Viikonloppu oli todellinen menoviikonloppu. Ei mitään bailausta vaan kylddyyriä. Kun yleensä ollaan oikeastaan kotona vaan, nyt olin perjantaina teatterissa ja lauantaina koko perheen kanssa taidenäyttelyssä. Olen toiselta ammatiltani kulttuurituottaja, mutta kulttuurimenot on parin viime vuoden aikana voinut laskea yhden käden sormilla. Nekin on painottunut lastentapahtumiin. 

Perjantaina lähdin tunnin varoitusajalla teatteriin miehen veljen vaimon ja tämän tyttären kanssa. Esitys oli Mbabane Theatre Clubilla, mikä on kuulemma maan ainoa teatteri. Se on jostain 60-luvulta, vanhalta koululta (homeelta) haiseva klubi, jossa ei kai ihan hirveästi esityksiä ole. Olen ollut siellä kerran katsomassa räppiä. Nyt Mbabanen teatteriryhmä aloitti yhtenä viikonloppuna kuussa nähtävän sarjan. Tämä ensimmäinen esitys ”The Change” käsitteli sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa (Gender based violence). Täällä naisilla on perinteisesti huonompi asema ja niin se on usein vieläkin. Perinne on sellainen, että miehellä voi periaatteessa olla kuinka monta vaimoa vain, kunhan hän pystyy kaikki elättämään. Kuninkaalla on tällä hetkellä käsittääkseni 13 vaimoa, mutta kellään tuntemallani ei ole yhtä enempää, tyttöystäviä ehkä kyllä. Esityksessä tuotiin tätä järjettömyyttä esille: naisten kohtelua vähempiarvoisena, miesten ylivaltaa, perheväkivaltaa. Lavalla miehen ja naisen roolit vaihtuivat. On muutoksen aika, on aika päivittää laki ajan tasalle. Kuninkaan visiossa Swazimaa on kehittynyt maa vuoteen 2022 mennessä, joten roolien olisi syytä tasa-arvoistua.

Esityksessä käsiteltiin myös perinteisten kansanparantajien roolia. Täällä taikausko elää vielä joidenkin keskuudessa voimissaan ja jotkut poliitikot tukeutuvat siihen saavuttaaksen haluamansa aseman. Esityksessä mies oli murhannut ensimmäisen poikansa, koska kansanparantaja oli niin neuvonut. En tiedä, missä menee raja nykyään, mutta vastaava toiminta on laitonta. Kansanparannus ja taikausko on ihan yleistä ja hauskojakin tarinoita saa lukea lehdistä, esimerkiksi että koulun oli uskottu olleen kirottu, kun sieltä löytyi oksennuksen ja hiekan näköinen kasa. Toisaalta ei naurata, sillä ihmiset ottavat poppamiehet tosissaan, tuleehan tieto esi-isien kautta parantajalle. On olemassa myös parantajia, jotka toimivat lakia vastaan salassa ja niistäkin saa silloin tällöin lukea lehdistä, esimerkiksi albiinojen murhista.

Näytelmällä oli vakava aihe, mutta siinä oli huumoria. Se teki pilkkaa kansanparantajista, moniavioisuudesta ja muihin perinteisiin tuudittautumisesta. Itselleni Swazimaan kulttuuri, perinne ja tavat ovat melko vieraita, sillä oma puolisoni ei ole perinteinen swazi, eikä myöskään kuninkaan sukua, joten seremoniat ja muut eivät ole hänellekään kovin tuttuja. Hän on myös ollut aktiivinen naisten ja lasten oikeuksien puolestapuhuja, ja puhunut aina käyttäytymisen muuttamisesta. Enkä nyt sano, että kaikki perinteitä vaalivat miehet olisivat väkivaltaisia. 

Swazimaa juhlii tänä vuonna 50-vuotista itsenäisyyttä, Brittien siirtomaavalta päättyi 1968. Oltiin koko perhe katsomassa Yebo Art Galleryn kuratoimaa ”Independence” –taidenäyttelyä, jossa oli esillä 24 paikallisen taiteilijan töitä, kansallismuseon valokuvia maan historiasta sekä lasten (Children with Disabilities) tekemä näyttely. Näyttely oli hieno. Maalauksia, grafiikkaa, kollaaseja, valokuvia, veistoksia, lasia…tuli hirveä hinku alkaa maalata tai tehdä jotain! Halusin myös ostaa jonkun teoksen Suomeen vietäväksi. Ne ovat myynnissä ja katsottavissa netissä.

Lasten työt olivat koskettavia, sillä kullakin oli oma tarinansa, teiniraskaus, hyväksikäyttö, HIV, sokeus, kuurous. Todellisuus jysähti taas päin kasvoja. Miten onnekkaita me olemme ja miten paljon maailmassa on väärin. Sydän tunsi kiitollisuutta, mutta myös pahaa oloa ja surua. 

Tämä tarina tuli mieleeni ja jostain syystä olen törmännyt siihen tänään useammastakin suunnasta, joten laitan sen tähän loppuun.

Story of the Two Wolves

There’s a story of the two wolves in Cherokee culture in which a grandfather teaches his grandson an important life lesson. The grandfather tells his grandson that there is a battle going on inside all of us. It is a battle between two wolves that live inside us.

He says, “My son, the battle is between two ‘wolves’ that live inside us all. One is evil. It is anger, envy, jealousy, sorrow, regret, greed, arrogance, self-pity, guilt, resentment, inferiority, lies, false pride, superiority, and ego. The other is good. It is joy, peace, love, hope, serenity, humility, kindness, benevolence, empathy, generosity, truth, compassion and faith.”

The grandson thinks about it for a while and says, “Which wolf wins?”

The grandfather replies, “The one you feed”