Minun piti vaan pikkusen imuroida…
Niinpä niin. Eilen tarkoitukseni oli hiukan imuroida, ihan sellainen pikainen pyörähdys vaan, jotta pahimmat pölypallot ja hiekanmurut lähtee nurkista pyörimästä. Aloittaessani imurointia, kotimme näytti tältä. Siis noistakin kuvista nimenomaan ne ENNEN kuvat.
Siinä oleskelutilaa imuroidessani ajattelin, että jospa vaihtaisin tuon ison sohvan paikkaa, ihan vaan joulun odotuksen kunniaksi ja syksyn piristykseksi. Pyöräytin siis ison sohvan ikkunoiden eteen…
Ööö, näyttää oudolta… (Juu, en ole jaksanut pingottaa tuota yhtä päällistä paikalleen, kun sormista rupes vuotamaan verta. Se on ollut seinää vasten piilossa. Älkää huomioiko.)
Mietiskelin ja pyörittelin noita tuoleja ja arkkuja, eikä toiminut.
Voi hitto, pakko kai tuo senkki on siirtää toiselle seinälle. Siis tuo järkäle painaa varmaan 200 kiloa, joten yksin sen siirtäminen on pikkuisen haasteellista.
Mutta hei, kyllä kunnon Kitty kotisisustaja keinot keksii. Pikkuisen pitää selkärankaa naksautella ja reisilihaksia reväytellä, jotta saa sen verran nostettua senkkiä ilmaan, että pystyy jalallaan työntämään pyyhkeet noiden senkin jalkojen alle.
Sitten vaan villasukat pois omista jaloista ja työntämään ja vetämään. Kyllä se liikkuu.
Siinä on! Hiki valuu jo persvakoakin pitkin ja selkärankani on sulanut, mutta paikallaan on.
Mutta, mutta, näyttää vieläkin oudolle…
Ei HITTO tästä ei tuu mitään!! Saakelin, saakeli, mikä hiton älynväläys taas. Voi jessus, että rassaa!!!
Saanakin heräs päikkäreiltä. Pitää syöttää se. Mulla särkee päätä. En ole syönyt mitään koko päivänä, enkä juonut. Kello on kaksi, Jykä tulee parin tunnin päästä töistä ja täällä näyttää tälle. MIKSI, MIKSI, en voinut vaan IMUROIDA?!
Tytölle ruokaa, itselle vettä ja hommiin.
Siirrän sohvan…
EI TOIMI, EI TOIMI, EIIIII!!! Tässä vaiheessa teki mieli kaivaa se kirjastokortti lompakosta ja alkaa nirhata ranteita auki. Olin ihan puhki.
Jos vielä koittaisin kääntää tuota ruokapöytää toisin päin. jospa se tois vähän lisää tilaa.
Sohva takaisin edelliselle paikalleen ja pöytää kääntämään.
Onneksi mulla oli tällainen iloinen pikku apulainen, joka piti pällini suht koht kasassa.
Kun Jykä tuli kotiin täällä näytti tältä… 
-Moi, minä moikkasin ja huikkasin suukon miehelleni.
-No moi, Jykä vastasi.
-Mie vähän tässä siivoilen.
– Niinpä tosiaan siivoilet.
– Tuo telkkari ei nyt näy, ku tuo joku antennipiuha tai joku ei yllä tuonne.
-Mmm…Niin.
-Niin, että pittää varmaan jotenki venyttää sitä tai jotaki.
-Venyttää joo-o. No, mä katon sitä.
– Hei, sitte ku käyt varastolla, niin tuotko sieltä meijän joulumaton, minä kysyin.
-Siis minkä?
-No sen meijän joulumaton.
-Onko meillä semmonenki? Jykä ihmetteli,
-No on, ollu jo monta joulua.
-Mmmm. No mä haen sen nyt saman tien. Minkä värinen se meijän joulumatto olikaan?
Joulumatto on nyt pesty ja kuivumassa. Miltä olohuone-ruokailutilamme siis näyttää tänään? Katso kolmas kuva alhaalta, niin saat vastauksen. Jotenkin tässä on nyt menty taas takapakkia… En oikein tajua? Mutta, hiljaa hyvä tulee. Saan minä vielä joskus imuroituakin loppuun tämän residenssin, ehkä.
Laitan kuvia tulemaan sitten kun on valmista… Toivottavasti ennen joulua.
Nolo mutsi hohtokeilaamassa. Poika varmaan kyyhöttää jossakin perimmäisessä nurkassa ja häpeää silmiä päästään…