No niitä yksvuotiskuvia, hiihaa!
Havahduin tuossa maaliskuun alussa siihen, että minun vauvahan täyttää vuoden, enkä ole minkäänlaista yksivuotiskuvahommaa edes miettinyt. Kuluneen vuoden aikana olen sen verran oppinut tytärtäni tuntemaan, että mikäli haluaisin saada hänet hymyilemään tuntemattomalle ihmiselle kameran takana, joutuisin varaamaan kuvaajan meille koko päiväksi. Neiti kun ei hymyjään oudoille ihmisille kovin herkästi tuhlaa. Millä ihmeellä saisin Tinttarasta edes jonkinlaisen vähän harkitumman kuvan, jonka voisimme kummeille ja sukulaisille antaa. Niin ja etenkin itselle muistoksi tästä ihanasta ajasta elmässämme.
Hetkinen, hetkinen ystävälläni Pirjolla on uusi hieno kamera ja hän on ryhtynyt vähän harrastamaan kuvausta muutenkin. Pirjolla on myös kärsivällisyyttä ja taiteellista silmää, ja etenkin Saana tykkää Pirjosta. Siinähän se, ongelma ratkaistu. Paitsi, että minun pitää saada vielä Pirjo innostumaan ideastani… Tartuin puhelimeen:
”Moikka!” Pirjo vastasi iloisesti.
”Heippa. Kuule, teillä ku on se hieno kamera ja sie ossaat ottaa tosi hyviä kuvia, niin…” minä aloitin.
”Joo, EI!” Pirjo keskeytti, ennenkuin olin lausettani loppuun saanut.
”Mitä ei?”, mulla rupesi ensityrmistykseltäni naurattamaan,”Ethän sie ees tiiä mitä aion kysyä”.
”Oot kuitenki keksiny taas jotaki ihan älytöntä”, Pirjo latasi, pieni huvittuneisuus äänessään.
”No enkä oo. Miten niin?” minä nauroin.
”Noh, kerro sitte”, Pirjo myöntyi.
”Jos pietettäis sellanen kotikuvaussessio ja otettais Saanasta yksvuotiskuva?” minä ehdotin yhteen hengenvetoon ja jäin jännityksellä odottamaan vastausta.
Toisessa päässä oli hetken hiljaista…
”Mmmm, mutta ei ne kuvat välttämättä onnistu. Mitä kaikkea oot oikeen suunnitellu?” Pirjo mietiskeli, mutta kuulosti hiukan innostuneelta.
”Ei se haittaa. Kyllä me yks siedettävä kuva saadaan aikaiseksi. Oon vähän miettiny semmoisia…” minä rupesin pulputtamaan suu vaahdossa.
Ja niinhän me pakattiin vähän rekvisiittaa mukaan ja suunnistimme Pirren luokse. Ensimmäinen kerta meni vähän harjoitteluksi. Tajusimme, että tyttösen kärsivällisyys on todella rajallinen, kuten myös meidän voimamme. Hiki virtasi ja nauru raikui kun yritimme saada tyttöstä olemaan edes hetkisen paikallaan. Monen sadan otoksen seasta, ehdottomaksi suosikikseni valikoitui tämä kuva, jossa Saana heiluttelee poronnahkatossujaan päänsä päällä. Pirjo ei tietenkään ollut kuvaan täysin tyytyväinen, kun siinä on varjoja väärässä paikassa jne. Mutta minusta tämä on hyvä.
(Kuvien laatu kyllä kärsi hiukan, kun siirsimme näitä tänne blogiin. Jouduimme pienentämään kuvia ja muuttamaan tiedostoja ym. mutta kyllä tästä nyt näkee suurin piirtein millainen kuva on.)
Päätimme varata vielä toisen kuvauspäivän pääsiäiseksi meille kotiin. Sattuikin lämmin kaunis päivä, joten testasimme kuvien ottamista sekä sisällä että ulkona. Taas hiki virtasi ja välillä nauroimme katketaksemme toistemme säheltämiselle:
”Älä häsellä siinä, tyttöki ihan ihmeissään ku sä kimität ja pompit siinä”, Pirjo ohjeisti minua.
”Miten niin häsellän? Yritän vaan saaha sitä nauramaan,” minä puolustauduin.
”No niin, nyt sun riikinkukkopersees on kuvassa. Mee jo siitä. Anna sen lapsen olla hetki rauhassa”.
”Hei, nyt tehdään niin, että sä otat kuvia ja mä laitan Saanan paikalleen, niin saadaan edes muutama otos, jossa se ei ole hämillään”, Pirjo päätti.
”Ai mie? Kuvia? Tuolla? Häh? Miten?”.
”Asetut tähän, katot tästä, tähtäät tuonne ja kun mä sanon nyt, annat kameran laulaa”.
”Ööö… Selvä on sitte”, minä myönnyin.
Pirjo istutti tyttösen keinuun, antoi hänelle pupun käteen ja käski minun alkaa kuvaamaan. No enhän minä huononäköinen ihminen nähnyt mitään siitä persreiän kokoisesta aukosta, mutta tähtäsin sinne minne Pirjo käski ja annoin kameran laulaa. Samalla kuuntelin Pirjoa, joka oli toosi rauhallinen…
”Katsopas Saana kuinka ihana pupu tässä. Anna hali pupulle” Pirjo aloitti todella rauhallisesti. ”Nooin hyvä, hyvä. Ihana pupu. Hali, pupu, hali, ihana puupu, pupuhalipupuhali”, tahti kiihtyi ja ääni kimeni.
Minä repesin ihan täysin.
Kuvia napsittiin monta sataa ja seassa oli useampikin onnistunut otos. Tässä vielä muutama suosikkini. Nuo kaksi viimeistä on muuten minun ottamia sokkokuviani, kröhöm.
