Anteeksiantaminen ja halvaantuneen parantaminen

 

 

En ole tahtonut pitää kiirettä tästä tekstistä kirjoittamisessa. Olen antanut sen hiukan”muhia” mielessäni.

Halvaantuneen tapauksessa Jeesus reagoi ihmisten uskoon – siihen että Jeesus kykenisi parantamaan hänet. Jälleen kerran ihmisillä oli jo se, jonka vuoksi Jeesus paransi – usko.

Usko on asennetta. Sitä joko on tai ei ole – sitä ei voi teeskennellä. Sana sanoo, että usko tulee kuulemisesta. Näiden ihmisten oli täytynyt kuulla Jeesusta ja tämä oli johtanut heidät myös toimimaan uskoen.

Herran voima vaikutti Jeesuksessa niin että hän saattoi parantaa sairaita.

Sitä vastoin lain opettajat reagoivat toisin. Heistä kiistanalaista oli se, että Jeesus toimitti parantajan virkaa, koskapa tahtoi täten esiintyä samalla Jumalan Poikana ja syntien anteeksiantajana. Kamaluus oli siinä, ettei yhdenkään ihmisen pitänyt verrata itseään Jumalaan. Voi kauhea paikka! Mitäpä siitä jos joku on halvaantunut tai sitten vähän päästä ei olekaan, mutta että tämä tässä osoittaa tällä teolla olevansa Jumalan Poika – se nyt menee kyllä överiksi!

Muistan kuulleni vähän saman suuntaista puhetta opinnoissani. Ei se, että joku Jeesus -niminen heppu eli joskus jossain Palestiinassa ole mahdottomuus, mutta että hän oli syntyvinään neitseestä on kyllä liian paksua. Mitäpä siitä jos joku tapa rikollinen sitten uskoo pelastuneensa kuultuaan hänestä ja on sen vuoksi lakannut ihmisten tappamisen. Pääasia, ettei Valtion yliopistossa opeteta sellaista harhaa, että Jeesus syntyi neitsyestä.

***

Pahoittelen, jos kärjistykseni on ontuva. Tämä nyt on vain mikä nousi minulle tästä mieleen. Johtuneeko sitten tyhmyydestä vai viisaudesta..

Kumpi on helpompaa, sanoa: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse ja kävele’?

näin virkkoi Jeesus. Moni nykypäivän pappi saattaisi vastata silmiään räpäyttämättä, että ”anteeksiantaminen”. Moni on valmis tarjoilemaan halpoja armonpullia. Mutta tämä ei nyt aivan ollut Jeesuksen päivien lainoppineiden mielessä. He tiesivät, että kumpikin on ihmiselle yhtä mahdotonta – antaa syntejä anteeksi tai parantaa halvaantunut. Mutta Jumalalle ne ovat yhtä mahdollista. Miten kiukuttavaa, että Jeesus pystyikin puhumaan ja toimimaan niin!

 

 

Päivän tekstit: Matt. 9:1-8, mark. 2.1-12, Luuk. 5:17-26

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *