Sunnuntain sushisalaatti ja pieni kiipeilijänalku
Minä olen hulluna sushiin, tai siis sanotaanko näin, että rakastan kaikkea hyvää ruokaa. Sushi on yksi suurista herkuistani. Nimenomaan itsetehty sushi on parasta, koska silloin väliin voi rullata juuri niitä aineksia, mistä itse tykkää. Mutta se tekemisen työläys, aivan järkyttävää pipertämistä ja äherämistä. Ei tosiaan ihan joka sushihimoon viitsi niitä vääntää.
Mutta nyt apuun tuli PIRKKA. Uudessa lehdessä oli sushisalaatin ohje. Ooh, vesi herahti välittömästi kielelle ja kauppaan oli lähdettävä aineksia ostamaan. Tänään testasin sunnuntailounaaksi tuota sushisalaattia, pienillä fiksauksilla. Ohjeessa salaattiin laitettiin kurkkua, mutta koska vatsani ei tuota vihreää pötkylää kestä, vaihdoin sen suippopaprikaan. Itseasiassa en oikein edes pidä kurkun mausta, se on jotenkin tosi voimakas, maistuu närästykselle mielestäni. Suippopaprika sopi salaattiin mielestäni ihan älyttömän hyvin. Ja muutenkin tuo salaatti oli TAIVAALLISTA.
SUOSITTELEN!
Ohje löytyy täältä.
Aamulla oltiin pitkästä aikaa kiipeilemässä. Saanakin jo kovasti mittaili reittejä. (Huomatkaa haitulapinni)
”Joo-o, että tällaisia otteita…”
”Jos minä tästä sitte nykäisen itteni tuonne ylös.”
Kohta minä taas nappaan skumpan kainaloon ja sitten me suuntaamme kaverin luokse räsymattoja hakemaan.
Aion vaihtaa räsymatot tähän luomukuohariin. Toivottavasti on hyvää. En ole itse maistanut kyseistä juomaa, mutta myyjä kehui kovasti.
Sydäntä lämmittää katsella noita kahta yhdessä. Isoveikka huolehtii ja hoivaa. Sisko taas on ihan haltioissaan kaikesta, mitä veikka keksii. Nauraa ja kikattaa teinin pelleilyille. Joskus jos teini erehtyy sulkemaan huoneensa oven, haitulapää hakkaa käsillään ovea ja huutaa ”veikka! veikka!”. Toivottavasti näiden kahden välit tulevat aina olemaan lämpimät ja läheiset, samanlaiset kuin minulla on kolmen veljeni kanssa. En osaisi kuvitella elämääni ilman ihania, rakkaita veljiäni.