Ivalon ja Inarin kylien puolivälissä sijaitsee Karhunpesäkivi. Itse kivi on jääkauden aikana vaaran päälle siirtynyt suuri siirtolohkare, joka on sisältä ontto. Taitaapa olla suomen suurin ontto siirtolohkare. Karhunpesäkivi nimi tulee tarinasta, jonka mukaan lumimyrskyyn joutunut lappalainen oli mennyt kiveen sisään myrskyltä suojaan ja löytänyt karhun sieltä talviuniltaan.

Mekin olemme kivunneet tuolle kivelle ties kuinka monena kesänä, siltikin siellä on aina yhtä mukavaa käydä, etenkin kun on hyvää seuraa matkassa. Ennen kivelle kipuamista meillä on tapana istahtaa edulliselle munkkikahville turistikahvilaan ja katsastaa matkamuistohärpäketarjonta.

Perinteiset turistiposeerauskuvat on tietty myös otettava.

Kahvilan edustalla vastaantulijaa tervehtii karhunpesäkiven puhuva vartijakarhu. Sen verran on pelottava ilmestys tuo olio, että heikompia saattaa hirvittää.

Saana ainakin pelkäsi irvistelevää karhua ihan kamalasti, siitäkin huolimatta että karhun ääni oli lempeä.

Puukkoseinä pitää miesten hieroa läpi joka kerta.

Me tytöt taas keskityimme tyyliemme hiomiseen.

Pieni tankkaus ennen kipuamisurakkaa.Sitten mentiin, ylös, ylös loputtomia portaita. Hyvää jalkatreeniä todellakin. Jykä tehosti treeniään kantamalla Saanaa.

Välillä Tinttara halusi ”Käve, käve” itse.

Viimeisiä askelmia viedään, henki vinkuu ja reisiä polttaa. Perillä odottaa onneksi jännittävä palkinto. Iso, sisältä ontto kivi. Ei löytynyt karhua, mutta yksi lappalainen kyllä.

Karhunpesäkiveltä voi jatkaa matkaansä vielä n.200 portaan verran ylöspäin näköalapaikalle. Koska maitohappoja ei vielä reisissämme tarpeeksi ollut, kiipesimme mekin loppuun saakka.

Sitten palauttavaa treeniä alaspäin.

Karhunpesäkiveltä Ivaloon päin sijaitsee toinenkin näköalapaikka Sovintovaara, jossa me kävimme vain pikaisesti kääntymässä autolla. Sen verran piti kuitenkin pysähtyä, että saatiin napattua kuva panssariautopimusta.

Tiukan treenipäivän jälkeen on palautumisen kannalta tärkeää nauttia paljon hyvää ruokaa. Meillä miesten paikka on keittiössä. 

Erityisesti tuo lihan pippurointi näyttää olevan tarkkaa ja tärkeää puuhaa.

Herkkuuaaa on siinä monenlaista…

M-m-mmmm.

Kippis hauskalle päivälle ja hyvälle seuralle. Huomaatko muuten kuvassa mitään omituista?

Kun Tinttara saatiin tunnin väsyttämisen jälkeen lopultakin nukahtamaan, pääsimme vihdoin pelaamaan kuningasta ja huoraa, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaankin ihan älyttömän viihdyttävä korttipeli. Meillä meni tällä kertaa vain kahteen, koska veljeni Antti väsähti huorana olemiseen…

Mahtava päivä ja ihana loma!