Toisinaan myös äiti saa hävetä teiniään.

Poika aloitti yläasteen nyt syksyllä ja eilen oli ensimmäinen vanhempainvartti. Olimme kaikki paikalla: poika, isä ja minä. Luokassa luokanvalvoja kertoi, että katsottaisiin ensin wilmamerkintöjä ja käytäisiin sitten hiukan mennyttä syksyä läpi.

Hän avasi wilman siihen valkokankaalle seinälle. Minua vähän jännitti, koska en ollut viikkoon käynyt katsomassa merkintöjä. Ensimmäisenä valkokankaalle läjähti jonkun opettajan kirjoitus:

S…. HAUKKUI LUOKKATOVERIAAN MUTANTIKSI!

Tilanteen koomisuus meinasi aiheuttaa minussa ihan jäätävän naurun hörähdyksen. Vilkaisin pojan isää. VIRHE. Siellä hän naama punaisena nieleskeli omaa nauruaan. KAMALAA! APUA! ÄLÄ TULE NAURU. RAKAS NAURU, ÄLÄ AINAKAAN SUUSTA TULE, -Heikki Kinnusen mietteitä lainatakseni.

Sain nieleskeltyä naurun takaisin vatsaani, seuraavien tunteiden jo puskiessa ylitseni. Minua rupesi hävettämään: Kiva, varmaan kaikki opettajat nyt aattelee, ettei me olla opetettu sille mitään käytöstapoja. Tai sitte ne luulee, ettei meitä kiinnosta. VOI EI!! Seuraavaksi tulikin suuttumus: Mitä hittoa se poika oikeen pelleilee täällä koulussa? Kuinka monta kertaa näistä asioista on puhuttu? Mikä siinä on niin vaikeaa olla ihmisiksi? Minä alan soittamaan luokanvalvojalle joka viikko ja kysymään, että miten täällä menee. SAAMARI!

Nyt voin sanoa äidilleni, että luulen tietäväni miltä hänestä aikoinaan tuntui veljieni vanhempainilloissa ja -varteissa. Yhden kerran muistan, kun äitini posket punaisena saapui veljeni Ilen seiskaluokan vanhempainillasta. Luokanvalvoja oli ohjannut vanhemmat musiikkiluokkaan ja pyytänyt istumaan pulpetteihin. Äitini oli istahtanut satunnaisesti yhden pulpetin ääreen ja pian huomannut, että puisen pulpetin kanteen oli harakanvarpailla kaiverrettu isolla teksti: ANTAKAA ILELLE PILLUA!

Siinä oli mutsimme naama punaisena makoillut pulpetin kannen päällä, ja viivyellyt viimeisenä ulos luokasta vanhempainillan päätteeksi, jotta kukaan muu ei huomaisi tekstiä.

Niin, että positiivisesti ajatellen, voisi olla asiat huonomminkin. Ennemmin mutantti kuin se kaikkien teinien viljelemä HOMO. Eiköhän tuo poika ota nyt onkeensa ja korjaa käytöstään. On kuitenkin pohjimmiltaan tosi fiksu kaveri, vaikka välillä se onkin vähän tuolla murrosiän alla piilossa.

Hyvinvointi Sisustus Mieli Höpsöä

Koivuniemenherra tuli taloon.

Vitsi, minusta puiden oksat on kauniita. Risut on kauniita. Tänään vaunulenkillä kolusin lenkkipolkumme pusikoita, juuri sitä minulle oikeaa risua etsien. Aiheutin hieman hämmennystä kanssalenkkeilijöissä, mutta en antanut sen häiritä. Etsin ainoastaan katkenneita ja maahan pudonneita oksia. Löysin useammankin vaihtoehdon, joista valitsin lopuksi yhden.

20131125_121231.jpg

 

Siinä se nyt on omassa karussa kauneudessaan. Käsittelin tuon oksan super raidilla, jotta siinä mahdollisesti asustavat öttiäiset heittävät veivinsä. En halua niitä kotiini kipittelemään pitkin seiniä. Halusin ehdottomasti tuollaisen vähän ”muumioituneen” oksan, väriltään mahdollisimman tumman.20131125_132105.jpg

Minun viimeviikolla alkanut sisustusprojektini on vieläkin, öhöm, vähän kesken, mutta tämä oksa on yksi osa sitä projektia. Eteenpäin siis mennään joulukodin laittamisen suhteen…

 

20131125_132839-1.jpgTässäpä oksa jouluasussaan.

Meidän joulun väritys on yllätys yllätys valkoinen, ripauksella punaista. Mottomme voisi olla: Perinteisiä asioita, ei niin perinteisissä paikoissa. Esimerkiksi joulukuusta meille tuskin tulee tänäkään vuonna. Yleensä keksitään jotakin muuta sen tilalle.

Suhteet Oma elämä DIY Vastuullisuus