Ystäväni tiedusteli jo hyvän aikaa sitten tekisinkö pari kakkua heidän poikansa synttärijuhliin. Äkkiäkös sitä parit juustokakut pyöräyttää, ajattelin. Toissapäivänä ystävä kyllä soitti ja ehdotti kakkuhommeleiden perumista: ”Kun teil on ollu tässä vähän kaikkee…”. Mutta minä torppasin ajatuksen siltä seisomalta, minä teen ne kakut, haluan tehdä ne ja sillä piste.

Synttärit ovat huomenna, joten kakut piti leipoa tänään. Koska tässä on ollut tosiaan vähän kaikkea, jäi kakkutarpeiden hankinta myöskin tälle päivälle. Aamulla kaadoin kuumat kahvit rinnuksilleni ja kippasin Saanan maitolasin pitkin pöytää, lattiaa ja mattoa. Huomasin kyllä jo näistä merkeistä, että kakun teko ei ehkä just tänään luonnistu kuin tanssi, mutta eihän tässä nyt niin taikauskoisia olla. Kyllä se tuuri voi kääntyä hyväksi kesken päivänkin…

Lähdimme kauppaan, neiti ei suostunut ottamaan askeltakaan ulkona, kun on liukasta, joten palasimme hakemaan rattaat. Päätin kävellä pikku matkan ”naapuriin” kaupoille. Ensimmäisestä kaupasta löytyi karamelliväri ja osa tarvikkeista, toisesta kaupasta mascarpone ja tuskaiselle seuralaiselleni pillimehu. Minttudominoja ei ollut kummassakaan kaupassa, joten päätin palata kotiin ja käydä lähikaupassamme, koska muistelin, että siellä niitä olisi. Kolmannen kaupan ovella meidän Karita Mattilamme kyllästyi totaalisesti ja ryhtyi kiljumaan:

”EI KAUPPAAN, EI, EI, EI KAUPPAAN! VÄSYTTÄÄÄÄÄ! EI KAUPPAAN, EI, EI, EIIIII!”.

Koska puolet rattaista oli jo kaupan sisäpuolella ja keksihyllykin siinsi silmissäni, päätin työntää Karitan kauppaan. Pillimehun neiti oli jo imenyt edellisessä kaupassa, joten silläkään en saanut hiljennettyä pientä elämäntaiteilijaamme. Äänekäs, korvat vaikuista tyhjentävä kauppareissu kannatti, koska keksihyllystä löytyi minttudominoja. Hikihän siinä tuli ja hermoni olivat niin kireällä, että selkärankakin jäykistyi, mutta kakkutarvikkeet olivat kasassa. Huh!

Karitamme päätti ottaa taidepläjäyksen jälkeen päikkärit ja nukahti kotiovella, joten pääsin ensimmäisen kakun kimppuun. Tyhjensin dominopaketin pussiin ja ryhdyin hakkaamaan niitä nuijalla muussiksi. Mäiskis, mäiskis. Siitä saat ja siitä! Aah, tämähän on ihanan terapeuttista, Jumankauta, mie hakkaan nämä ihan tuusan paskaks. Mäiskis, mäiskis! 

Painelin keksi-voimössön irtopohjavuoan pohjalle, siirsin vuoan jääkaappiin odottamaan ja ryhdyin valmistamaan täytettä. Minä olen nykyään vähän huono lukemaan reseptejä, joten olen siirtynyt mututuntumaleivontaan. Samalla metodilla vetelin täytteet tänäänkin kippoon. Sitä tuli aika paljon… Otin varmaan sen pienemmän leivontakulhon vahingossa. Heitin liivatteet mössön sekaan, otin irtopohjavuoan jääkaapista ja kumosin täytteet vuokaan. Samalla kun kippasin mössön vuokaan, huomasin unohtaneei vuorata vuoan reunat kelmulla. Myöhäistä, plöröt oli jo pöksyissä.

Äimistykseni oli aikamoinen, kun tajusin, että sitä täytettä tosiaan oli VÄHÄN LIIKAA. Mössö mahtui nippa nappa isoon irtopohjavuokaan. Hupsista.

Olin ajatellut pärjätä yhdellä vuoalla. Tehdä ensin toisen kakun, antaa sen jähmettyä ja siirtää sitten kuljetuskupuun. Tuon mössömäärän nähtyäni, en enää ollut ollenkaan varma liivatteen riittävyydestä kakun jähmettymiseen, saati sitten kakun kasassapysymiseen. Enkä todellakaan tiedä miten tuon kakun saa irti tuosta vuoasta, kun ei ole niitä saakelin kelmuja! Pakko kuljettaa kakku juhlapaikalle vuoassa ja yrittää taistella se siellä johonkin tarjoilulautaselle. 

Lähetin ystävälle kuvan tuosta möhkäleestä ärräpäiden säestämänä. Perään vielä naputtelin kunnon paniikkivuodatuksen epäilyksistäni kakun maun ja makeuden suhteen ja vielä vähän lisää kirosanoja. Ystävältäni tuli vastaus:

”Nyt rauhoitut. Se on varmasti hyvää. Ripotellaan sokeria päälle jos tarvii ja niitä rakeita tulee jokatapauksessa. Kerrohan sitten pitääkö varata matalia vai syviä lautasia ;D”

Onneksi Lauralta löytyi toinen vuoka lainaan ja sain juuri hetki sitten toisen kakun jääkaappiin. Siitä tuli inhimillisen kokoinen ja siinä on kelmut reunuksilla.

Lähetin ystävälle hurraa-viestin. Meillä on fifti-fifti tsäänssi saada kasassa pysyvä kakku juhlapöytään.

Samassa tajusin, että minun pitää huomenna vielä kuljettaa kakut sinne juhlapaikalle… Näen itseni kompastumassa maton kulmaan tai liukastumassa oven eteen. Voi paska!