Olohuoneemme sohvan toisesta nurkasta on suora näköyhteys keittiöön. Istahdan usein päivällä juuri tuohon kyseiseen nurkkaan keräämään ahdistusta, pitäis tyhjentää tiskikone, pitäis pyyhkiä pöydät, pitäis sitä ja pitäis tätä. Siinäpä saattaa muutama kymmenen minuuttia rattoisasti vierähtää ahdistuksen kourissa tuijotellen ympärillään näkyviä tekemättömiä töitä.

Viimeisin villitykseni on parin päivän…öö, viikon ajan ollut klimpin tuijottelu. Istun tuossa sohvalla Saanan päikkäriaikaan ja tujotan kahvinkeittimen yläpuolella kaakelissa killuvaa klimppiä… Siihen kun sopivasti valo osuu, se oikein loistaa tuolta keittiöstä tänne olkkariin. 

Yritin vähän zoomata lähemmäs keittiötä, jotta tekin näkisitte klimpin. Luonnossa se loistaa kirkkaan kevyesti tänne sohvan perukoille saakka.

Olen myös miettinyt monta päivää, että mitähän ainetta klimppi mahtaa olla… puuroa, hilloa, kahvia, kissanruokaa, taikinaa… Tänään taas istahdin sohvan nurkkaan ja ryhdyin pähkäilemään klimpin olomuotoa. Aloin olla jo niin utelias, että oli pakko siirtyä sohvalta tutkailemaan sitä vähän tarkemmin.

Ensi silmäyksellä se vaikutti kuivuneelta kahvilta, mutta kun vihdoin viimein päätin pyyhkiä klimpin kaakelista, se ei irronnutkaan pelkällä rätillä. Hmm… Ei ole klimppi kahvia, ei. Tunnustelin sormella ja haistelin klimppiä. Tahmea ja hajuton. Erikoista. Otin pesuaineen, ruiskutin seinään ja pyyhin rätillä, klimppi oli ja pysyi kaakelissa. ”No johan on oikeen emäklimppi,” ajattelin ja ryhdyin raaputtamaan sitä kynnelläni. Rupesihan tahmea klimppi viimein irtoamaan kaakelista, haahaa. Eipä loista klimppi sohvan nurkkaan enään.

Mistähän sitä seuraavaksi löytäisi parin viikon ahdistuspisteen?

Edelleenkin kyllä pohdin: mistä oli klimppi tehty?