Tyydytetty martta ja yksi niksi
Minä se en ole ikinä oikein tajunnut kaiken maailman asioiden pakastamista. Ihmiset aloittavat hirveän pakastusbuumin jo keväällä, kaikkea mahdollista pitää pakastaa. Kaupoista loppuvat pakastusrasiat ja myyntikojuista marjat, kun porukka hamstraushuumassa PAKASTAA. Kotiin kannetaan selkä vääränä kaikkea pakastettavaa ja ostetaan isompia ja isompia pakastusarkkuja makuuhuoneen nurkkia koristamaan, kun ei se arkku minnekään muualle mahdu… Sehän saattaapi pitkän pimeän talven aikana loppua vaikka ruoka kaupoista, niin on hyvä, että arkkupakastimesta löytyy sata kiloa marjoja, yksi hirvi ja kokonainen sika. Seuraavana keväänä sitten paniikissa survotaan niitä marjoja ja lihoja joka paikkaan, kun tuli edelliskesänä hamstrattua vähän liikaa ja kohta pitäisi alkaa jo uusia pakastamaan.
Jotenkin minä ymmärrän vielä sen, että pakastetaan vaikkapa poro, hirveä tai sika, silloin kun se hankitaan suoraan tuottajalta, poromieheltä tai ammutaan itse. Täytyyhän se liha jotenkin saada sälymään useamman kuukauden. Mutta sitä järkyttävää marjojen pakastusstressiä minun on vähän vaikea tajuta.
Viime kesänä Jykä kävi poimimassa mustikoita pienen ämpärillisen. Pakastimme ne. Voi miten mukavaa olikaan talvella leipomisbuumin iskiessä kaivaa pakkasesta muutama kourallinen mustikoita ja leipaista piirakka tai muffinsseja. Tänä kesänä taas olemme huomanneet, että tuo meidän Tinttara suorastaan rakastaa kaikkia marjoja, on syönykin niitä varmaan jo kilokaupalla. Siitähän se ajatus päähäni iski, meidän pitää PAKASTAA marjoja talveksi.
Isompaa pakastinta emme sentään lähteneet ostamaan, vaan hankimme marjoja sen verran mitä pikkupakastimeemme mahtui ja minkä jaksoimme hermojamme menettämättä putsailla ja pakastaa. Nyt on pakkasessa vadelmia, mustikoita, hilloja ja mansikoita maisteltavaksi ja talven leivonnaisiin törkättäväksi.
Pieni sisälläni heräilevä martta hyräilee tyytyväisenä.
Sitten se vinkki… Pakastamista ajatellen parhaiden mansikkalajikkeiden aika meni ohi jo pari viikkoa sitten. Mekin olimme sopivasti Fröbelinpalikkareissullamme tuolloin, joten emme päässeet kojuille hamstraamaan niitä hyviä mansikoita. Mutta eipä haittaa ollenkaan, kun mansikat pakastaa näin…
Apinoin tämän niksin ystävältäni Pirjolta, joka vuosia sitten tarjosi minulle tällä tavalla pakastettuja mansikoita. Mansikat siis siivutetaan ja maustetaan ripauksella sokeria, tai steviaa. Kun tämän kipon sulattaa, saa itselleen ihan taivaallisen makuelämyksen, niiden kokonaisten, isojen, vetisten klönttien sijaan. Eikä pakastettavalla lajikkeella ole niin väliä, herkkua tulee näistä myöhäiskesän mansikoistakin.
Eipä muuta kuin marjakojulle hamstraamaan ja pakastusrasioita ostamaan.