Jetlaaki

Niin sitä vaan saavuttiin kotiin Kittilän kautta muutama tunti sitten. Lentomatka sujui rennosti, Saana nukkui Kittilästä Helsinkiin. Minäkin vähän torkahtelin. Kentällä oli pakko piipahtaa alepassa hakemassa jotakin nopeaa vatsantäytettä. Kahmaisin mukaan omppuja ja valko-sinihomejuustoa sekä tyttöselle ”herkkupurkin”. 

Kotona rohmasin kitusiini puolet juustosta ja yhden omenan. Note to self, omenat ja siitepölyallergia = huono, huono yhdistelmä. Nyt mulla on kurkussa turvonnut siili. 

picsart_1403276982768.jpgSe on jännä tunne aina kun tulee kotiin reissusta, etenkin pitkästä reissusta, koti tuntuu jotenkin vieraalle, vaikka kuitenkin omalle. Ja pienelle, onhan tämä tietysti paljon pienempi kuin mummila, mutta ei tämä silloin tunnu pienelle, kun täällä asuu ja elää. Kaikesta huolimatta kotiin on aina ihanaa palata, vaikka mummilassa on ihan spesiaalia, niin kotona on kotona. Ihanan arkista jotenkin. 

Saana kävi läpi ilmeisesti samoja ihmetyksen tunteita kuin minäkin, kierteli ja tutki paikkoja. Kyseli välillä pappaa, mummia ja veikkaa, mutta pian rupesi lauleskelemaan ja levittämään lelujaan. Ihan kuin olisi nähnyt lelunsakin ensimmäistä kertaa. Ooh, menisipä tuohon uutuudenviehätykseen vaikka pari päivää. Ihanasti viihtyy itekseen tuolla lelulaatikoiden äärellä.

picsart_1403277094352.jpg

Minä voin makoilla sohvalla, katsella missien historiaa ja odotella herkkuruokaa. Keittiöstä leijailee taivaalliset tuoksut, kanaa, paahdettuja juureksia ja yllätys, yllätys korvasienikastiketta. Mistähän tuolla Jykällä riittää virtaa? On se ihmemies ja niin ihana <3

Hyvinvointi Hyvä olo Matkat Ajattelin tänään

Huomenna lennetään Helsinkiin

Voi apua, se melkeinkuukausi meni jo, ja huomenna pitäisi palata Helsinkiin. Outoa pakkailla kamppeita ja miettiä, että miten ihmeessä nuo tavarat muka mahtuivat laukkuun mennessä, mutta ei palatessa. Meillä on ollut mahtava kuukausi täällä kaikkien rakkaiden ympäröimänä. Minä olen mm. aloittanut uuden dieetin,

picsart_1402863363477.jpg

ahertanut ulkohuussissa (josta kerron lisää ehkä heinäkuussa),

20140618_103624.jpg

pessyt keittiön kaappeja, pyöräillyt, laiskotellut, leikkinyt prinsessaa ja nauttinut olostani.

Saana on oppinut tuhansia uusia sanoja, ryhtynyt ensin mummin tytöksi, sitten papan tytöksi ja enojen, kummien ja muutaman muunkin tytöksi, mutta erityisesti kuitenkin papan tytöksi…

20140619_204340.jpg

Kasvattanut neljä uutta hammasta, hauskuuttanut ihmisiä ja ajellut eka kerran itse autolla.

20140619_165535.jpg

Rakas mieheni on leikkinyt puuha peteä ja korjaillut, maalaillut ja valanut. Välillä lentänyt Helsinkiin töihin ja sitten taas takaisin tänne. Poiminut 50 kg korvasieniä, kuivannut, ryöpännyt ja pilkkonut ja säilönyt niitä kohta pari vuorokautta.

20140617_194220.jpg

Syödäänköhän me koko seuraava vuosi pelkkiä korvasieniä…

Teini on… noh, ollut kesälaitumella. Käynyt mummilassa välillä vähän nukkumassa, suihkussa ja meitä noloja moikkaamassa. Taitaa poitsu elää elämänsä kesää, jääkin tänne vielä vajaaksi pariksi viikoksi kirmaamaan.

Huomenna lennetään siis kotiin. Olemme Helsingissä sopivasti niin, että kaikki kaupat ovat jo sulkeneet ovensa ja koko maailma on vetäytynyt jonnekin koloihinsa juhannuksen viettoon. Meinasi pikkuisen masentaa kun tajusin tämän, ei ketään ei missään, vain me kolme koko kaupungissa. Jykä kävi Helsingissä ollessaan ostamassa jotakin murkinaa pakkaseen, jotta pysytään hengissä siihen saakka kun kaupat taas avaavat ovensa ja elämä palaa kaupunkiin.

-Noh, onpahan ainakin aikaa pyykkäillä ja kotiutua.

Paitsi, että ihana, ihana Sini laittoi tänään viestin:

”Tuletteko lauantaina mun appivanhemmille saunomaan ja viettämään jussia?”

Me ollaan vietetty siellä viime kesänä yksi päivä ja siellä oli ÄLYTTÖMÄN MUKAVAA!

Niin, että tullaanko…

TODELLAKIN TULLAAN!

Ei tämä Helsinkiin palaaminen tunnukaan yhtään surkealta ja sitä paitsi, kuukauden päästä tullaan varmaan Ivaloon taas uudestaan. 

Hei Helsinki, kaikki leikkipuistot, ystävät ja kaverit, toiset sukulaiset ja KESÄ, täältä me tullaan, nähdään pian.

Ps: Arvatkaa mitä aiomme viedä Sinin appivanhemmille tuliaiseksi?

Kyllä! Korvasieniä tietysti.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Matkat