Jetlaaki
Niin sitä vaan saavuttiin kotiin Kittilän kautta muutama tunti sitten. Lentomatka sujui rennosti, Saana nukkui Kittilästä Helsinkiin. Minäkin vähän torkahtelin. Kentällä oli pakko piipahtaa alepassa hakemassa jotakin nopeaa vatsantäytettä. Kahmaisin mukaan omppuja ja valko-sinihomejuustoa sekä tyttöselle ”herkkupurkin”.
Kotona rohmasin kitusiini puolet juustosta ja yhden omenan. Note to self, omenat ja siitepölyallergia = huono, huono yhdistelmä. Nyt mulla on kurkussa turvonnut siili.
Se on jännä tunne aina kun tulee kotiin reissusta, etenkin pitkästä reissusta, koti tuntuu jotenkin vieraalle, vaikka kuitenkin omalle. Ja pienelle, onhan tämä tietysti paljon pienempi kuin mummila, mutta ei tämä silloin tunnu pienelle, kun täällä asuu ja elää. Kaikesta huolimatta kotiin on aina ihanaa palata, vaikka mummilassa on ihan spesiaalia, niin kotona on kotona. Ihanan arkista jotenkin.
Saana kävi läpi ilmeisesti samoja ihmetyksen tunteita kuin minäkin, kierteli ja tutki paikkoja. Kyseli välillä pappaa, mummia ja veikkaa, mutta pian rupesi lauleskelemaan ja levittämään lelujaan. Ihan kuin olisi nähnyt lelunsakin ensimmäistä kertaa. Ooh, menisipä tuohon uutuudenviehätykseen vaikka pari päivää. Ihanasti viihtyy itekseen tuolla lelulaatikoiden äärellä.
Minä voin makoilla sohvalla, katsella missien historiaa ja odotella herkkuruokaa. Keittiöstä leijailee taivaalliset tuoksut, kanaa, paahdettuja juureksia ja yllätys, yllätys korvasienikastiketta. Mistähän tuolla Jykällä riittää virtaa? On se ihmemies ja niin ihana <3
