Minkälainen äiti olen?

Edellisestä postauksessa kirjoitin, että ”enkä muutenkaan ole tytöille vaan pinkkiä/pojalle vaan sinistä- tyyppinen äiti vaan meillä käytetään kaikkia värejä nyttenkin”ja sain siitä idean kirjoittaa omasta tavastani olla äiti.

Koska jokainen meistä varmasti tietää, että meitä äitejä on moneen junaan niinkuin myös lapsia, eikä meistä äideistä kukaan voi toimia täysin samanlailla kaikissa asioissa, niin kirjoitankin täysin omasta kokemuksestani. Siitä, minkälainen äiti minä olen tällä reilu vuoden kokemuksella.

Toki äitiys alkaa jo ennen lapsen syntymää ja odotusaika kertoo meille hiukkasen sitä, mitä äitinä olo pitää sisällään. Se seuraaminen ja ehkä huolehtiminen  siitä, kuinka vauva mahassa voi, kasvaa ja kehittyy, jatkuu äitinä luultavasti koko eliniän.

Jokainen äiti voi varmasti mielessään tunnustaa miettineensä ennen lapsen saamista sitä, minkälainen äiti minusta tulee ja mitä asioita en ainakaan tee oman lapsen kanssa. Ja näin myös minäkin tein.

Ajattelin, että minä sitten en ota lasta viereen nukkumaan, en imetä kuin max 9kk asti, opetan juomaan pullosta maitoa, en puhu lässyttämällä, opetan lapsen heti syömään itse lusikalla, käymään potalla ja pukemaan itse jne.

No totuus on se, että kaikki ennakkoajatukset sai heivata mäkeen ja piti tehdä lapsen mukaan päätökset ja hoitaa pientä täysin omalla tavallaan. Sillä tavalla mikä omalle pienelle tuntui hyvältä.

Meillä nukuttiin joka yö pieniä pätkiä vieressä ja pojun oma pinnasänky oli sivuvaununa meidän sängyssä kiinni. Imetin koko ensimmäisen vuoden ja imetän edelleen. Pullot eivät hänelle kelvanneet kuin hassut ekat viikot. Olen lässyttänyt, leperrellyt, luritellut ja lorutellut lapsellemme kaikin mahdollisin tavoin. Pusutellut puhki ♡ 1v ei vielä osaa lusikalla syödä, mutta harjoittelee kovasti. Juo lasista avustettuna. Käydään potalla joka päivä monta kertaa ja saadaan jopa pissojakin sinne, mutta ei me kyllä siitä ressiä oteta. Vaatteet, kun opitaan ensin riisumaan, niin katsotaan pukemista sitten myöhemmin. 🙂

Monia asioita olen tehnyt toisin kuin kuvittelin, mutta mitäpä se haittaisi. Teen parhaani ja se riittää toistaiseksi. Sitäpaitsi ei lapsi ole mikään kone, joka toimii kuin ajatus eikä äiti robotti, joka pystyy aivan kaikkeen.

Äitinä toivoisin olevani esimerkki aidosta ihmisestä, joka ei ole täydellinen, mutta silti täydellisen riittävä. Ihmisestä, joka näyttää tunteensa. Itkee jos itkettää, on vihainenkin, mutta myös armollinen muille ja itselleen. Kuuntelee ja ymmärtää, puhuu oikeat sanat oikealla hetkellä. Luottaa ja on luottamuksen arvoinen.

Minulle tärkeintä äitiydessä on olla rakastava, lempeä, kärsivällinen ja hyväksyä se, että en voi vaikuttaa kaikkeen. Voin vain antaa lapselle niin hyvän alun elämälleen kuin suinkin pystyn. En voi oppia asioita hänen puolestaan, mutta voin olla rinnalla iloitsemassa jokaisesta pienestäkin opitusta asiasta. Voin olla tukemassa, kun toinen horjuen ottaa ensiaskeliaan. Saan itkun tullen painaa pienen pään rintaani vasten ja puhaltaa pipin pois. Saan kuulla riemunkiljahdukset, nähdä ensimmäiset hymyt, kokea märät ensipusut ja tuntea ujon lapsen kädet tiukasti kaulani ympärillä.

Haluaisin, että meillä jokainen saisi olla sellainen kuin on. Omana itsenään. Meillä ei ole mitään tyttöjen/poikien leikkejä ja värejä. Jokainen saa kokeilla samalla tavalla kaikkia töitä niin kotona kuin pihahommissa. Lapset saavat opiskella  ja harrastaa tulevaisuudessa sitä mitä itse haluavat. En halua siirtää omia ennakkoajatuksia lapsilleni vaan toivon heidän itse oppivan ajattelemaan mikä on tärkeää.  Toivoisin, että voisimme olla ne vanhemmat, jotka on tukena tuulessa ja tuiskeessa. Joihin voi lapset luottaa ja turvata. Kotiimme saa aina tulla ja sen pitää olla turvasatama, minne voi maailman kuohuista hiljentyä ja rauhoittua. Toivottavasti toisen kunnioittaminen ja ymmärtäminen lähtisi lapsillemme matkaevääksi elämään.

Olen äitinä lämmin, rauhallinen, hajamielinen ja väsynytkin, mutta ennen kaikkea onnellinen ja innostun helposti kokeilemaan pienen kanssa uusia juttuja. Enkä malta odottaa, että poju kasvaa ja pääsemme yhdessä seikkailemaan. Silti samalla pussaan puhki pienen poikamme joka ilta ennen unia ja toivon hänen pysyvän aina yhtä pienenä ja aitona. ♡

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *