Reissussa Teinin kanssa
Terkkuja luovalta tauolta! Alan ymmärtää taiteilijoita, jotka pitävät luovaa taukoa. Luovalla tauolla oleminen on ihan sairaan siistiä nimittäin. Minä olen mm. sisustanut, shoppaillut, bilettänyt teammomfien kanssa Tallinnan laivalla ja reissannut Teinin kanssa Roomassa. Ihan mahtavaa! Luova taukoni meinasi päättyä tuossa viikko sitten, kun päätin jatkaa puutarhatuolien maalausta. Siinä vaiheessa kun Jykä kaivoi katoksesta lisää tuoleja maalattavaksi ja kävi ilmi, että aiemmin maalaamani tuolit kuuluvat ihan toiseen puutarharyhmään kuin maalaamani pöytä, sai luova taukoni lisää jatkoaikaa. Tai myönnettäköön, maalasin yhden tuolin, sellaisen oikean tuolin, siihen ei tarttunut maali. Taisin saada pienimuotoisen hermoromahduksen.
Se tuoleista. Palataan luovalle tauolle ja Roomaan, ihanaan Roomaan. Matkalla olimme siis vain poikani ja minä. Viisi päivää ja neljä yötä kahdestaan Teinin kanssa, samassa huoneessa, viettäen jokaisen vuorokauden tunnin yhdessä. Uhka ja mahdollisuus samassa paketissa, vai mitä olette mieltä?
Lomamme pyörähti kunnolla käyntiin taksissa lentokentältä hotellille, kun alkuyöstä kaupungin laitamilla päivysti useampikin ilotyttö:
”Äiti kato! Onko nuo H-U-O-R-I-A?”
”Kyllä ne vähän siltä näyttää.”
”Kato! Ostiko tuo äijä nyt itelleen tuon?”
”Tais ostaa.”
”Oikeesti?!”
”No sehän se ajatus on. Ajattelitko lomabudjettis nyt käyttää tuommoiseen ainutlaatuiseen kokemukseen? Meillä on sitte yhteinen hotellihuone, niin että jos sinne meinasit tuommosen lorton raahata, niin tungen sen kyllä omin käsin sinun perseesees.”
”Mitä?! No, just joo. Mä tungen noi sun sekopääjuttus SUN perseesees.”
Loman punainen lanka oli löytynyt ja jatkui heti seuraavana päivänä samaa tahtia:
”Huomentaa poikani! Lähetään aamupalalle.”
”Anna mun nukkua, tai mä tungen sen aamupalan sun perseesees.”
”Äiti, mun jalat on ihan poikki. Istutaan jonneki kahville.”
”Pitäiskö ne väsyneet jalat tunkea sinun perseeseen?”
”Mä revin kohta sun persesilmän irti ja rakennan siitä sulle uuden silmän.”
”No mitä järkeä siinä sitte ois?”
”Ihan yhtä paljo järkee ku siinä, et sä aiot tunkee mun hampaat mun perseeseen ja repiä ne sit kurkusta ulos.”
”Ai niin… Totta muuten.”
Näiden viiden päivän aikana juttujemme tasot eivät olleet ehkä sitä korkeinta A-luokkaa, mutta hauskaa meillä oli. Viitenä päivänä minulle on myös pidetty useampi luento vastaan tulleista suurista jenkkifudistähdistä, tubettajista, laulajista, nettipelien tekijöistä ym. ym. Olen nähnyt myös kymmeniä erilaisia youtubevideoita, joista Teini on nauranut katketakseen lähes jokaiselle, ja minä hörähtänyt ehkä kahdelle:
”Aahhhaaahhaaa, äiti, tajusitko ton?”
”Ööö, joo.”
”No etkä tajunnu, mä kerron… Ahhaahhaa, tajusitko nyt?”
”Ööö, joo.”
”Eiks sua naurata? Ahhahhaaaahaa.”
”Mmmöööö, ei.”
”Vitsi, miten sä et tajuu. Mä en tajuu, miten sä et tajuu.”
Kolme kokonaista päivää me kiertelimme Roomaa ristiin rastiin, katsastimme kaikki klassiset nähtävyydet, söimme hyvää ruokaa ja joimme litroittain cappucinoja. Aurinko paistoi pilvien raoista ja elämä antoi parastaan. Minä ja Teini lähennyimme entisestään ja minusta tuntuu, että se side joka meidän välillämme on aina ollut, se vain vahvistui. Suhteemme ei enää ole sellaista äiti huolehtii-tyyppistä, vaan ennemminkin nykyään pidetään huolta toisistamme.
Välillä perse-juttujen välissä keskustelimme hyvinkin syvällisiä asioita elämästä, tulevaisuudesta, haaveista, arvoista ja läheisistä ihmisistä. Joka ilta ennen nukahtamista Teini kiitti mahtavasta päivästä ja mahtavasta lomasta. Varmisti myös useaan otteeseen, että lähdetäänhän me vielä joskus yhdessä reissuun. Lähtöpäivänä bussissa, kun matkasimme läpi kaupungin kohti lentokenttää, Teini sanoitti ajatuksien virtaansa ulos suustaan:
”Äiti, musta ei oo koskaan tuntunu mitenkään pahalta, kun te isän kans erositte. Ehkä se johtuu siitä, että mä en koskaan oo menettäny kumpaakaan teistä. Oon saanu koko ajan olla molempien kans. Niin, ja sit tuli Jykä. Musta oikeestaan tuntuu, että mulla on kolme vanhempaa. Paitsi se ero Jykässä on teihin iskän kans, et mä en kehtaa ruinata siltä rahaa. Mut se kyllä antaa aina ku sillä on. Miten se Jykä voi aina tehdä niin hyvää ruokaa? Sillä pitäis kyl olla ihan oma ruokaohjelma. Miten se voi olla nii hyvä? Isä taas on iha hullu tekemään töitä. Se ei pysty yhtään vaan olemaan, sillä pitää olla kokoajan jotaki hommaa. Miten se jaksaa, ku eihä se oo enää mikään kauheen nuorikaa. Sen pitäis kyl vähä oppia relaamaa. En mä haluu, et mun takia ainakaa tekee nii hulluna töitä, kyl mä pärjään vähemmälläki. Se vaa aina sanoo, että ku mä oon sen ainoo lapsi, nii se haluu, et mul on kaikki mitä mä tarvin. Mulla on, ja oikeestaan hitosti yliki. Isä vois alkaa pelaamaa jossai pappajengissä lätkää, ku se on siinä nii hyvä. Mutta se on musta iha sairaan siistiä, että te kaikki tuutte nii hyvin toimeen keskenään. Se vaa on jotenki kivaa”.
Siinä minä istuin poikani juttuja kuunnellen ja liikutuksen kyyneleitä nieleskellen. Tunsin ihan suunnatonta rakkautta ja ylpeyttä tuota nuorta ihmisen raakiletta kohtaan. Miten paljon se tietää kaikesta, miten fiksusti se ajattelee asoista, miten se välittää ja huolehtii muista ihmisistä, kuitenkin se on vasta ihan elämänsä alussa ja sillä on vielä hurjasti elämästä opittavaa edessään. Mikä tuuri minulla on käynyt, että saan olla äiti just tuolle Teinille.
Ensi sunnuntaina Saana ja Jykä lentävät Ivalon mummilaan lomalle viideksi päiväksi. Me seilataan Teinin kanssa päiväksi Tallinnaan, saapa nähdä kumman perseestä se Eckerö Linen laiva ekana löytyy.