Voiko tämän perua?
Kello on jo yli puolenyön. Jykä nukkuu, tuhisee vieressäni. Suljen kirjan, laitan sen yöpöydälle ja suljen valot. Vedän peiton korviini ja käperryn lämpimään. Aah, parasta. Suljen silmäni. Samassa räväytän ne kauhuissani auki: Kuulinko jotain, tuleeko se kohti? Ei, ei, EIII!
Pieni hahmo liikkuu päättäväisesti kohti sänkyämme. Seisahtuu Jykän puolelle ja tuijottaa, ei puhu mitään, vain tuijottaa. Minä näyttelen nukkuvaa. Tuijotuksen voima on niin väkevä, että Jykä havahtuu siihen. Hän nostaa pienen hahmon väliimme ja samassa tyynyni on vallattu. Pieni hahmo käpertyy tyynylleni mahtuen siihen kokonaan. Huokaisen ja siirrän pääni alaspäin pelkän patjan päälle. Yritän nukahtaa. Alan vaipua jonkin asteiseen horrokseen, kunnes mojova kantapääpotku päähäni, terävöittää aistini täysin hereille. Pieni hahmo on päättänyt siirtyä isänsä tyynylle, mutta varmuuden vuoksi iskee päähäni napakoita potkuja tasaisin väliajoin.
Ei tästä tule mitään. Nousen ylös sängystä, otan hahmon syliini ja kannan hänet omaan sänkyynsä. Käperryn sikiöasentoon hahmon viereen. Hahmo pyörii ympyrän kuin lankakerä, läpsii ja potkii minua tasaiseen tahtiin. Jonkin ajan kuluttua pyöriminen hidastuu, loppuakseen pian kokonaan. Hahmo hengittää tasaisesti. Makaan vielä hetken liikumatta vierellä ja hivuttaudun sitten varoen pois minisängystä.
Hipsin omaan sänkyyni, vedän peiton korviini ja suljen silmäni. Jostain syystä avaan pian silmäni uudestaan ja näen kuinka hahmo on ilmaantunut takaisin tuijotuspaikalleen.
Ei, ei, EIIIIIII!
…………
Nämä meidän yöt ovat menneet suoraan sanoen vituiksi, tuteista luopumisen jälkeen. Voinko kääntää kelloa taaksepäin, palauttaa tutit takaisin öihimme ja saada ne lapsen 10-11 tunnin yöunet omassa huoneessaan takaisin? Tai voisiko ne hiton sorsavauvat vaikka palauttaa ne tutit Saanalle takaisin? Eihän ne niitä enää tarvitse, kun eläimet kasvaa ja kehittyy niin paljon nopeammin kuin ihmiset. Kuka pölvästi edes keksi, että ne tutit pitää antaa jollekin sorsavauvoille?
