Pikakokkarit
Aika-ajoin blogini sähköpostiin tupsahtelee kutsuja erilaisiin tapahtumiin. Monesti tapahtumat ovat päivisin, joten näin työläisenä, niihin osallistuminen on lähes mahdotonta. Kotona ollessani osallistuin muutamaan tilaisuuteen Saanan kanssa, ja meillä oli niissä vallan mukavaa. Jokin aika sitten sain kutsun Forumin Street Festivaleille. Päivä oli perjantai ja kellonaika 19-21, ei siis liian aikaisin eikä liian myöhään. Vastasin kutsuun kiitos kyllä.
Koska kutsu oli avec, nappasin kainalooni ystäväni Lauran.
Koko ostoskeskus oli siis avoinna vain kutsuvieraille ja tarjolla oli ruokaa, drinkkejä ja tarjouksia. Kaikki liikkeet olivat auki ja jokaisessa liikkeessä oli jokin tarjous. Ravintolat ja kahvilat tarjosivat erilaisia pieniä ruoka-annoksia ja juomapisteitä oli ympäri ostoskeskusta.
Meitä tyttöjä ei tarvinut kahta kertaa houkutella syömään.
Eikä juomaan…
Kyllä vain, mojito ja puolukkadrinksu jos toinenkin taisi tulla kitusiin imettyä. Väillä lantrasimme juomiamme siiderillä, kätevää.
Sitten taas syötiin.
Tai siis minä söin oman annokseni, jonka jälkeen seurasin Lauran performanssia: Näin tapetaan sushi syömäpuikoilla. Siinä vaiheessa, kun ystäväni oli saanut yhdestä sushista eroteltua jokaisen riisinjyvän ja yksi herrasmies oli tuonut hänelle toiset syömäpuikot kotiharjoituksia varten, päätin auttaa ystävääni hädässä ja syötin loput sushit hänelle:
”Faatana! Pittääkö fe koko fufi kevvalla mahtua fuuhun?”
Sushiteurastuksen jälkeen olimme todellakin ansainneet vähän lisää juomaa.
Jälkiruoaksi vedimme x-määrän macaroneja.
Tässä vaiheessa vatsamme olivat jo niin täynnä, että donitsit, italialaiset jäätelöt, juustot, kolmioleivät, ribsit sun muut oli pakko jättää muiden maisteltavaksi.
Sen sijaan päätimme testata miltä tuntuu shoppailla drinksulasit kädessä.
Onneksi drinksuissa oli pillit, niin pystyi kätevästi imemään juomaa samalla kun katseli kaikkea kaunista.
”Shiis, mikä tämä on? Laura, mie en oikeen tajua ennää mittään. Misshä kerrokshesha me ollaan?”
”No emmie tiiä mikä se on, muttä älä läikytä sitä drinksua.”
”Ai niin, shiis thätä. Sshaakeli. Palijonko thämä oikeen makshaa? Sshikakallish.”
Nesteytyksestä ja ravinnosta kyllä pidettiin näillä kokkareilla huoli. Juomapisteitä löytyi joka paikasta ja huikosen iskiessä ruokaa oli tarjolla yllin kyllin.
Kauppoihin saakka vain ei ihmiset oikein ehtineet tuon parituntisen aikana, koska koko porukka näytti keskittyvän todellakin vain syömiseen ja juomiseen. Mikäli aikaa olisi ollut vielä yksi tunti lisää ja tarjoilu olisi lopetettu yhdeksältä, luulen että ihmiset olisivat innostuneet shoppailemaan. Laura tehokkaana tyttönä teki pari täsmäostosta: parit korvakorut ja Indiskasta ihanan neuletakin. Minä taas tyydyin vain sekoilemaan mojitopäissäni ympäri kauppoja. Sitä kun tällaiselle lähes absolutistille antaa muutaman drinksun, on menokin sen mukaista. Onneksi tajusin olla ostamatta mitään, sillä arviointikykyni ei todellakaan ollut terävimmästä päästä ja todennäköisesti olisin joutunut seuraavana päivänä lähtemään palautuskierrokselle.
”Mie okshennan kohta. En pysshty juomaan ennää yhtään mojitoa, mutta lukkeeko tuosha shangria? Sshitä mie shaattaisin pyshtyäkki.”
Koska oksennus ei tullutkaan, päätimme kotimatkalla poiketa vielä pienillä kuohareilla.
Helsinki näytti iltahämärässä kauniilta ja jotenkin erityisen värikkäältä. Olo oli kevyt, iloinen ja kupliva.
Kunnes aamu valkeni ja valot kirvelivät silmiäni, mojitot ja sushit tanssivat ripaskaa vatsassani ja hiuksiinkin sattui.
Mutta joskus kaikki vain on sen arvoista.