Kävimme Saanan kanssa eilen moikkaamassa porukoita työpaikallani, siis siellä työ-työpaikalla, josta olen hoitovapaalla. Oli kiva nähdä työkavereita ja muistuttaa itselle, että ei se töihin palaaminen (sitten joskus) niin kamalaa ole, kun on niin mahtava porukka siellä touhuamassa.

Pari päivää aiemmin huhuilin facessa itselleni kaveria nokkosmetsään, siis sellaista ihmistä, joka tunnistaa nokkosen ilman paljain käsin koskettelua. Yksi työkaverini vastasi, että työpaikalta kompostin ympärillä kasvaa paljon nokkosia, tervetuloa poimimaan. Tiedustelin vielä, että maistuukohan ne paskalta, mutta kyseessä on kuulema kasvikomposti, eli ei todellakaan maistu. 

No eilen me sitten poimimme sieltä niitä nokkosia… Tai siis työkaverini poimi ja minä lähinnä päivittelin siinä vieressä tyttö sylissäni:

”Hei, tuolla on hienoja ja tuolla ja tuolla. Mikähän ötökkä näitä oikeen syö, vaikka nämä pistelee? Kato, nyt ihan sikana tuoltaki syöty noita lehtiä. Onpa outoa…”

Työkaverini riipi hiki hatussa minulle niitä nokkosia ja hymähteli suustani pulppuavalle sanavirralle. Kunnon prinsessat (minä ja tyttö) kävimme siis elämämme ensimmäistä kertaa nokkos”metsässä”. Helppoa, vaivatona ja kätevää, saatammepa mennä uudestaankin.

Totta puhuen, kiitokset ihanalle työkaverille uurastuksesta ja vaivannäöstä.

Kotona minä pujotin paksut talouskäsineet käteeni ja ”perkasin” nokkoset. Huuhtelin ja ryöppäsin ne.

Ryöppäyksen jälkeen huuhtelin ne kylmässä vedessä, puristin niistä tuollaisia sammakon näköisiä kökkäreitä (vähän vauhdissa heilahtanut kuva), jotka silppusin ihan hakkelukseksi.

Pussillisesta nokkosia tuli tällainen pikkuinen läjä, josta riittää pariin ruokaan.

Kun olin piiperryksen makuun päässyt, ajattelin vielä tehdä nokkosista feta-nokkospiirakan, johon halusin kokeilla jotakin terveellistä, kevyttä piirakkapohjaa. Löysin netistä ohjeen, johon tuli yksi iso avocado, muna, suolaa ja täysjyvävehnäjäauhoja. Minulla oli täysjyväohrajauhoja, joten käytin niitä. Jauhoja kuin jauhoja, eiköhän ne saman asian aja. Piirakkapohja oli himppuisen erikoisen värinen… vihreä. Nooo, mutta sehän on yksi minun lemppariväreistä.

Eipä muuta kuin rähmät päälle ja piirakka uuniin. Puolen tunnin kuluttua uunista leijaili suorastaan jumalainen tuoksu, vesi kielellä odotin valmista piirakkaa. Jätin päivällisenkin syömättä, jotta jaksan sitten ahmia tuota herkkua.

Tässä vaiheessa minun pitäisi julkaista kuva valmiista piirakkapalasta lautasella, kehua kuinka herkullista se oli ja jakaa resepti teille. 

Mutta en pysty.

Ensinnäkin jostain syystä puhelimeni on hävittänyt osan valokuvistani,

ja toiseksi tuo piirakka maistui paskalta.

Että tämmöistä.

Täytyy kuitenkin tarkentaa, että piirakan paha maku ei johtunut niistä nokkosista, vaan tuosta superhyperkevyestä pohjasta. Se oli kuivaa ja oudon makuista. En suosittele kokeilemaan. Toisen nokkosannoksen laitoin pakkaseen, saas nähdä mitä Raisan kokeileva keittiö siitä kehittelee.