Minulla oli tänään eräs tapaaminen aamusta, jonne en voinut ottaa Saanaa mukaan. Mervi lupautui hoitamaan tyttöä sillä aikaa kun olen poissa. Tapasimme aamulla ennen sian pierua rautatieasemalla ja jatkoimme siitä ratikalla matkaa Eiran suuntaan. Tuo Eiran, Kaivopuiston ym. alue on sellaista, jonne me Mervin kanssa eksymme aina, joka ikinen kerta. Niinpä olimme suunnitelleet aikataulumme niin, että siinä oli 30 minuuttia eksymisvaraa.

Hyvä niin, sillä tälläkin kertaa kiersimme pari korttelia ympäri ennen kuin löysimme perille. Ja kyllä, meillä oli mapsit ja gepsit puhelimissa, mutta ne tuntuu aina olevan tasan yhtä pihalla kuin mekin. Minä menin tapaamiseen ja Mervi suunnisti Saanan kanssa läheiseen leikkipuistoon odottelemaan. Tapaamisen jälkeen saavuin leikkipuistoon Mervin ja Saanan luokse:

”Heippa! Mentäiskö kuule Mokoon kahville, ku se on kuulema tässä ihan lähellä?” minä kysyin Merviltä.

”Lähellä?! Ei Raisa, MEILLE ei täällä oo mikään lähellä. Etkö oo jo oppinu?” Mervi vastasi silminnähden ahdistuneena.

”No kyllä me sinne osataan. Ne neuvo, että tästä vaan tätä katua ylös ja sitte Pursimiehenkadulle ja siellä päin se jossaki on. Eikö se ollu Pursimiehenkadulla?”

”Kuulostaa tutulta. Kyllä se tais se olla joo”, Mervikin rupesi innostumaan.

Minä naputtelin karttaan päämääräksi Pursimiehenkatu ja lähdimme kävelemään. Saanalla paleli ja hän kyseli jo kovasti ruokaa, minun sukkahousuistani pureutui tuuli sisään ja Mervin sormet alkoivat olla jo vähän sinertävät. Onneksi Pursimiehenkatu löytyi suhteellisen pian. Päätimme lähteä kävelemään katua ylöspäin, koska päättelimme, että takanamme Moko ei ainakaan voi olla. Tähän väliin kerrottakoon, että olemme Mervin kanssa käyneet kyseisessä Mokossa kahdesti aiemmin ja molemmilla kerroilla eksyneet ihan todella, TODELLA pahasti. Olimme kävelleet jo hyvän matkaa katua ylöspäin kun Mervi ryhtyi muistelemaan:

”Siinähän oli muuten alepa ihan vieressä, eikö olluki?”

”Joo oli, ihan seuraava ovi. Hei kato, eikö tuolla näy alepan kyltti?” minä innostuin ja osoitin eteenpäin. 

”EI VITTU, EI RAISA, EI,EI. FLASHBACK!” Mervi ryhtyi yhtäkkiä panikoimaan.

”Mitä?! Mitä?!”

”No tuo alepa! Se on just se saakelin väärä alepa! Se sama helkkarin väärä alepa, jonka luona me ollaan joka kerta oltu. Ei, mie en kestä! Me ollaan ihan väärässä paikassa TAAS! Missä helvetissä me taas ollaan? Mikä se Mokon kadunnumero on?” Mervi veti siksakkia eestaas edessäni ja hakkasi puhelintaan.

”Ai mikä numero? No emmie siitä numeosta tiiä, ku aattelin, että kyllä se nyt löytyy ku päästään oikialle kadulle”, mutisin Merville ja seurasin ahdistuneena orastavan paniikin vallassa hänen paniikkiahdistustaan.

”EI, EEEEIIII!! TÄMÄ ON VÄÄRÄ KATU, TUO ALEPA ON SE VÄÄRÄ ALEPA! MIE EN KESTÄ!” Mervi ulvoi ja hakkasi kohmeisilla sormillaan puhelintaan.

”No millä kadulla se saakelin paska kahvila sitte on?!” yhdyin paniikkiahdistukseen ja rupesin vispaamaan rattaita samaa tahtia Mervin siksakin tahdissa.

”Se on Perämiehenkadulla! Näköjään ihan siinä vieressä mistä lähettiin. Mie en tajua mikä vika meillä on päässä, ku me tullaan aina tänne?” 

”Emmiekään. Meillä on varmaan jossaki alitajunnassa tämä väärä katu, ku me ollaan aina tultu tänne eka.”

”Oikeesti Raisa, mie oon aina luullu, että mulla on hyvä suuntavaisto, mutta oon sitte varmaan valehellu itelleni…”

”Suuntavaisto, mikä se on? Minä suunnistan aina pelkällä tuurilla. Aika huonolla semmosella…”

Lähdimme kävelemään katua alaspäin, sinne mistä olimme tulleet. Yhtäkkiä minulla rupesi naurattamaan, suorastaan hirnuttamaan.

”Mitä?” Mervi kysyy vähän ihmeissään.

”Tuli vaan mielen se meijän eka Mokokeikka. Sato räntää ja oli ihan sikakylmä. Hakattiin sormet kohmeessa puhelimia tällä samalla kadulla ja sie huusit, että VITTU MIE EN TAJUA TÄSTÄ MITÄÄN, EN TAJUA MITTÄÄN! Sitte hyökkäsit sen hienostomummon kimppuun, ku hukkuva oljenkorteen ja anelit sitä viemään meijät Mokoon. Muistatko?”

”Joo, muistan. Voi elämä!” Mervikin rupesi nauramaan.

”Sitte ku päästiin sen mummon saattelemana perille, niin kävit sille myyjälle rääkymässä kuinka hankalaa sinne oli löytää ja kuinka niitten pitäis laittaa nettiin paremmat ohjeet.”

”Joo! ahhahhaa. Se myyjä sano mulle vielä jotain, että tämä on vähän tämmönen salainen paikka, että pitää tehdä vähän töitä, jotta löytää perille.”

”Joo, ja sie tuhahdit sille, että paskin mainosyritys mitä oot ikinä kuullu.”

”Joo, ja sitte se myyjä sano, että me suljetaan ihan just”, Mervi ulvoi naurusta.

”Niin oliki. Muistakko mihin sitte mentiin?”

”Joo alepaan ostamaan tupakkaa!”

”Eii, sitte poltettiin siinä Mokon oven eessä, vaikka siekään et ennää silloin polttanu.”

”Joo, mutta muistatko miten hyvälle se maistu?”

”Muistan!”

                                                                                    …..

Tänään pääsimme kuin pääsimmekin perille ennen sulkemisaikaa ja saimme kitusiimme lämmintä kahvia ja teetä. Päätimme myös yhteistuumin, että seuraavalla kerralla menemme Sörnäisten Mokoon, sillä sinne me löydämme varmasti. Ihan sama missä kohtaan kaupunkia ollaan, mikäli halutaan mennä Mokoon, mennään Sörnäisiin PISTE