#RiitelevätNaapurit

Muutama viikko takaperin eräs ystäväni ehdotti minulle What´s Up-viestin kautta, että pistäisin pystyyn blogin.

Mistä aiheesta kirjoittaisin, kysyin ihmetellen. Ystäväni vastasi, että mietis vähän, ja samalla hetkellä tajusin mistä hän puhui. Hän halusi minun pistävän pystyyn blogin riitelevistä naapureistani.

Viimeisen parin vuoden ajan olen viihdyttänyt ystäväpiiriäni naapurissani asuvan pariskunnan älyttömillä riidanaiheilla, ja jostain selittämättömästä syystä tästä pariskunnasta on muodostunut tiiviin porukkamme viihdyttävin puheenaihe. Aina tavatessamme, käymme ensin läpi naapureideni sen viikkoiset riidanaiheet, ja kerta kerran jälkeen huomaamme nauravamme vatsamme kipeiksi heidän toilauksilleen. He ovat meidän oman pikku keskiömme koukuttavin reality-viihdesarja. Ja mikä parasta: tämä reality on aitoa!

Ensin olin blogi-ideasta vastahakoinen. Perisuomalainen dna.ni käski minua huolehtimaan omista asioistani ja elämästäni, ja jättämään muiden ongelmat rauhaan. Sillä vaikka heidän riitansa ovatkin todella viihdyttäviä, ja naurattavat minua sekä ystäväpiiriäni enemmän kuin mikään muu, niin eihän heidän riitansa minulle kuitenkaan kuulu. Paitsi että kyllä ne kuuluvat… Ne kuuluvat asuntooni aamuin, päivin, illoin ja öisin. Monesti jopa herään niihin.

Seuraavan parin viikon ajan idea blogin perustamisesta riitelevien naapureideni kunniaksi kuitenkin pyöri mielessäni, mutta enemmän kuin mitään koko idea vain tuntui huvittavan minua. En siis koskaan harkinnut blogin perustamista kovinkaan vakavissani, se oli vain omituinen ja hauska idea jolla leikitellä.

Sitten tapahtui jotakin, mikä muutti koko huvittavan idean todellisuudeksi.

Olin kömpinyt lämpimään sänkyyni pitkän ja uuvuttavan pakkaspäivän jälkeen. Etsin itselleni hyvän asennon, vedin peiton korvieni päälle ja nukahdin nopeasti. Muistan nähneeni omituista unta… Kävelin pimeällä kadulla ja takana perässäni kulki nainen ja mies, jotka keskustelivat toistensa kanssa erittäin kiivaasti. Lähdin juoksemaan (sitä omituista unijuoksua, jossa jalat painavat tonnin), ja yritin päästä kaksikosta eroon. Mutta minne tahansa meninkin ja mitä tahansa teinkin, niin he seurasivat minua. Yht´äkkiä naisella oli käsissään kokonainen sohva, ja tämä viskasi sen rytinällä päin läheistä taloa.

Tähän rytinään heräsin. Naapurini olivat jälleen kerran aloittaneet yhden yöllisistä riidoistaan, ja unessani esiintynyt riitaisa pariskunta olikin ollut todellisuuden riitelevä pariskunta naapurissani. Jäin makaamaan sängylleni, ja kuuntelin riitaa ja tavaroiden viskomista. Pariskunta riiteli TÖISTÄ… Siis töistä. Keskellä yötä. He riitelivät töistä.

Kuka he*vetti riitelee töistä keskellä yötä…?

Onnekseni voin kertoa, että öisin itselläni on yleensä paljon parempaa tekemistä… Mutta kukin tavallaan.

Melkein vartin verran kaksikko jaksoi paasata toisilleen töistä (!), kunnes toinen heistä sai tarpeekseen ja lähti ulko-ovet paukkuen asunnosta ulos. Hetken päästä pienkerrostalomme pihalla käynnistettiin auto joka ajettiin renkaat vinkuet pois, ja asuntoon laskeutui pitkittynyt hiljaisuus.

Käänsin sängyllä kylkeäni ja yritin jatkaa uniani, mutta ainoa mihin pystyin tuolla hetkellä keskittymään, oli ajatus ystävistäni jotka ratkeaisivat nauruun tuon yön tapahtumista. Ja tuolla hetkellä tein päätökseni: aloittaisin blogin.

Voit pitää minua omituisena hyypiönä, kamalana stalkkerina, pervona jolla ei ole omaa elämää jne. kutsu minua, miksi haluat. Sillä ei ole merkitystä. Olen jo yli viisi vuotta joutunut kestämään/viihtymään tämän pariskunnan mitä omituisimmista riidoista, ja nyt on vihdoin aika jakaa tätä viihdykettä eteenpäin sisäpiirini ulkopuolelle. Joten, kaivahan popparit esiin ja liity seuraani viihdyttämään itseäsi tosielämän realitylla.