Lähdettiin Saanan kanssa eilen aamulla melkolailla extempore reissulle Tampereelle, Emmin luokse. Mulla iski yksi päivä ikävä Emmiä, joten laitoin hänelle kysymyksen ”Voitaisko tulla?”. Kaiken lisäksi, minä en ole koskaan käynyt Tampereella, ellei Särkänniemeä lasketa. Niinpä puksuttelimme ihanalla, tyhjällä junalla sinne ja minä ehdin jo toivoa, että matka olisi ollut pidempi, sillä junassa oli niin mukavaa. Saana leikki leikkipaikalla ja minä join kahvia ja luin lehteä, parhautta.
Kun pääsimme perille, olin suoraan sanottuna vähän järkyttynyt, koska kaupunki näytti jotenkin hirmuisen karulta. En tiedä odotinko alitajunnassani siellä olevan kesän, paistavan auringon ja kukkien kukkivan, vai mistä se johtui? Tai no joo, ilma oli mitä oli…
”Me ei ihan ehditä teitä vastaan, mutta siinä on Tiger heti asemaa vastapäätä :D”, Emmi viestitti.
Käytiin Tigeristä ostamassa juhlahärpäkkeitä Saanan tuleville synttäreille ja pian jo matkasimmekin vankkureiden kanssa kohti lastenkulttuurikeskus Rullaa.
Emmi toimi hienosti matkaoppaana ja kertoili mitä kaikkea Tampereelta löytyy. Tässä ehkä kuitenkin se tärkein, Suomen ensimmäinen mäkkäri.
Lastenkulttuurikeskus Rulla oli ihana paikka, josta löytyi vaikka mitä kivaa puuhaa ja sisään pääsi ilmaiseksi!?
Ihan ensimmäiseksi Saana löysi kellarin vessasta hätäkutsunapin ja sai koko talon raikamaan. Kipitettiin kiireesti takaisin ylös työntekijälle kertomaan, että hälyttimet huutaa. Työntekijä hymyili vaivaantuneena ja kipitti rappuset yläkertaan. Hälyttimien ujellus senkun vain jatkui ja jatkui. Pian työntekijä kipitti raput takaisin alas ja pyysi meitä mukaansa alakertaan näyttämään mistä se hälytinnappi löytyy. Kipitimme porukalla rappuset alakertaan ja vessaan. Painelimme hälytinnappia, mutta ujellus senkuin jatkui. Päätimme poistua vessasta. Työntekijä huomasi kuitenkin vessan oven vieressä kirkkaan keltaisen A4:n, jossa luki:
”Mikäli aiheutat hätäkutsuhälytyksen vahingossa, paina tästä”,
Niinpä, niin tietysti… Oikeastaan tuohan nyt oli sellainen meidän ihan perussisääntulo. Minä pyytelin vuolaasti anteeksi, yritin heittää jotakin kuivaa läppää ja nauroin väkinäistä tekonaurua. Saanan mielestä kaikki oli vain tosi kivaa.
Kun entrance oli hoidettu pois alta, pääsimme tositoimiin.
”Nalle, nalle!”
Ehkä kaikkein mieluisin paikka. Ramppi!
Puhuva patja.
Jykäkin on näköjään käynyt täällä ja unohtanut kenkänsä tänne. Löytyihän ne sen lempparikengät vihdoin! Kyllä niitä on etsittykin.
”Tuu Saana kölliin ätin kanssa tänne keinuun!”
”Ööö tota, mä en oo ihan varma onko se tarkoitettu aikuisille…”
”Uups!”
Kun paljon touhuaa, on ennemmin tai myöhemmin myös nälkä.
Lounaan jälkeen on päikkäriaika
ja silloinhan äidit juovat rauhassa kahvia, eikös?
Kahvien jälkeen ehdittiin vielä piipahtaa Emmin luona, ennenkuin kotimatka alkoi. Sieltä löytyi kivoja pikku juttuja.
Ihan mahtava päivän pituinen miniloma. Pitäisi tehdä useammin. Kiitos ihanalle Emmille ja Hippuselle vielä mahtavasta päivästä. Ja erityiskiitos Emmille, joka aiheutti minulle armottoman värienvaihtovimman kotona tuon kahvilakeikan jälkeen .
Sie teit sen kyllä ihan tahallas!
Pus <3
