Mitä ja missä sinä pelkäät eniten?
Viimeisestä kirjoituksesta on huomaamatta vierähtänyt aikaa, viime viikolla oltiin viisi päivää Maputossa ja sen jälkeen meillä olikin nettiyhteys poikki. Täällä saa olla tosi tarkkana modeemin kanssa, että ottaa sen pois päältä sateella ja ukkosella tai muuten se vaan hajoaa. Eilen oli ihan mieletön ukonilma. Ensimmäistä kertaa näin seisauttavan ukkosmyrskyn USA:ssa Wisconisinissa vaihto-oppilaana ollessani. Hurjana jyllääviä luonnonvoimia. Täällä eteläisessä Afrikassa ne on vieläkin mahtavampia ja järisyttävämpiä. Mutta en minä ukkosta pelkää. Eilen katsellessani auringonlaskun aikaan vuorten yllä halki vaaleanpunertavan taivaan lyöviä salamoita, tuntui kuin niiden sähköenergia olisi mennyt joka lyönnillä kehon läpi. Kun salamointi ja jyrinä tuli päälle, päätin kuitenkin siirtyä sisätiloihin.
Kun lähdettiin tänne, monet sanoivat minun olevan rohkea ja kysyivät, miten uskallan, eikö minua pelota. Toivoisin, että kaikki tulisitte tänne kokemaan, ettei siihen ole syytä!
Lapsen synnyttyä aloin pelätä kaikkea ja ahdistua oikeastaan kaikesta. Pelkäsin, että vauva putoaa rappusissa, tai tukehtuu peiton alle, olin varma, että mies oli jäänyt auton alle kun häntä ei kuulunut kauppareissulta puoleen tuntiin. Pelot kasvoivat suuremmaksi ja suuremmaksi. Mutta onneksi ne ovat lapsen kasvamisen myötä hellittäneet ja osaan suhtautua niihin paremmin.
Vaikka pari vuotta olin jo halunnut lähteä tänne eikä ajatus pelottanut yhtään, lopullisen päätöksen tehtyämme alkoi mieleni keksiä kaikenlaisia irrationaalisiakin pelkoja. Käärmeet, malaria, hämähäkit, kidnappaus, ryöstö, tai se että lapsi saakin jotenkin HIV:n tai jonkin muun vakavan taudin, oma terveys, miehen terveys. Vaikka koskaan en ole täällä meidän asuinseudulla nähnyt vaarallista käärmettä tai hämähäkkiä (eikä ole kukaan muukaan), täällä meidän seudulla ei ole malariaa, kidnappauksia en ole kuullut tapahtuneen, ryöstötkin ovat melko harvinaisia jne. Ryöstetyksi voi tulla Suomessakin.
Ihmismieli on uskomaton ja salakavala. Peloilla – siis ajatuksilla – voi saada itsensä niin rajoittuneeksi, ettei uskalla enää elää vapaasti. Tai elää ollenkaan. Olen parin viime vuoden aikana oppinut, että kaikki pelot pitää vain uskaltaa kohdata, olipa ne miten kipeitä ja pelottavia tahansa. Siellä missä on pelkoa, on yleensä jotain, josta välittää syvästi. Pelon kohtaaminen voi parhaimmillaan auttaa vapautumaan ja saavuttamaan rauhan ja myötätunnon itseä ja muita kohtaan. Menipä syvälliseksi. Oletko sinä uskaltanut kohdata pelkosi?
En siis koe pelkoa ja huolta täällä oikeastaan ollenkaan, päinvastoin. Olen ollut täällä onnellisimmillani pitkästä aikaa. Suomessa olin usein ahdistunut uutisista, maailman tapahtumista, rasisimista. Tuli pelko siitä, millaisessa maassa lapseni kasvaa, onko puolisoni työmatka turvallinen. Kaduilla ja netissä oli vihaa, hirveää, pelottavaa vihaa. Nyt huomaan, että Suomessa asioiden puiminen ja erityisesti somessa aggressiivinen viestintä sai minut pelkäämään. En elänyt hetkessä vaan murehdin tulevaa. Täällä en ole kohdannut niin paljon vastaavia tunteita, ihmiset ovat ihmisiä ja kaikkia tervehditään iloisesti hymyillen, silmiin katsoen. Ollaan tässä hetkessä ja keskustellaan toisten, tuntemattomienkin kanssa. Se saa minut unohtamaan kaikki pelot ja tuntemaan rakkautta sen sijaan. Tuntuu, että pelko on jotenkin ylikorostunut länsimaisessa kulttuurissa. Ihmisille syötetään jatkuvasti tietoa, uutisia, pelkoa jokaisesta tuutista. Vai mitä mieltä olet?
