joutuisit kuuntelemaan n. 2000 km tätä…

Pelkästään, vain ja ainoastaan tätä??

Minäpä kerron hiukan miltä minusta, tai oikeastaan Jykästä ja minusta tuntui:

Ensimmäiset 300 kilometriä meni ihan jees siinä lomafiiliksissä. Lauleskeltiin mukana aina kun tuli tuttu biisi. Saana viuhoi käsillään ja yritti matkia Fröbeleiden liikkeitä. Aina kun dvd oli pyörinyt loppuun, tyttö ryhtyi osoittelemaan näyttöä ja hoki ”Muni, muni”. 

*muni = musiikkia.

Siinä 300 kilsan jälkeen meillä aikuisilla rupesi samat ränkytykset vähän kyllästyttämään, joten ehdotin tyttöselle muumien katselua. Muumien tunnusmusiikin aikana Saana jammaili ja hihkui tohkeissaan, mutta heti kun musiikki lakkasi ja tarinan oli määrä alkaa, ryhtyi tyttö osoittelemaan nättöä ja hokemaan munimunia. 

Ei auttanut maanittelut eikä suostuttelut muniamunia oli vaihdettava koneeseen.

Pikkuhiljaa huomasin hyräileväni, edellisen biisin loputtua, seuraavaa biisiä jo ennenkuin se oli ehtinyt alkaakaan. Kilometrien ja kuuntelukertojen karttuessa hyräilin sujuvasti jo lähes kaikki dvd:n biisit alusta loppuun saakka…

”Soo, soo, soo, sormella voit soittaa hienon soolon…”

Kahvitauolla Jykän ja minun keskustelu kulki tätä rataa:

”Siinä dvd:llä tullee ainaki kolmesti se Onhan noita urheiluliikkeitä-biisi,” minä mietin ääneen.

”Joo, niin tulee,” Jykä myötäilee.

”Miten ne menikään… Onhan noita urheluliikkeitä painonnostossa, Onhan noita urheiluliikkeitä keihäänheitossa ja Onhan noita urheiluliikkeitä pituushypyssä…” minä pohdin elämää suurempia kysymyksiä.

”Ei siinä oo pituushyppyä, ku se vika on Onhan noita urheiluliikkeitä palkintopallilla…” Jykä korjaa.

”Ai, miten mie muistin, että pituushypyssä??”

Mahtavaa! Koko matkan syvällisimmät keskustelut tuli käytyä varmaankin tuossa.

Siinä aivojen sulamisen ja totaalisen aivokuoleman rajamailla me ryhdyimme epätoivoisesti metsästämään jotakin vaihtoehtoa Fröbeleille. Kolusimme kaikki huoltoasemat ja kaupat, jotka matkamme varrelle sattui, mutta ei, ei löytynyt. Ei edes toista Fröbeleiden dvd:tä. ”Hikinalleja” ei meidän perheessä kuunnella, vaikka ne olisivat viimeinen vaihtoehto maan päällä. Mieluummin valitsen hitaan ja piinaavan aivokuoleman Fröbeleiden tahdissa kuin räjäytän pääni sisällön kertarytinällä pitkin autoa ”Hikinallejen” säestämänä.

Paluumatkalla Joensuussa olimme taas kaupan dvd hyllyllä ja etsimme vimmatusti jotakin lasten dvd:tä, jossa olisi musiikkia ja liikkuvia hahmoja. Saanakin siellä tutkaili kiinnostuneena ”Kuwa, kuwia”. Kohta neiti taapersi luokseni tämä kädessään.
Tutkailin kansia hetken, luin takakannen ja innostuin. Siirryin Jykän luokse ja selitin suu vaahdoten:

”Hei, kato minkä Saana löysi. Tässä sanotaan, että nämä esittää sirkustemppuja, tanssii, laulaa, leikkii ja opettaa lapsille kaikkea uutta. Ikäsuositus 0-4 vuotta. Tämä vois kelvatakin Tinttaralle ja sitä paitsi se valikoi tämän tuolta ihan ite”.

Jykä katsoi minua vähän väsähtäneen hitaasti ja siirsi sitten katseensa Saanaan, joka oli siirtynyt takaisin dvd hyllylle:

”Joo… Nyt se on näköjään valinnu ihan ITE ITELLEEN myös Grayn anatomian ykkös tuotantokauden. Siinäki on varmaan kaikenlaista jännää ja opettavaa…”

Pah. Jykän sarkasmista huolimatta minä päätin antaa Bumballe mahdollisuuden ja marssin kassalle. Dvd maksoi melkein 14 euroa, joka mielestäni on ihan sairaasti. Mitäs tuo Fröbelit maksoi, jotain 6-7 euroa, ja ne minäkin jopa tiesin. Tuosta Bumbasta en ole koskaan kuullutkaan. Toiveikkaana kuitenkin pulitin tuon summan mukisematta. 

Autossa työnsin härpäkkeen soittimeen ja ryhdyin jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää. Pari ensimmäistä minuuttia vaikuttikin todella lupaavalta ja aloin jo vähän innostua. Saana osoitteli sormellaan näyttöä ja toisteli ”Pawwo, pawwo” ja ”hauvva, hauvva”. Noin viiden minuutin jälkeen tyttö ryhtyi vääntelehtimään tuolissaan, viskomaan lelujaan ja kiljui ”MUNI, MUNI!”.

Eipä siinä auttanut muu kuin heittää Fröbelit ulos ikkunasta sisään soittimeen. Taas mentiin n.300 kilometriä Fröbeleiden tahdissa. Olimme Jykän kanssa jo niin puuduksissa, että ryhdyimme sanoittamaan laulun sanoja uusiksi:

”Housuistani taion sen salamin, sen salamin. Housuistani taiiion sensalamin…”

*Hatustani taion simsalabim.

Viimeinen pysähdys ennen kotiin saapumista tehtiin Megamyyntiareenalla. Turha reissu muuten, mutta VIHDOINKIN löysimme jotakin kultaakin kalliimpaa, nimittäin…

Jiihaa!! Jykä kysyi minulta, että kumpi näistä otetaan… Kumpiko?! Voi elämä sentään! Jos meillä on jatkossa yhden dvd:n sijaan kolme, niin me TODELLAKIN ostamme ne molemmat. 

Olisipa nämä löytyneet vain n. 1900 kilometriä sitten…