”Huokaus”

Tänäänkö se sitten iski, syysväsymys vai mikä?? 

Eiliseen asti touhusin intona kaikenlaista, joka päivä. Tänään yhtäkkiä tajusin, että laiskottaa eikä viittis tehdä mitään. Tai viittisin kyllä joopyöriä tyttösen kanssa lattialla, leikkiä ja höpötellä. Kotoa poistuminen tuntuu lähes ylivoimaiselta ponnistukselta. Mutta kuitenkin taas haluaisin lähteä jonnekin ja tehdä jotain. Iskee huono omatunto, jos pesii kotona koko päivän. UUH!!

Mitä se tämä tämmöinen nyt sitten on?? Haluan viettää aikaa kotona, en halua lähteä mihinkään ja samassa taas mietin, että mihinköhän sitä lähtis, mitä tekis ja ketä tapais tänään. 

Raisan aivot, HALOO, JÄRJESTÄYTYKÄÄ!! 

 

No niin, se siitä meikäläisen vuodatuksesta.

Syksyn kunniaksi, meilläkin on kotona oikein vanhan ajan vauva 😉 Entinen kollegani kutoi Saanalle tällaisen ihanan vanhanajan vauvan lakin <3

20130928_101414.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Voihan kuivuus!

Uaah!! Syksy tuli ja rasvailukausi alkoi. Ihan ekaks rupes kuivumaan huulet. Sitten nenä sisältäpäin (yritin ottaa kuvan kuivista sieraimistani…) Ihan hirveää kun tuntuu, että nenässä kuivia kökköjä, mutta se onkin kuivunutta nahkaa. Yrjö, yrjö, yrjö!!20130929_152748.jpg

Entäs kädet sitten, ei näillä viitti mihinkään koskea kun rohina vaan käy. Rasvata saa koko ajan, eikä sekään mitään auta. Kuivat on ja pysyy.20130928_130323.jpg

Viimeisin ärsyttävyys: lohkeilevat kynnet. Nämähän tarttuu joka turkasen paikkaan ja arvatkaa onko kipeet??

20130928_130457.jpg

Mulla ärsyttää ihan suunnattomasti!! Tätäkö tämä taas on toukokuuhun saakka? EN KESTÄ!! Mitä hittoa tälle vois tehdä? Vitamiineja syön jo ja tuota saamarin rasvaa kuluu kilokaupalla. Mikään vaan ei tunnu auttavan. Huoh.

Kauneus Terveys Hiukset Ajattelin tänään