Suhari keittiössä
Söimme tänään päivälliseksi äitini tekemää taivaallista siikakeittoa, tai kaikki me muut söimme paitsi isä, joka on allerginen tuoreelle kallalle. Jotta isälläkin olisi jotakin syötävää töistä tultuaan, innostuin paistamaan hänelle munakkaan. Olin tohkeissani, koska aikaansaannokseni näytti aika herkulliselta. Ryhdyin suu vaahdossa selittämään isälle mitä kaikkea olen munakkaaseen työntänyt, kun hän saapui kotiin:
”Minä tein sulle tämmösen munakkaan. Siinä on pekonia, tomaattia, paprikaa, fetaa, pinaattia…”
Seisoin työtason vierellä, selostin ja elehdin käsilläni, omaan tapaani. Jossain vaiheessa tunsin kuinka huitaisin jotakin lattialle ja se tuntui tupsatavan jalalleni. Ajattelin, että selitän juttuni loppuun ja siivoan sitten mahdollisen ruoan aiheuttaman sotkun.
”Se on jännää tuo tuore pinaatti, ku se kutistuu ihan sikana…” jatkoin juttuani, mutta samalla huomasin isäni näyttävän jotenkin oudolta ja tuijottavan jalkojani. Päätin vilkaista alas:
”Ohoh!”
”No, ohoh tosiaan. Onko se menny varpaasta läpi”, isä tiedusteli totisena.
”Hmmm… Ei, ei kai. Ei se ainakaan tunnu, että ois läpi. Tai siis kyllä mie tunnen sen, mutta ei se varmaan varvasta puhkonu.”
”Se on aika helekkarin painava ja terävä veitsi”, isä mietiskeli ja tutkaili varpaan kyljessä törröttävää veistä.
Tutkailtiin siinä porukalla sojottavaa veistä ja napsittiin vähän kuvia.
”Eihä se oo ees lähelläkkään varvasta.”
