Joulu villien sikojen kanssa
Meillä ei varsinaisesti ollut suunnitelmia jouluksi. Tämä oli jo kolmas joulu täällä Swazimaassa ja yleensä olemme jouluna pitäneet lastenjuhlat. Viime vuonna grillattiin sateessa hampurilaisia ja vaahtokarkkeja ja koristeltiin talo vihreillä, punasilla ja valkoisilla ilmapalloilla. Täällä on kyllä joulu, mutta sitä ei ainakaan tässä suvussa mitenkään erityisemmin vietetä. Lomaillaan vaan ja toivotellaan hyvää joulua, lapset saavat uudet vaatteet, joku ehkä jonkun lelunkin. Kaupoissa kyllä näkyy joulu ja kaupallisuus siinä missä Suomessakin.
Koska näytti siltä, ettei meidän talosta tule valmista vielä jouluksi, päätettiin kolmistaan lähteä kaikkea karkuun läheiseen Mlilwanen luonnonpuistoon. Varattiin perinteinen swazi beehive, jollaisessa olen aina halunnut yöpyä. Pari vuotta sitten oltiin varattu yhdelle reissulle sellainen, mutta 1-vuotiaan kanssa alkoi jännittää ja korotettiin mökkiin.
Olin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt pesään saapuessamme. Se oli ihana! Oma suihku ja vessa, kolme isoa sänkyä ja muutenkin tilava ja viihtyisä. Lapsesta se oli tietenkin ihan yhtä jännää kuin minusta. Pihalla käyskenteli villisikoja, joihin suhtauduin epäilevästi vaikka pari turistia ottikin tyynesti aurinkoa possujen syödessä metrin päässä ruohoa. Ne osoittautuivatkin ärhentelijöiksi – siis ne possut, ei turistit! Söimme eväitä pihalla kun lapsi päätti heittää ruokaa sioillekin, jonka jälkeen ne olivat hyökätä kimppuun. Pelästyimme lapsen kanssa ihan oikeasti, mutta onneksi mies mölisteli ne kauemmas. Lapselle jäi syystäkin kammo ja joka kerta villisian poikasenkin nähdessään alkoi paniikki ja itku. Tuntui että sen jälkeen kaikki kymmenet muuten rauhallisen oloisesti ihmisten keskellä elelevät bumbat olivat meidän perässä.
Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen mentiin ajelulle. Mlilwanessa ei ole norsuja, leijonia, kirahveja, sarvikuonoja jne. mutta nähtiin melkein kaikki mahdolliset asukit: seeprat, kudut, gnut, nyalat, roanit, blesbokit, krokotiilit ja paljon upeita lintuja. Ainoastaan virtahevot pysyi piilossa. 3-vuotiaalle kaikki oli jänniä, erityisesti maalla muniaan hautova ja järvessä meitä kohti nälkäisenä uiva krokotiili.
Joulupäivän iltana saavuttiin kotiin – talo löytyi vielä keskeneräisenä. Seinässä oli oviaukon kokoinen reikä, rappaukset oli kuivumassa, kaikki oli sementtipölyn peitossa ja uuden puolen kaikki ikkunoita ei vielä ollut. Nukuttiin yksi yö niin, onneksi ei ollut kylmä ja sade piti hyttyset loitolla! Päätin kuitenkin lähteä lapsen kanssa vielä taloprojektia pakoon ja ollaan nyt kaksistaan kolmatta yötä ihanassa Mvubu Falls lodgessa jossa on ihana iso sänky, kylpyamme ja suihku – eikä reikiä seinissä! Myös mahtava aamupala ja viihtyisä uima-allas ovat plussaa.
Varmaan mietitte että mikä ihme omavarainen tyyppi tuo kuvittelee koskaan olevansa. No sitä mietin itsekin. Tavallaan nautin askeettisuudesta enkä tarvitse mitään ihmeellistä. Mutta huomaan kerta toisensa jälkeen, että haluan että perusasiat on hyvin suunniteltu ja kunnossa, peseytyminen ja ruoanlaitto mutkatonta, ja yöt saa nukkua lämpimässä ja kuivassa. Eihän omavaraisuus ja askeettisuus tarkoita ankeaa ja epämukavaa? Vaan sitä että asiat on niin hyvin suunniteltu että asioiden tekemiseen ei tarvita suuria panostuksia ja energiaa. Siihen pyritään. Tänään mennään kotiin ja toivottavasti se on valmis!
