Kun perhe Swazimaahan lähti

Täällä ollaan! Saavuimme keskiviikkona 36 tunnin matkustamisen jälkeen. Melko normaali kaava – bussilla Turusta lentokentälle, tai no tällä kertaa tultiin junalla Porista missä vietettiin joulukuun ensimmäiset päivät mummilassa joulua viettäen, sukulaisia ja kavereita hyvästellen,  lento Lontooseen, sieltä kolmen tunnin vaihdolla Johannesburgiin. Joburgissa oli turhaa odotusta koska olin taas kerran myöhässä varausten kanssa ja aamubussi oli jo täyteenbuukattu. Lentokentällä odottelua oli ihanat kuutisen tuntia, ah! Syötiin ilmaisen wifin ravintoloissa koko se aika. 
Vihdoin saavuttiin Mbabaneen sateen siivittävänä iltakuuden maissa. Kuulemma tuomme hyvää onnea, jos kotiin tullessa sataa. Tämä on nyt kolmas kerta täällä perheen kanssa kolmistaan ja joka kerta on Swazimaahan saavuttaessa alkanut sataa!
 
Oli ihana olla täällä taas. Vaikka oli pimeää ja satoi, talo oli kylmä ja tyhjä, sänkyä lukuunottamatta. Vaikka meillä ei ollut oikein mitään ruokaa paitsi teetä, gogon leipomaa tervetuliaispullaa ja eväiden jämiä. Vuosia käyttämättömänä ollut huussi vaati pesun, joten sitä ei voinut vielä käyttää. Eikä ollut vielä keittiötä eikä suihkua. Peseydyttiin taas tuttuun tapaan vadissa, vedenkeittimellä kuumaa vettä ja pihan hanasta kylmää. Onneksi oli sentään sähköt ja vesi. Täällä kuitenkin elää sukulaiset ihan normaalia arkeaan.
 
Lapsellehan vatipesu on ihan normaalia, mutta itse en tiedä itkeäkö vai nauraa pesuprosessille. Ensin pesen kyykyssä hiukset (jos ei ole siihen liian kylmä!), sitten kainalot, sitten istun vatiin pesemään tärkeimmät paikat ja lopuksi seison vadissa jalkoja pesten. Luksusta! Ja sateisina päivinä ihan hiton kylmä.
 
Ensimmäinen aamu oli melko viileä ja harmaa, mutta yöllä nukutut pitkät unet ja rakas maisema saivat hymyilemään. Lähdettiin kaupunkiin jätticappuccinolle ja ostoksille. Päivän aikana tuli keittiö kuntoon, huussi puhtaaksi, kotiin vaatekaappi ja mikä parasta, seuraavaksi aamuksi oli kahvia! 
 
Lapsi tanssi onnellisena tihkusateessa.