Unelmista todeksi – enemmän kuin vihreä talo ja kasvimaa

Unelmoimme vaikka mistä ekokylistä, luonnonmukaisesta rakentamisesta ja Earthshipin rakentamisesta, josta kirjoitin edellisessä blogissa. Ajatuksena on ollut, että kaikki meidän toiminta olisi mahdollisimman pitkälle ympäristöä kunnioittavaa ja luontoa parantavaa minimaalisella hiilijalanjäljellä. Luonnon kanssa sulassa sovussa eläen, sille antaen ja siltä saaden. Eläisimme mahdollisimman omavaraisesti niin ruoan, veden kuin energian suhteen. On se tietenkin meidän tavoite vieläkin, mutta aika paljon ollaan jouduttu lykkäämään haaveita ja menemään eri teitä.

Fiilistelimme rakentamista luonnonmateriaaleista: savesta, hiekasta, oljesta, hampusta, kivestä jne. Kuitenkin siinä kohtaa, kun ei ollut suurta budjettia eikä tietotaitoa, päädyimme vain laajentamaan olemassaolevaa 1h-betonikotiamme lisäosalla. Materiaaleista helpoin ja ehkä jopa halvin oli betoniharkot, osaava työvoima löytyi läheltä ja ei siinä sitten sen enempää mietitty kun haluttiin asuintilaa, jotta emme vallan menettäisi yhden huoneen asunnossa hermojamme. Meillä on siis ihan perustalo – eikä mikään upea off-grid suljetun kierron aurinkoenergia-alus, joka käyttää jätevedet kasveille, jotka kasvavat sisällä tehden talosta puutarhan ja hyödyntäen kaiken energian ja sadeveden. Me maksamme sähköstä ja kuulumme kunnan vesiverkkoon. 

Mutta ollaan me sentään jossain ekologisia, sillä meillä on huussi ja sadevesikerääjät. Seuraava askel on hankkia aurinkoenergialla toimiva lämminvesivaraaja, sillä edelleen suihkun vesi on kylmää! Periaatteessa voisi käyttää sadevettä pesuvetenä. Nyt käytämme sitä puutarhassa ja pyykinpesussa, juomakelpoista vesijohtovettä käytämme tiskaamiseen, peseytymiseen ja ruoanlaittoon. Harmaat vedet eli pesuvedet menee yleensä kasveille. 

Alunperinkin eniten ollaan painotettu omavaraisuutta ruoan suhteen. Ensimmäiset kuukaudet täällä oli pohjatyötä, pysyvien kivipenkkien ja muodostelmien rakentaminen ja sen jälkeen hyvän kasvualustan tekeminen, sillä mullan suhteen ollaan myös ekologisia eikä sitä osteta mistään. Kivet ostettiin kyllä. Maata parannetaan kompostoimalla, lisäämällä typpeä ja hiiltä sopivassa suhteessa, jolloin kaikille hyville eliöille tulee parhaat oltavat ja ne viihtyvät ja tekevät työtä kasvien hyväksi. Luonto <3 Emme käytä mitään kemikaaleja kasvimaalla eli kaikki on täysin luomua. 

artisokka.jpg

Nyt voikin ihailla kasvien kasvamista ja nyppiä välillä rikkaruohoja. Suurin työ on tehty pohjatyönä. Muutamia ongelmakohtia kyllä on, jottei ihan voi vaan istua ja tuijotella kasvamista. Nimittäin apinat! Ne on tosi söpöjä, mutta ihan todella ärsyttäviä kun tulevat repimään hyvässä mallissa kasvavia kaaleja tai nyppimään maasta taimia. Noin parinkymmenen viherapinan joukko tuli viimeksi tänään hyppimään meidän maille – tai erityisesti ne viihtyvät suurissa avokadopuissa, josta ne juoksevat pölliskelemään puutarhan satoa. Myös lehmät pääsevät välillä tunkeutumaan meidän aidoista ja niistähän ei jää kuin tuhoa jäljelle. Myös erilaisia muurahaisia on välillä paljon ja täällä onkin semmoisia erityisiä kavereita, että ne hyökkäävät kastematojen kimppuun! Meidän koko kasvimaan perusta on kastemadot, joten se on todella ikävä ongelma, mutta siihen on auttanut ainakin maan kalkitseminen. Nyt meille on myös tullut myyriä, multakekoja on siellä täällä ja osa salaateista sen myötä tuhoutunut. 

kotitarha.jpg

Mutta tämä kaikki on sitä elämistä luonnon kanssa, oppimista, ihailua, pettymistä, onnistumista. Joka päivä saadaan enemmän ruokaa omasta maasta. Nyt ollaan syöty papuja, pinaattia, rucolaa, mansikkaa, lehtikaalia, munakoisoa, kurpitsaa, banaaneja ja kaikkia yrttejä. Parsa-, kukka- ja punakaalit, punajuuret, perunat, bataatit, jamssi, paprikat, artisokat, chilit, erilaiset pinaatit ja yrtit on tulossa hyvää vauhtia. Nyt paikka on alkanut oikein kunnolla kukoistaa vihreänä. Meitä ympäröi avokadopuut ja on myös mango, luumu, omena, persikka, sitruuna, litsi… vaikka kaikki ei juuri nyt hedelmää tuotakaan. 

spiral.jpg

Edelleenkin unelmana on ekotalon rakentaminen, esimerkiksi hampusta. Haluaisin käydä kursseja, jotta osaisin ihan itse ja hyvän tiimin kanssa rakentaa. En tiedä, rakennettaisiinko se tänne vai jonnekin maalle. Tästä paikasta on tullut ihan todella erityinen ja sen eteen on tehty jo yli kymmenen vuotta töitä. On myös hienoa, että tällainen paikka löytyy ihan kaupungin kupeesta. Olemme saaneet ihastelevia kommentteja, että tällaista ei ole nähty missään. Lasten kanssa ollaan maalailtu ja ollaan muutenkin lisätty värejä puutarhaan. Ihmiset rentoutuvat täällä ja on kuulemma hyvä olla. Lapset tulevat koulun jälkeen kysymään tekemistä ja ovat tosi innostuneita puutarhahommista. Tätä pitäisikin varmaan alkaa hyödyntää vielä enemmän. 

maalatut.jpg

Ideoita pursuaa: ollaan visioitu mm. kahvilaa, kurssikeskusta, iltapäiväkerhoa, keikkapaikkaa, saunaa, sweat lodgea, joogatunteja. Tänään pidinkin pikkuaamumeditaation lapsille mandala gardenissa. Nyt ollaan tekemässä earth ovenia eli maauunia.

Muistetaan unelmoida, sillä vain siten unelmat voivat tulla todeksi.

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Vastuullisuus

Mitä ja missä sinä pelkäät eniten?

Viimeisestä kirjoituksesta on huomaamatta vierähtänyt aikaa, viime viikolla oltiin viisi päivää Maputossa ja sen jälkeen meillä olikin nettiyhteys poikki. Täällä saa olla tosi tarkkana modeemin kanssa, että ottaa sen pois päältä sateella ja ukkosella tai muuten se vaan hajoaa. Eilen oli ihan mieletön ukonilma. Ensimmäistä kertaa näin seisauttavan ukkosmyrskyn USA:ssa Wisconisinissa vaihto-oppilaana ollessani. Hurjana jyllääviä luonnonvoimia. Täällä eteläisessä Afrikassa ne on  vieläkin mahtavampia ja järisyttävämpiä. Mutta en minä ukkosta pelkää. Eilen katsellessani auringonlaskun aikaan vuorten yllä halki vaaleanpunertavan taivaan lyöviä salamoita, tuntui kuin niiden sähköenergia olisi mennyt joka lyönnillä kehon läpi. Kun salamointi ja jyrinä tuli päälle, päätin kuitenkin siirtyä sisätiloihin. 

Kun lähdettiin tänne, monet sanoivat minun olevan rohkea ja kysyivät, miten uskallan, eikö minua pelota. Toivoisin, että kaikki tulisitte tänne kokemaan, ettei siihen ole syytä!

Lapsen synnyttyä aloin pelätä kaikkea ja ahdistua oikeastaan kaikesta. Pelkäsin, että vauva putoaa rappusissa, tai tukehtuu peiton alle, olin varma, että mies oli jäänyt auton alle kun häntä ei kuulunut kauppareissulta puoleen tuntiin. Pelot kasvoivat suuremmaksi ja suuremmaksi. Mutta onneksi ne ovat lapsen kasvamisen myötä hellittäneet ja osaan suhtautua niihin paremmin.

Vaikka pari vuotta olin jo halunnut lähteä tänne eikä ajatus pelottanut yhtään, lopullisen päätöksen tehtyämme alkoi mieleni keksiä kaikenlaisia irrationaalisiakin pelkoja. Käärmeet, malaria, hämähäkit, kidnappaus, ryöstö, tai se että lapsi saakin jotenkin HIV:n tai jonkin muun vakavan taudin, oma terveys, miehen terveys. Vaikka koskaan en ole täällä meidän asuinseudulla nähnyt vaarallista käärmettä tai hämähäkkiä (eikä ole kukaan muukaan), täällä meidän seudulla ei ole malariaa, kidnappauksia en ole kuullut tapahtuneen, ryöstötkin ovat melko harvinaisia jne. Ryöstetyksi voi tulla Suomessakin. 

Ihmismieli on uskomaton ja salakavala. Peloilla – siis ajatuksilla – voi saada itsensä niin rajoittuneeksi, ettei uskalla enää elää vapaasti. Tai elää ollenkaan. Olen parin viime vuoden aikana oppinut, että kaikki pelot pitää vain uskaltaa kohdata, olipa ne miten kipeitä ja pelottavia tahansa. Siellä missä on pelkoa, on yleensä jotain, josta välittää syvästi. Pelon kohtaaminen voi parhaimmillaan auttaa vapautumaan ja saavuttamaan rauhan ja myötätunnon itseä ja muita kohtaan. Menipä syvälliseksi. Oletko sinä uskaltanut kohdata pelkosi?

En siis koe pelkoa ja huolta täällä oikeastaan ollenkaan, päinvastoin. Olen ollut täällä onnellisimmillani pitkästä aikaa. Suomessa olin usein ahdistunut uutisista, maailman tapahtumista, rasisimista. Tuli pelko siitä, millaisessa maassa lapseni kasvaa, onko puolisoni työmatka turvallinen. Kaduilla ja netissä oli vihaa, hirveää, pelottavaa vihaa. Nyt huomaan, että Suomessa asioiden puiminen ja erityisesti somessa aggressiivinen viestintä sai minut pelkäämään. En elänyt hetkessä vaan murehdin tulevaa. Täällä en ole kohdannut niin paljon vastaavia tunteita, ihmiset ovat ihmisiä ja kaikkia tervehditään iloisesti hymyillen, silmiin katsoen. Ollaan tässä hetkessä ja keskustellaan toisten, tuntemattomienkin kanssa. Se saa minut unohtamaan kaikki pelot ja tuntemaan rakkautta sen sijaan. Tuntuu, että pelko on jotenkin ylikorostunut länsimaisessa kulttuurissa. Ihmisille syötetään jatkuvasti tietoa, uutisia, pelkoa jokaisesta tuutista. Vai mitä mieltä olet? 

lintu.jpg

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään