Paketti ei ole ihan kasassa
Havahduin aamulla herätyskellon hentoon pirinään. Sen ääni tuntui jotenkin pehmeältä. Unisissa aivoissani ajattelin näin: Mmm, tuo ääni ei tarkoita sitä, että pitäisi herätä töihin, koska olen lomalla. Se on vain muistutus, joka kertoo siitä, että tänään paketoidaan lahjoja. Voin rauhassa nukkua vielä, koska muistan kyllä paketoida ne lahjat.
Käänsin kylkeä, vedin peittoa ylemmäs ja hautauduin pehmoiseen lämpöön, Jatkoin uniani. Pian kello pirisi taas. Räväytin silmäni auki. EI HELVETTI! Tuo on HERÄTYSKELLO! Mulla mitään lomaa vielä ole, Nouse, nouse, töihin, TÖIHIN!
Väsymykseni, tai sanotaan sekä minun että Jykän väsymys, alkaa olla käsin kosketeltavaa. Viimeiset 1,5 viikkoa elämä on pyörittänyt meitä ympäri, ympäri hurjaa vauhtia. Heittänyt välillä seinään, repäissyt irti ja pyörittänyt taas. Me alamme muistuttaa kuiviin puristettuja luuturättejä, niin puhki me olemme.
Loma, ah, ihana loma alkaa perjantaina, jolloin lennämme Ivaloon joulun viettoon. Sitä ennen pitää hoitaa kaikki työhommelit niin, että mitään ei jää stressaamaan mieleen, järjestää monta perheen asiaa ja ehdottomasti tavata Helsinkiin jäävät ystävät. Eilen olimme sopineet menevämme Sinin perheen luokse päivälliselle töiden jälkeen, noin viiden aikaan. Meidän oli määrä tuoda osa ruokatarpeista mukanamme. Hiukan ennen viittä Jykä lähetti minulle tuon alla olevan kuvan korjaamolta, jossa automme oli huollossa.
”Tässä menee ehkä vielä hetki.”
Koska Saana oli nälkäinen, annoin hänelle karjanlanpiirakan. Laitoin Sinille viestin, että tuli pari muuttujaa ja myöhässä tullaan. Sini ilmoitti lämmittävänsä lapsilleen riisipuroa välipalaksi. Saana oli ehtinyt mutustaa noin puolet piirakastaan, kun Jykä soitti ja ilmoitti auton olevan ihan juuri valmis. Hän oli suunnitellut käyvänsä vielä Viikin prismassa ja tulevansa sitten hakemaan meidät.
”Ei saakeli, siellä prismassa menee koko elämä. Me hetaan Saanan kans jotaki tuosta Siwalta, aja suoraan sinne ja lähetään siitä heti”, minä järkeilin Jykälle.
”Kuuleppa Saana, otettaanpa se loppu piirakkaa evvääksi ja lähetään käymään Siwalla nyt heti.”
Puettiin vauhdilla vaatteet päällemme ja eikun puolijuoksua Siwaan. Minä hölkkäsin edellä ja Saana kipitti pari metriä perässä:
”Äiti, älä mene yksin! Oota Saanaa!”
Puoleksi syöty piirakka unohtui eteisen pöydälle.
Pari tuntia suunniteltua aikataulua myöhemmin istuimme Sinin luona syömässä kanasalaattia. Ruoan jälkeen Sini leikkasi minun hiukseni ja lapset tanssivat Antti Tuiskun tahdissa. Oli ihanaa. Kotiin tultiin aika myöhään ja nukkumaan kaaduttiin vielä myöhempään.
Tänään juoksimme työpäivän jälkeen vielä Itiksen läpi ja kahmimme mukaamme loput uupuneet joululahjat, hyppäsimme autoon, nappasimme Teininkin kyytiin ja kengitimme Järvenpäähän kummejamme moikkaamaan. Onneksi heidän luonaan saa aina vatsansa täyteen, sillä kotona olisi ollut jaettavaksi vain se eteisen pöydälle eilen unohtunut piirakan puolikas ja makaronilaatikon jämät jääkaapissa.
Kun illalla tulimme kotiin, paketoin läjän postiin vietäviä joululahjoja, ja yritin ryhtyä pakkaamaan sillä aikaa kun Saana ja Jykä kävivät saunassa. Minä tosiaan yritin ryhtyä pakkaamaan. Lopputulema näyttää edelleenkin tältä…
Saana toivoi pesulta tultuaan iltapalaksi avocadoa, jonka kuin ihmeen kaupalla löysinkin tästä lähtevästä laivasta.
Se vain oli homehtunut pöytään kiinni.
Onneksi oli omena, se punainen jouluomena, joka säilyy pöydälläkin vaikka ensi jouluun.
Että kyllä, loman tarpeessa ollaan ja kipeästi. Huomenna on oikeasti viimeinen työpäivä ja perjantaina lennetään pohjoiseen. Sitä ennen pitää enää vain pakata, toimittaa lahjat postiin, viedä kissa hoitoon, siivota tämä helkkarin kaaos, tavata Maarit ja muistaa hakea kaupasta edes se avocado. Päivälliseksi taidamme heittää ranskanpottuja ja nakkeja uuniin.
Äiti, jos luet tämän, niin levitä viltti sohvalle valmiiksi sekä mulle että Jykälle. Lepää itse hyvin etukäteen, sillä sulle iskee lapsenhoitonakki ainakin vuorokaudeksi, kun minä ja Jykä makaamme koomassa sohvalla.
Oi mummila, tulossa ollaan. Oletko valmis?