Kova juttu kuulla olevansa raskaana

mh900400635.jpg

Kaikilla asioilla on kronologinsa – niin myös Raamatulla. Jori Brander on se uskallikko, joka kokosi yhden oletetun aikajärjestyksen kirjojen kirjalle. Kronologia voidaan esittää sen mukaan, kuin tekstiä on oletettavasti kirjoitettu. Tai sitten järjestys voidaan tehdä esiintyvien tapahtumien järjestyksessä. Tässä tapauksessa kohtuullista luettavuutta on kunnioitettu rakentamalla järjestys kappaletasolla.

Ajattelen lähteä matkalle Kronologiseen Raamattuun ja tutustua siihen Uuden Testamentin selitysten kanssa. Minusta olisi hauskaa, jos innostut tekemään matkaa kanssani. Ehkä voimme keskustella syntyneistä ajatuksista, älynväläyksistä ja ahaa-elämyksistä. Mitä teksti puhuu sinulle?

Kronologisessa Raamatussa Neljä evankelistaa puhuu tapahtumat oletetussa aikajärjestyksessä, mutta tärkeintä ei ole mielestäni vertailla kirjanoppineesti juuri järjestystä. Niistä voidaan ollaa erimielisiä. Pikemminkin minua inspiroi se yhteisvaikutus, joka aktualisoituu juuri tässä päivässä elämässämme, kun luemme tekstiä ja peilaamme sitä vaikkapa kirkkovuodessa kokemiimme tapahtumiin. Eli kun teksti alkaa lukea minua, enkä enää minä tekstiä.

http://i1105.photobucket.com/albums/h350/kuvakerho4/Kuvat/Fantasia%20kuvat/Enkeli%20kuvat/8.gif

 

Mikä ihmeen Marian ilmestyspäivä?

Sunnuntaina oli Marian ilmestyspäivä. Se on päivä, joka muistuttaa enkeli Gabrielin ilmestymisestä neitsyt Marialle. Enkeli viesti toi tiedon Jeesuksen syntymästä.

Kronologisessa Raamatussa kuvattu teksti on 3. otsikolla ”Elisabetin ja Marian raskausaika” ja pitää sisällään tekstin Luukas 1:5-56.

Aika kova juttu Marialle kuulla olevansa raskaana, vaikka on vasta juuri aloittanut seurustelemaan Joosefin kanssa! Kun huomasin oman raskauteni, omassa mielessäni liikkui jotain liittyen  päivämääriin tyyliin ehdinkö valmistua kandiksi ennen H-hetkeä. Mutta Maria vastasi:

 ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Marian syntymän aika ei kuitenkaan ollut mitään sattumaa, vaan ikuisuudessa päätetty. Hänen tilanteensa oli mitä ristiriitaisin. Ainutlaatuista koko universumin historiassa ja samalla aikamoisen pelottavaa! Mitä muut sanoisivat, kun kuulisivat, ettei lapsen isä olekaan Joosef, vaan…  Hmmm! Olihan siinä miettimistä!

Eivät kaikki uskoneetkaan silloin tai tänä päivänäkään. Jumalan Pojan äitinäkään oleminen ei ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Niin että siinä on jaettavaa teillekin hyvät siskot. Mutta Isä oli luvannut pitää kaikesta huolta. Kaipa semmoiseen on keskivertoa helpompaa luottaa, joka kykenee tekemään neitsyeen raskaaksi, vai mitä?

Kuitenkin oli kiva saada tukea sukulaiselta ja Elisabetin raskaus yhdisti odottajia. Molemmilla oli jaettavana ihmeellinen kokemus ja mielenkiintoiset tulevaisuuden kuvat. Pidemälle raskaudessa ehtinyt Elisabet osasi tukea ja jakaa vinkkejä. Siitä tulikin mieleeni, voisinko minä olla tänään jollekin ”Elisabet” ja rohkaista samaa läpikäyvää?

 

Katajainen kansa saa tänään puhaltaa liekkiä luku-projektiimme:

Kuvat: http://plaatjesplanet.ilmainenfoorumi.net/

Lähteet: Kronologinen Raamattu ja Kronologisen Raamatun selitykset – Uusi testamentti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *