Positiivista ajattelua ja lista.

 

 

Terveisiä Ivalosta. Ilman lämpötila on 14 ja ”taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä”. Mutta arvatkaa mitä? Mulla ei rassaa, ahdista eikä ketuta yhtään, oikeasti, ei tipan tippaa. Minulla oli tuossa ajomatkalla hyvää aikaa mietiskellä asioita ja suhtautumistani erinäisiin asioihin, kuten kesäsäähän…

img_20150801_214616.jpg

Olen täälläkin parin edellisen postauksen ajan vain vinkunut ja valittanut, eikä se ole mitenkään mieltä ylentävää luettavaa edes itselleni, joten päätin, että nyt saa riittää. Haluanko oikeasti kesän viimeisien lomaviikkojeni valuvan hukkaan, vain sen takia, että oma ajatteluni on niin negatiivinen? Onko tosiaan niin, että elämäni suurin ahdistuksen aihe töihinpaluun lisäksi on se, että aurinko ei paista? Loppuuko elämäni oikeasti töihin paluuseen, vai voisko se tuoda siihen jotakin uutta sisältöä?

Näitä ja paljon, paljon muitakin juttuja olen tuossa muutaman päivän roadtripillämme pohtinut. Olen myös ryhynyt laatimaan itselleni pientä positiivisten asioiden listaa tulevaa syksyä silmälläpitäen. Paljastan siitä osan teille kaikille, ihan sen takia, että joku toinenkin neiti negatiivi tai herra hapannaama voisi saada siitä kipinän positiivisen ajattelun opettelemiseen. Samalla kannustan teitä kaikkia luomaan ja jakamaan oman positiivisuuslistansa. Minusta ainakin olisi kiva lukea muidenkin listoja ja saada niistä ehkä jopa lisää ideoita omaan listaani.

IMG_20150731_220939.jpg

Positiivisuuslistani:

Vielä ei ole liian myöhäistä nauttia kesästä.

Mennään porukalla mökille.

Nautin mummilassa olosta, sukulaisten ja ystävien seurasta.

Nautin rauhallisesta kotimatkasta Suomen halki.

Vieraillaan paluumatkalla mukavien ihmisten luona.

Viedään yonglove päiväksi Tallinnaan.

Ehditään Jykän kanssa treffeille, ennen Oonan kotiinlähtöä.

Hankitaan kotiin vähän uusia juttuja ja sisustetaan kotia ennen töihin paluuta.

Minulla on työpaikka, johon SAAN palata. Kaikilla ei ole, vaikka töihin haluaisivatkin.

Työpaikallani työskentelee ihania ihmisiä.

Työpäiväni päättyvät jo iltapäivällä, joten minulla on hyvin aikaa olla Saanan kanssa ja käydä vaikka kahvilassa ja kirpparilla arkenakin.

Taloudellinen tilanteemme helpottaa.

Voidaan lähteä pienelle lomareissulle syksyllä, jos siltä tuntuu.

Saadaan syksyllä mukavia vieraita.

Minulla on pikkujoulut, ehkä kahdet.

Marraskuun alussa voin ryhtyä fiilistelemään joulua.

Joulu on ihanan tunnelmallista aikaa.

Joulun jälkeen voi ryhtyä fiilistelemään tulevaa kevättä.

Keväällä voidaan lähteä vaikka kaupunkilomalle jos mieli tekee.

                                  …

Hei, tätä listaa kun lukee läpi muutaman kerran päivässä, niin rupeaa jopa innostumaan, eikä syksyn saapuminenkaan enää tunnu läheskään niin ahdistavalta.

IMG_20150802_161231.jpg

 

 

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Matkat

I’m in hell. Again!

Keväällä suunniteltiin tulevaa kesää. Päätettiin nauttia kesähelteistä Helsingissä heinäkuu ja suunnata pohjoiseen loppukesästä. Yleensä olemme olleet Ivalossa Helsingin helteiden aikaan ja hiukan ahdistuneena seuranneet säätiedoituksia: Ivalossa sataa ja lämmintä alle 10, Helsingissä paistaa ja on helle. 

Tämän kesän olimme suunnitelleet toisin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Karman kalskea sormi puuttui peliin ja kesän kelit ovat olleet paskimmat sitten viimeisen vuosituhannen. Paitsi nyt, tänään on lämmintä ja paistaa aurinko ja ensi viikolla samoin ja ja… Arvatkaa mihin me olemme lähdössä? No Ivaloon tottakai. Tuonne Pohjolan perukoille, jossa hellerajakin on laskettu +10:een. 

Olo on lievästi sanottuna kaksijakoinen. Haluan lähteä, mutta haluan myös nauttia kesäsäästä täällä, missä se vihdoin edes piipahtaa. Jakomielitautisuuteni on kulminoitunut tähän päivään. Yritän pakata (jota vihaan yli kaiken), samalla säntäilen takapihalle heti kun aurinko paistaa. Palaan sisälle sotkemaan pakkaamaan. Huomaan rastaiden syöneet meidän vadelmia, ne pitää peittää. Pyykkikone pyörii. Pesen käsipyykkiä. Käyn ulkona. Käyn Marimekolla mekkokankaan ostossa. Aurinko paistaa, kävelen seuraavalle bussipysäkille. Menee pilveen, hyppään bussiin. Sotken pakkaan, pitäisi imuroida ja käydä kaupassa… tuskastun.

”Miks tämä mennee aina näin? Miks me aina lähetään, vaikka mie en yhtään oo lähtijätyyppiä. Kohta pittää taas lähtiä. Pois sieltä Ivalosta. Uaaah, mie meen nyt pihalle. Siellä paistaa aurinko.”

Jykä lähtee Saanan kanssa viemään kissaa hoitoon, minun ei tarvitse lähteä mukaan. Ymmärrän, en ottaisi itsekään itseäni mukaan.

Juuri nyt istun pihalla ja kirjoitan tätä. Aurinko paistaa ja olo alkaa helpottaa. Kohta menen taas jatkamaan ”pakkaamista”. 

Aamulla lähdetään autolla kohti pohjoista. Sinne minulla on kuitenkin ikävä. Ajellaan rauhakseen ja katsellaan Suomea. Ensimmäinen etappi on Kuopio. Seuraavasta ei tietoa, mennään fiiliksen mukaan ja Saanan jaksamisen ehdoilla. Odotan huomista, sitä hetkeä kun istumme autossa ja Kirka laulaa: ”Valppain mielin muista sä aina vaaroja liikenteen…” ja Saana laulaa mukana omaa versiotaan kappaleesta.

20150728_162951.jpg

Mutta, voisiko joku ensin pakata nuo minun tavarat?

 

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Matkat