Toiko vauva kaaoksen tullessaan?

RetroPrinsessa

Kattokaa nyt tätäkin!!!

Joo, joululahjoja tässä paketoidaan. Mutta kun niitä on paketoitu kohta viikko... Ennen minulla meni lahjojen paketoimiseen ilta tai pari. Nyt ei näytä viikko riittävän. Roinan määräkin vaan lisääntyy päivä päivältä tuossa pöydällä. En tajua?? En tajua sitäkään, että vaikka minä siivoan omasta mielestäni koko ajan, niin jatkuvasti on joku pää talosta kaaoksessa. 

Ei täällä ennen tällaista ole ollut. Kyllä meillä yleensä kämppä on ollut suhteellisen järjestyksessä. Ei näköjään enää. Vaikka kuinka siivoan ja siivoan, niin tuntuu kuin joku kävisi selkäni takana aina laukaisemassa tykillisen roinaa ympäriinsä siihen huoneeseen, jonka olen juuri siivonnut.

Minä en keksi tähän mitään muuta selitystä kuin tuon vauvan. Kun vauva saapui taloomme, saapui myös sotku. Eihän tyttö itse juurikaan sotke, mutta jotenkin minulla on, hänestä johtuen, ote herpaantunut ihan totaalisesti. Tai sitten minusta on tullut niin vanha, että en kykene hoitamaan vauvaa ja pitämään kotia järjestyksessä samanaikaisesti.

 

Onneksi ihana ystäväni leikkasi minulle uuden tukan. Lyhennettiin lettiä takaa aika roimasti. Onpas muuten mahtavan helppo ja nopea laittaa kiireessäkin. Kodin kaaoskaan ei tunnu niin ahdistavalta, kun tukka on hyvin kaiken tämän sekasorron ympärillä. Niin ja onhan poitsun huone nyt siisti. Sinne ei saa kukaan mennä, jotta se pysyykin siistinä. Sitä saa käydä vaan oven suusta ihailemassa. 

Kommentit

Taina-täti (Ei varmistettu)

Kiva tukka! Nätti! Meillä on samnlainen tilanne sotkun suhteen, muttei oo vauvaa. Mä voin varmaan syyttää lapsenlapsia???? ;=)

Raissi
RetroPrinsessa

Joo. Aina löytyy joku jota voi syyttää :D

Raissi
RetroPrinsessa

Heh. Tuo vaatejuttu on kyllä niin totta, vaikka meidän katti ei pyykkejä korista kaivelekaan. Minä oon miettiny, että miksi edes omistan koko psyykkisäkkiä, kun ne pyykit lojuu kuitenki pitkin lattioita. On vaan niin "kiire" koko ajan, ettei ehdi oikein mitään... Ainakaan pyykkejä järjestelemään :D

eppunen
Pienen pojan elämää

Meillä kaaos alkaa aina tiskipöydältä. Ensin tyhjät pilttipurkit (laiskapaskamutsi) ja maitopurkit valtaavat tiskipöydän, sitten en yhtenä päivänä jaksa tiskatakkaan, kun mieluummin leikin pojan kanssa... Ihan selvästi vauvan vika! :D

Raissi
RetroPrinsessa

Meiltä löytyy noita pilttipurkkeja. Me huuhdellaan, kuivataan ja viedään ne lasinkeräykseen. Jotenkin tuo homma toimii siihen huuhtelu/kuivatus vaiheeseen saakka, mutta se keräykseen vieminen on jotenki vähän vaikeaa...

Kommentoi