Swazimaassa, mutta omassa paratiisissa
Viime viikolla juhlittiin kuninkaan viiskymppisiä ja Swazimaan 50-vuotista itsenäisyyttä. Me emme näihin osallistuneet mitenkään. Juhlapuheissa kuningas oli ilmoittanut muuttavansa Swazimaan nimen Kingdom of eSwatiniksi, mikä tarkoittaa siSwatin kielellä ”swazien maata” ja mikä on swazien puhekielessä ollut aina käytössä. Siksi nimen virallinen muutos kummastuttaa. Kuningas ilmeisesti halusi vaihtaa nimen, jotta maa irtautuisi lopullisesti Brittien siirtomaavallan ajasta. Syyksi hän on myös sanonut, että Swaziland sekoitetaan maailmalla Switzerlandiin. Mutta ihan ongelmatonta valtion nimen vaihtaminen 50 itsenäisen vuoden jälkeen ei ole. Asia on aiheuttanut paljon hämmennystä ja ahdistusta ihmisten keskuudessa. Yritysten nimen muutokset, nettisivut, perustuslaki, setelit, pankit, järjestöt, virastot, yliopistot, passit, ajokortit, autojen kilvet, lehdet, kyltit… kaikki tulevat maksamaan ihan hirveästi paitsi valtiolle, myös köyhien ihmisten rahapussissa.
Kaikki tämä tuntuu hyvin kaukaiselta täällä meillä kulttuurien kohtauspisteessä, jossa kaikki saavat olla mitä ovat. Ja siksi rakastan tätä meidän omaa maailmaamme. Kun kuningasta juhlittiin, meillä pidettiin rastojen kokoontuminen. Alunperin se piti pitää läheisillä vuorilla, mutta monesta syystä se päädyttiin pitämään meillä, sillä rastat ovat meidän tuttuja. Kunniavieraiksi saapui jamaikalainen vanhempi rastakirkon pappi ja puheenjohtaja ja tämän vaimo, jotka ovat olleet nyt muutaman kuukauden Afrikassa ja ovat ihastuneet Swazimaahan (ei ihme!) Ihana pari! Rasta elämäntyylinä on minulle melko tuttua (onhan puolisoni entinen rasta, tai vähän sitä vieläkin) mutta tämä hengellinen ja kirkollinen instituutio on vieraampi. On ollut mielenkiintoista seurata rastojen kokoontumista. Koko yön kestävää rummutusta, lauluja, nuotio ja siinä valmistettu sokeriton, suolaton, lihaton ruoka. Tervehdykset, puhetyyli, rituaalit, Haile Selassie I:n ylistys. Osa rastoista, mukaanlukien tämä ihana pariskunta, on täällä vieläkin vaikka kokous loppui sunnuntaina. Lapsi laulaa Lion of Judahia. Aamutervehdyksenä on blessed love.
Tämä meidän paikka on vähän kuin olisi jossain spirituaalisilla festivaaleilla koko ajan. Viime viikolla meillä kävi vanhoja hare krishna -ystäviä ja päädyttiin laulamaan hare krishnaa ja soittamaan koko joukolla niin että naapurusto raikui. Eilen kuulin vieraiden suusta: ”This is a paradise!”
Nyt parhaillaan meillä kootaan soitinta nimeltä Smilerphone, joka on swazimaalaisen ystävämme Smilesin kehittämä soitin. Hän tekee uskomattoman, vangitsevan kaunista, spirituaalista etnomusiikkia ja on Swazimaan ja sen ulkopuolellakin musiikkipiireissä legenda. Hän joutui lähtemään parikymmentä vuotta sitten maanpakoon musiikkinsa takia ja asui vuosia Euroopassa. Nyt hän on muuttanut takaisin ja on tehnyt pari keikkaakin täällä. Puolisoni ja ystävämme esiintyvät hänen kanssaan torstaina, ja tänään täällä alkaa parin päivät harjoitukset keikkaa varten. Olen niin fiiliksissä keikasta ja siitä että saan kuunnella harjoituksia pari päivää. Smilesin musiikki on jotain joka tulee sielusta, niin kuin hänen albuminsa on nimettykin ”The Source”
https://youtube.com/watch?v=2A1_RvvmmSc
Lauantaina meillä järjestetään drum night, joita puolisoni on järjestänyt vuosia, mutta itse olen päässyt mukaan vain yhteen vuonna 2015. Luvassa on koko yön akustista musiikkia, pääosassa noin 20 djembeä, nuotion ympärillä, täydenkuun aikaan, tähtien loistaessa taivaalla. Tässä paikassa on jotain maagista ja siksi ihmiset varmasti tänne saapuvat kerta toisensa jälkeen statukseen, uskontoon, elämäntapaan katsomatta. Koska olemme kaikki yhtä. Ubuntu – ”the belief in a universal bond of sharing that connets all humanity”