”Pyörälenkillä”
Kaikki treenaa, urheilee, juoksee, liikkuu, pinkoo ja puuskuttaa. Kyttää biometrejä ja sydänkäyriä rannehärpäkkeistään ja puhuu treenaamisesta aina, aina. Eikö tässä maassa ole enää mitään muuta puhuttavaa kuin lattemammat ja liikunta?! Tsiisus, mie oon ahistunu ja kyllästyny!
Minä en käy bingbongjumpassa enkä dingdongpumpissa, evvk. Työnnän vaunuja pitkin pitäjää, kiertelen kirppiksiä, treffailen kavereita, leikin ulkona, leivon ja sisustan kotona. Ja vieläpä nautin siitä kuin hullu puurosta. Olen myös innostunut vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta ihan tosissani, mutta en minä siitäkään jaksa suu vaahdossa jatkuvasti jauhaa. Eikä sen puoleen, ei minun resepti-innovaatiot ketään jaksaisi kiinnostaakaan, kun kaikki vaan urheilee kieli pitkällä ja etenkin puhuu siitä. Pöh!
Pyöräilystä minä tykkään. Tykkään ihan oikeasti, enkä vain sen takia, että liikunnasta pitää tykätä, sitähän pitää suorastaan himoita… Perjantaina päätin, että on aika kevään ensimmäisen pyörälenkin. Kun Jykä tuli töistä kotiin, vedin keltaiset kumpparit jalkaani ja kaivoin pyörän katoksesta. Kumitkaan eivät olleet talven jäljiltä ihan lussut, joten ei muuta kuin matkaan. Muutaman kilometrin takarengasta suditellen. toinen jalka maasta tukea hakien, tupsahdin UFFin eteen. Hupsista! Vilkaisin puhelimen kelloa (minulla ei ole biometripilipaliaktiivisuusranneketta) ja se näytti sopivasti UFFin happy hour- aikaa.
Taitaapa olla pienen välipalautustreenin aika sovituskopissa.
Viimeinen aukiolotunti ja kaikki normihintaiset rytkyt -25%. Aah, iso kirppis, ei vaunuja, ei ”EI, EI, EI KAUPPAAN”- kirkuvaa neitosta, vain minä ja kaikki rekkien uumenissa killuvat aarteet. Keräsin mukaani kasan mekkoja ja tungin itseni sovituskoppiin:
Ensimmäisestä mekosta minulla tuli mieleen Emmi, joten päätin ehdottomasti sovittaa tätä.
Toisesta mekosta minulla tuli mieleen minä, joten päätin sovittaa myös tätä.
(Huomatkaa nilkkoihin runtatut housut. Säästyin kenkien riisumiselta.)
Kolmas tuntui juhlavalta ja siinä oli hauska kuvio, sovitukseen siis.
Neljännessä mekossa oli revontulen värejä, joten päätin sovittaa myös sitä.
(Voi luoja tuota kuontaloakin! En tainnut kammata tukkaani koko päivänä…)
Ömmm… Maha!
Viides mekko näytti siltä, että saattaisi olla kiva vaikkapa Teinin rippijuhlissa…
Teinii, äiskä löysi kirkkokoltun!
Yksi rutkupaita pitää myös aina sovittaa, tietty.
Tunti vierähti yllättävän nopsaan ja oli aika kipaista ruokakaupan kautta pyörän selkään. Sladissa kotiin:
”Mooi!”
”No moi, miten sulla näin kauan meni? Mä jo mietin, että ootko kaatunu tai jotain.”
”No en. Siellä oli vaan välillä tosi liukasta ja tuli tehtyä aika pitkä lenkki…”