Taiteilijan työtila
En tiedä mikä päähänpinttymä minulla on pikkupöydistä ja tuoleista. Halusin sellaiset Saanan huoneeseen jo ennenkuin hän oli syntynytkään. Kiertelin kauppoja ja selailin nettiä juuri sitä oikeaa pikkupöytäryhmää etsien. En halunnut mitään vaaleanpunaista unelmaa, enkä missään nimessä mitään disneyhässäkkää. Mieluista ei vain oikein löytynyt, joten jätin asian muhimaan ja päätin rauhassa odottaa, että lapsi syntyy ja kasvaa pikkuisen.
Onneksi odotin, sillä viimeviikolla kierrätysryhmään tuli ilmoitus vihreästä pikkupöydästä ja parista tuolista. -Bingo, nämä on meidän! ajattelin ja naputtelin seinälle heti varaus-merkinnän. Tänään kannoimme pöytäryhmän Tinttaran huoneeseen, sehän sopi sinne kuin nakutettu. Voi meidän pientä taiteilijaa, joka innoissaan kiipesi ensimmäiseksi tuolille ja siitä pöydälle -Tuoji, tuoji.
Annoin neitoselle pari tussia ja paperia, johan rupesi taidetta syntymään oikein liukuhihnalta.
-Piitää, piitää.
Kätevää, kun tyttö kykenee piirtämään sekä vasemmalla että oikealla kädellä, tai molemmilla yhtäaikaa. Tulee nopsaan valmista.
(Tuo hymynaama ei taida olla Saanan piirtämä… Jaa-a, vai pitäisiköhän varmistaa vielä Jykältä, jos se onkin tyttösen teos ja meillä asuu täällä tuleva Picasso…)
Näkyy meidän piirustuspaperitkin olevan jotakin taloyhtiön tiliotteita, ei varmaan mitään kovin tärkeää…
Taiteilijan luomistuskat olivat valtaisat, eikä lapsen luomisvimmaa saa tietenkään rajoittaa. Pöydän pinnassa kynäkin luistaa niin paljon paremmin kuin paperilla. Onneksi tähän pöytään voi rauhassa piirtää.
Seuraavaksi odotan liljojen avautumista. Nekään eivät ole pettäneet minua vielä kertaakaan. Palataan pihaan, kunhan saan keinun valmiiksi tai liljat avautuvat.