Vapaapäivä vanhemmuudesta

Vaikka oikeasti vanhemmuudesta ei saa vapaapäiviä, niin tänään mulla on ollu semmonen päivä, vapaapäivä. Oon pojan syntymästä lähtien ollu max 4h erossa mun pikkumiehestä kerrallaan, mutta tänään oon saanu koko päivän aikaa olla ihan yksin ja vielä ihan kotona vaan.

Isä ja poika lähti mummolaan viettämään päivää ja jättivät minut yksin kotiin. Olenkin haaveillu siitä jo vuoden ainakin. Miettikää nyt, ensimmäistä kertaa yksin kotona yli vuoteen (tarkalleen 22.12.17 varmaan ollu viimeks yksin kotona) ja ai että mä nautin.

Ja mitä sitä sit on tullu tehtyä, no siivosin ihan koko asunnon ja oon makoillut. Hengaillu somessa, kattonu lempisarjoja ja syöny. Mitäpä sitä muutakaan tekis 😉

Aiemmin musta tuntuu, etten tarvitse tämmöistä aikaa. Että pärjään hyvin, vaikka omaa aikaa ei olisi. Itsehän olin halunnut äidiksi. Lisäksi pelkäsin, osaako muut huolehtia pienestä. Nyt, kun tiedän, että tämä onnistuu näin kivasti, että pojat pärjää keskenään näin hyvin, niin aion vähintään kerran kuukaudessa pitää tämmösen päivän. ♡

Muistakaa muutkin äidit ja isät huolehtia omasta jaksamisesta ja ottakaa vapaata vanhemmuudesta tai antakaa vastuu sille toiselle vanhemmalle. Jaksaa sitten taas antaa lapsellekin aikaa, kun itse on saanut omaa aikaa. Lapsikin saa samalla omaa aikaa toisenkin vanhemman kanssa ja isovanhempiensa kanssa.

Mitä te teette omilla vapaa hetkillä? 🙂

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *