Paluu todellisuuteen
Siitä on kohta kuukausi, kun palasimme reissultamme kotiin. Oletteko ikinä kuulleet kuukauden mittaisesta jetlagista? No en minäkään, mutta olen juuri tainnut kokea sellaisen. Kulunut kuukausi on mennyt ihan jossain ihme horroksessa. Töissä ollaan käyty, mutta mitä muuta me olemme tehneet? Mulla ei oikeasti ole oikein mitään käsitystä.
No, on parin edellisen viikon aikana jotakin heräämisen merkkejä tapahtunut. Parhaiten ravisutti hereille muutamat lomakuvat, jotka tupsahtivat puhelimen näytölle. Katsoin kuvaa, jossa lomaileva ryhävalas hymyilee jätski kädessään autuaana kameralle. Ja se ryhävalas olen minä. Kyllä tarkastin peilistä ja vertasin kuvaan. Se olen minä. Minä. Ei helvetti, SE OLEN MINÄ!!
Siihen loppui ”pikku” herkkujen naposteleminen. Tilasin itselleni oikeat juoksukengät sekä juoksuhousut. Tiedätte varmaan sellaiset kireät spandexit, jotka pitää hyllyvät reidet ja lerpattavan hanurin mukavasti kasassa juoksemisen aikana. Olen myös käyttänyt niitä, vaikka vihaankin lähes jokaista hetkeä lenkkipolulla, niin olen käynyt siellä kitumassa. On siinä lenkkeilyssä jotakin kivaa kuitenkin, nimittäin kotiinpaluu. Lenkkeily on kuitenkin harrastuksista helpoin toteuttaa, eikä siihen kulu koko arki-illan vähäisiä tunteja, kun heti kotiovelta pääsee itse asiaan. Saana taas sai Teinin isältä Teinin vanhan Wii-pelikonsolin. Minäkin olen vähän vahingossa treenaillut myös sillä.
Entäs sitten ne herkut: ihana suklaa, leivokset, keksit, viikonloppuirtsarit ja croissantit… Hei, hei vaan kaikki. Helvetti. Koska kehoni huutaa makeaa, olen taas palannut korvaavien tuotteiden ja reseptien maailmaan. Yhden hyvän sokerittoman, vehnättömän kääretorttupohjan ja proteiinivohvelit olen onnistunut löytämään, mutta ne muut ”herkut”. Voi apua! En voi välttyä ajatukselta, että ihmiset jotka ovat pitkään syömättä mitään oikeasti hyvän makuista menettävät makuaistina. Vai miltäs makunystyröissäsi kuulostaa maailman kevyimmät suklaakakkupalat, joihin käytetään voin sijaan myskikurpitsasosetta, jauhojen tilalla on lusikallinen psylliumia, suklaa korvataan tummalla kaakaojauheella ja makeutuksena käytetään erytritolia tai steviaa?
Mmmmaistuisiko superkevyt herkkupala?
Kylläpä kyllä, ihan karmeeta paskaahan siitä syntyi. Ja mikä työ… Se kurpitsasose piti tietty ekaksi valmistaa, eli paahtaa uunissa niitä kurpitsoja, kuoria ja soseuttaa ne. Sen jälkeen vasta pääsi kunnolla ”herkku” suklaapalojen leivontaan käsiksi. Toisaalta jos jotakin hyvää tästä hakee, niin noiden kakkujen jälkeen päivän kahvihetki banaanilla maistui suorastaan taivaalliselle.
Näissä tunnelmissa jatketaan uuteen viikkoon. Ensi viikolla meillä onkin edessä oikea juhlaviikko, minä täytän neljä(!)kymmentä ja Saanan 4-vuotisjuhlat pidetään lauantaina. Jykä ja minä täytetään molemmat pyöreitä tänä vuonna ja pitkän pähkäilyn jälkeen päätimme kuin päätimmekin hiukan juhlia niitä. Tulevana keväänä meillä juhlitaan siis ysikymppisiä. Järjestelyt on jo aloitettu, lapsenvahdit on hommattu. Toinen niistä on Teini. Isoveljenä oleminen vaati joskus vähän lapsenvahtihommia. Myös juhlapaikka on varattu. Myös yksi tutustumiskäynti juhlapaikalle on jo varattu ja unohdettu, ja saatu yksi suht kypsä puhelu tiistai-iltana juhlapaikalta:
”Ette tainneet muistaa tätä sovittua tapaamista…”.
Jäi muuten reissulta muutama mukava paikka vielä esittelemättä. Ajattelin koota niistä jokusen postauksen, kunhan tästä horroksesta tokenen. Nyt taidakin lähteä tästä nuolemaan jääkaapin ovea, jos siihen olisi vaikka joku sokerisormillaan koskenut.