Kun äiti poikansa takin löysi…
Tänään tapasimme ystävän kanssa sushilounaan merkeissä, tarkoitus oli etsiä minulle myös syksyksi kengät ja ystävälle housut. Lähteminen tuotti minulle taas hiukan hankaluuksia, kun kaapissa ei tuntunut olevan mitään päällepantavaa. Tongin ja kaivelin kaappeja, samalla heittelin kierrätykseen meneviä vaatteita toiseen läjään. Käteeni tarttui puku, poitsun neljännen luokan itsenäisyystanssiaisia varten hankittu, nyt jo auttamattoman pieneksi käynyt sellainen. Kierrätykseenhän tuo joutaa.
Hetkinen, hetkinen, tämä takki näyttää kyllä kivalta. Sopiskohan tuo mulle…
Kappas vain, sehän sopii!! Hei, mullaki on nyt tämmöinen trendipellejakku, joita näkee kaikkien kauppojen hyllyillä. Vähänks oon trendimutsi tänään, hienoo 😉 Näillä korkkareilla on vaan hiton tuskaista kävellä tuntitolkulla… Uuh, noh ihan sama, kärsitään nyt jakkulöydön kunniaks.
(Miks minun käsi näyttää taas tuossa kuvassa siltä, niinku mulla ois järjettömät pattinivelet?? Pakko kyllä ottaa seuraavaksi kuva omasta kädestä.)
Saanan ja äidin pukeutuminen oli tänään kyllä täysin eriparia, koska olin kaikki viimeaikaiset kirppislöytöni jo pukenut tytölle, ennen kuin löysin tuon jakun itselleni. Eipä ollut mullakaan niin outo olo jakussa, kun Pirpula kaikkine väreineen näytti niin tutulta ja turvalliselta. 
Tosinaisella pitää aina olla vähän päristelykuolaa leuassa. Jos ette jo tuota tienneet 😀
Höh, taas näyttää siltä niinku tyttö murjottais… Mutta oikeasti se ei kyllä murjota, on vaan ihmeissään kun odotellaan bussia ja paljon autoja ajaa ohi, ja niistä lähtee kova meteli.
Sushista maha täynnä; kenkiä ei jaksettu etsiä, eikä kaveri mahtunut omaan kokoonsa. Hyvä päivä siis.
Tältä näyttää omakehun ja flunssan runtelema äiti-ihminen, juuri ennen pelastavaa, anteeksiantavaa unta.