Jos yksi kynsi katkeaa, leikkaa ne kaikki (+pari muuta kauneudenhoito-ohjetta).

”Jos yksi kynsi katkiaa, leikkaa ne kaikki. Kynsien pittää olla aina samanmittaset, aina”, näin rakas kolttamummoni minua ohjeisti jo pikkutyttönä. Monet kerrat istuin mummon luona ja hoidimme kynsiämme yhdessä. Vaikka mummoni työskenteli rakennuksilla, hänen kyntensä olivat kauneimmat koskaan näkemäni kynnet, ne oli kuin helmet. Täydelliset. Muutenkin hän oli aina jotenkin hirmuisen huoliteltu ja kaunis, ilman sen kummempia krumeluureja.

”Kun kynsilakka alkaa lohkeilla, poista se heti. Mikkään ei ole niin homssuisen näköstä ku lohkeillu ja rosoinen kynsilakka. Jos et viitti huolehtia lakatuista kynsistäs, älä lakkaa niitä ollenkaan”, oli seuraava ohje, josta mummoni aina puhui.

”Viilaa kynnet aina. Vaikka leikkaisit ensin saksilla, viilaa sen jälkeen niin kynnet pyssyy hyvänä ja kauniina”, oli mummoni kolmas kynsienhoitoon liittyvä ohje.

Eilen näitä ohjeita taas päässäni toistelin, kun pitkistä kynsistäni katkesi yksi, ja ryhdyin automaattisesti lyhentämään kaikkia. Havahduin siinä mietiskellessäni ja kynsiäni lyhentäessäni, että hei nämähän on kaikki mummon ohjeita. Rupesin oikein miettimään, että mitä kaikkea se pieni, tumma mummoni on minulle vuosien varrella oikein opettanutkaan…

 

picsart_1400825821756.jpg

”Melkeinpä tärkiämpää on se miltä tukka näyttää takkaa, ku miltä se näyttää eestä. Minua naurattaa aina kun hieno nainen, tukka laitettuna tullee vastaan ja sitte kun vilikasen sen perrään, niin takatukka on ku kananperse”, mummoni opetti minulle siis tämänkin ohjeen.
picsart_1400825897626.jpg

”Saunassa älä koskaan raavi kynsillä ihoas, vaikka sitä kutittaiski. Hankaa ihoa varovasti sormenpäillä, niin kuorit samalla vanhan kuolleen ihon pois.”

Mummoni ei todellakaan ollut mikään hienostorouva, vaan köyhistä oloissa lapsuutensa elänyt, sotaa evakkoon lähtenyt ja kovia asioita elämässään kokenut selviytyjä, joka osasi nauttia elämän pienistä iloista. Itsestään huolehtiminen ei oikeasti paljoa maksa. Siihen ei tarvita kymmeniä erilaisia rasvapurkkeja ja seerumeita, vaan purkki niveaa, muutama kynsilakka, viila, jalkaraspi, saippua, shampoo ja hiuspinnejä (mummo laittoi niillä tukan sykeröille yöksi, niin aamulla oli kiharat) riittää. Itse päivittäisin vielä tuohon mummoni listaan silmänympärysvoiteen, hiusten kuumasuojan, suoristusraudan ja hiuslakan, niin hyvin pärjää.

Tässä mummo ja pappa isäni ristiäiskuvassa. Isällä näkyy olevan yrjöt rinnuksilla.

20140523_100629-1.jpg

Vielä yksi kauneudenhoito-ohje minulla muistuu mieleen:

”Muista aina pestä tissien alta”.

Kauneus DIY Meikki Ajattelin tänään

PIXmania, anteeksi mitä?

Sain Jykältä jouluahjaksi lisämuistin puhelimeeni. Muistikorttiin piti mahtua suurinpiirtein miljoona kuvaa, mutta meikäläisen Aku Ankan tuurilla se tilttasi jo alle 3000 kuvan kohdalla, jumitti täysin.

Koska kortissa on takuuta vielä jäljellä, Jykä otti sähköpostitse yhteyttä PIXmanian asiakaspalveluun tiedustellakseen miten toimitaan. 

Sieltä tuli viesti, jossa käskettiin lähettämään heille mm. muistikortin sarjanumero.

Se sarjanumero näkyy tässä… (Saanan pastilli on ihan vaan antamassa mittasuhdetta tuon kortin koosta)

20140522_164708.jpg

Ai mitä? Ettekö muka näe? Kyllä, siellä se on, lukekaa sieltä vaan.

Vastasimme PIXmanialle, että emme omista mikroskooppia, joten sarjanumeron lähettäminen on mahdotonta.

Saimme kohta vastauksen ja ohjeet miten toimimme, jotta tämä asia etenee. 

Ohjeet tulevat tässä, suoraan kopioituna Jykän viestistä…

”Olet ilmoittanut haluavasi palauttaa meille tuotteesi takuuhuoltoon. 

Tein tuotteelle palautuskupongin.

– Kun palautuskuponki on luotuna, saat sähköpostin palautukseen liittyen. Sähköpostissa on palautusohjeet, sekä palautuskuponki. Palautuskupongin löydät myös “Tuotteiden palautus” -osiosta palautuskupongin luomisen jälkeen. Tulosta kuponki, sekä kopio laskusta. Kopion laskusta löydät Pix ja Minä-tilisi tilausseurannan alaosasta (FCL-alkuinen linkki).

– Pakkaa palautettava tuote alkuperäisessä pakkauksessa kaikkien mukana tulleiden lisätarvikkeiden kanssa ja lisää mukaan palautuskuponki sekä kopio laskusta. 

– Pakkaa ja sulje paketti, ja liitä lähetysetiketti (UPS lähettää oman sähköpostin, jossa linkki ’Hae rahtikirja’. Tulosta tämä etiketti) paketin ulkopuolelle.

– Pyydä UPS:ää hakemaan paketti numerosta 09………….. Lähetysetiketti takaa paketille ilmaisen kuljetuksen.

Kun After Sales -palvelumme on vastaanottanut paketin, rekisteröidään tuote saapuneeksi ja toimitetaan valmistajan valtuuttamaan huoltoon.”

 

Ollaanko me jotenkin tyhmiä, vai onko tämä takuuhuoltoon lähettäminen jonkun muunkin mielestä tehty pikkuisen vaikeaksi? 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli