Rakkain ”huonekaluni”
Ehdottomasti rakkain ”huonekaluni” on edesmenneen ukkini venevanerista tekemä arkku. Hän teki arkun vuonna 1952 itselleen matka-arkuksi. Ukkini reissasi töiden perässä paljon. Hän on mm. toimittanut ja rakentanut Helsinkiläiseen vanhaan ravintolaan Sipuliin hienot puulattiat. Tuohon arkkuun ukki pakkasi kaiken tarvitsemansa: työkalut, vatteet ym. tarvikkeet. 
Arkun kannesta voi nähdä reissaamisen ja eletyn elämän jättämät muistot. Nuo palaneet jäljet tulivat siitä, kun hän spriikeittimellä keitteli itselleen perunoita, kahvia ja milloin mitäkin. Kuumat kattilan pohjat polttivat arkun kanteen lähtemättömät muistot. Voin sieluni silmin nähdä kuinka hän reissukavereidensa kanssa pelasi iltaisin korttia ja tuo arkun kansi toimi korttipöytänä.
Löysin arkun mummolan varastosta vuonna 2002 ja rakastuin siihen oitis. Kyselin Ukiltani arkusta, mistä se on heille tullut, mitä sillä on tehty jne. Silloin ukki kertoi minulle tuon arkun tarinan. Vieläkin tuon juttuhetken muisteleminen saa kyyneleet vierimään poskilleni. Arkku oli selvästi ukilleni rakas ja tärkeä. Kun sain kuulla hänen itse tehneen arkun ja kuulin niitä reissutarinoita, rakastin arkkua entistä enemmän. Rintaani suorastaan puristi, kun ukki mietti mitä arkulle mahtaa tapahtua kun hänestä aika jättää. Sanoin hänelle, että pitäisin varmasti arkusta huolta, mikäli hän sen minulle joskus raaskisi luovuttaa.
Ilmeisesti Ukkini näki kuinka kovasti arkusta välitin, koska parin päivän päästä hän soitti ja pyysi käymään. Kun menin mummolaan, oli arkku kannettu varastosta keskelle keittiön lattiaa. Ukki hymyili arkun vierellä istuen. Hän kertoi päättäneensä antaa arkun pojalleni, mutta minun tehtäväni oli huolehtia arkusta niin kauan, kunnes poikani ymmärtää arkun merkityksen. Voi tuota ilon päivää. Arkun sisältä löytyi myös omistuskirjoitus, haparoivin käsin kirjoitettuna. Itkuhan minulla tuli. Tuolloin näin ensimmäisen ja viimeisen kerran kyyneleen myös ukkini silmässä. En tiedä onko kukaan muu ymmärtänyt kuinka paljon tuo arkku todella ukilleni merkitsi. Minä ymmärränn ja pidän huolen, että myös poikani tulee sen ymmärtämään.
Arkun kahvassa on vielä jäljellä Ukin viimeisen Helsingin työreissun paluulippu.
Silloin 2002 arkku matkasi kuitenkin vielä Ivalosta tänne Helsinkiin, historiallisesti finnairin siivin. Tällä kertaa se ei sisältänyt työkaluja ja työvaatteita, vaan koko arkullisen tarinoita menneiltä ajoilta.
Kiitos rakas Kuisma-ukkini.