Ajatuksia syömisestä

Ystäväni laittoi pari päivää sitten viestiä, jossa hän hehkutti sitä hyvää oloa, jonka aito ruoka tuo. Nyt mä tajuun millaisen hyvän ja rauhallisen olon saa hyvällä ruoalla, hän kirjoitti. Hänen innostuksensa uudenlaiseen ruokavalioon taisi alkaa jostakin siemenistä, joita hehkutin, olisivatko olleet chian- tai hampunsiemeniä. Ja siitä se sitten lähti.

 

Ruoan terveellisyys on aina ollut minulle selviö. Samoin hyvä maku. Ruoka ei ole koskaan ollut pelkkä polttoaine, vaan nautinnon lähde ja tapa rakastaa itseään ja toisia. Olen aina pitänyt erityisen paljon tapas-mallista lautasta ja syönytkin niin jo vuosia. Lautaselta on siis löytynyt yhtä ja toista, esimerkiksi hyvää juustoa ja katkarapuja, höyrytettyä kukkakaalia voilla ja suolalla höystettynä, lantturanskiksia majoneesilla, punajuurta vuohenjuustolla, ruusukaalia siirapilla, kananmunia täytettyinä ja pelkästään, graavikalaa jne. Ja usein siis nämä ovat melkein kaikki löytyneet samaan aikaan lautaselta.

 

Hyvä ruoka ja terveellisyys ovat siis olleet pohjalla aina, mutta sitten mukaan tuli tehotuotanto. Tästä on jo aikaa viitisen vuotta. Pikkuhiljaa järkytin itseäni ottamalla yhä enemmän selvää siitä, mihin maailmassa on tultu. Yksinkertaisuudessaan hirvittävä määrä ihmisiä ruokittavana, kuluttajien jatkuva tahto saada mahdollisimman halvalla tavaraa ja toisaalta myös korkea ruoan hinta. Tästä luonnollisesti seuraus on tehotuotanto. Se sotii kaikkia arvojani vastaan. Kun vielä ymmärsin, että jos edelleenkin suren joka ikinen kerta kun näen auton alle jääneen metsäneläimen ja muutenkin rakkauteni eläimiä kohtaan on loputon, miksi en myös pitäisi huolen siitä, että lautasellani olisi vähemmän lihaa, enemmän kasviksia ja kun siinä on lihaa, se ei ole nisäkästä (tästä voi olla moni eri mieltä, mutta uskon, että mädin avulla lisääntyvä kala tai muniva kana ymmärtää maailman menosta ja kärsimyksestä vähemmän kuin eläviä poikasia synnyttävä ja niitä imettävä nisäkäs) ja edelleen, jos siinä on lihaa, se on luomua/riistaa. Se oli siis ensimmäinen vaihe, jatkuva lihan syöntini väheni. Samalla ymmärsin, mikä järkyttävä taakka ruoansulatukselle on käsitellä päivittäin isoja määriä lihaa.

 

 

Seuraava etappi kulki käsi kädessä sen ajan kanssa, kun löysin henkisyyden vahvasti. Samaan aikaan nimittäin yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta keksin, että mitä, jos maitotuotteet ovatkin syynä akneeni. Vuosien erilaisten kokeiluiden jälkeen ensimmäistä kertaa natsasi. Näin yhtäkkiä ruokavaliooni ilmestyi soijatuotteet, riisi- ja mantelimaito ja pois jäivät päivittäin syömäni jäätelö ja jogurtti. Tuolloin yhtäkkiä myös kehitin uskomattoman himon erilaisiin smoothiehin, ihan jo siksikin, että olin tottunut saamaan jokailtaisen jättimäisen jäätelöannokseni. Tässä kohtaa tämä oli radikaalein muutos ruokavaliossani.

 

Ja homma jatkui. Pikkuhiljaa ne ruoat, jotka olivat ennen tuottaneet suurta tyydytystä eli siis ”herkut” eivät enää resonoineetkaan samaan tapaan kuin aiemmin. Jos söin valkojauhosta, juustosta ja lihasta koostuvan ”herkun” lopputuloksena olikin eriskummallisen tunkkainen olo. Ryhdyin ensimmäistä kertaa kuulostelemaan, miltä ruoan energia tuntui. Miltä tuntuu laittaa tätä kyseistä raaka-ainetta kroppaani polttoaineeksi, miten se siellä reagoi. Miltä tuntuu herkutella ruoalla, jonka tiedän olevan minulle niiiiin monella tapaa hyväksi. Ruoalla, joka suorastaan pursuaa vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja, hyviä rasvoja ja kuituja. Ruoalla, joka antaa kropalleni kaikki valmiudet toimia niin hyvin kuin se pystyy, jos vain annetaan ne valmiudet. Tuolloin koin myös yhä tärkeämmäksi syömäni lihan alkuperän, sillä mieleen juolahti, että miksi haluaisin mahdollisesti kärsineen yksilön kuollutta lihaa itseeni. Koska olen erittäin herkkä toisten tunteille, miksi hyvää tekisi kropassani toisen elävän olennon liha, joka ei ole saanut elää arvoistansa elämää.

 

Sitten mukaan marssi raakaruoka. Tässä kohtaa vihdoin natsasi ajatus siitä, että kasvikset eivät ole lisäke, ne ovat kaikki kaikessa. Ja nyt silmäni alkoivat samalla avautua sille aivan USKOMATTOMAN kieroutuneelle tavalle syödä, joka on hiipinyt länsimaalaiseen kulttuuriin ja joka on vallannut keittiömme täysin. Ruokavalio on uskomattoman yksipuolista ja koostuu pääosin raaka-aineista, joilla kroppa ei tee yhtään mitään. Kuhan sulattelee ja laittaa kiertoon ja siinä se sitten olikin. Valkojauhotuotteita enemmän kuin laki sallii, pitkälle jalostettuja eineksiä, käsiteltyjä kovia kasvisrasvoja, leipää, leipää, leipää, valkoista riisiä, sokeroituja ”herkkuja”, maitoa, maitoa ja maitoa kaikissa muodoissa ja punaista lihaa, kiloittain. Tähän rinnalle sitten piiiienenä länttinä lautasella sisällytetään mukaan se pakollinen kasa porkkanaraastetta tai kurkunviipaleita. Lopputuloksena huima määrä elintasosairauksia ja ylipainoa. Puutteita lukuisista vitamiineista ja hivenaineista. Väsymystä, masennusta, pahaa oloa, allergioita ja sairauksia. Kroppa on niin ihanan viisas. Se kertoo, suorastaan huutaa, älä ruoki minua tällä hötöllä, haluan tuoretta, haluan aitoa, haluan ravitsevaa, haluan elinvoimaa! Mutta sen sijaan otetaan lääkettä, kesytetään oireita ja jatketaan samaan malliin. SAIRASTA! Hullua. Mutta kuitenkin täyttä totta. Kun tämän ymmärtää, ei ikinä voi palata entiseen.

 

 

Mutta edelleen olen vasta matkalla. En painosta itseäni mihinkään. Mitään ei kannata tehdä hampaat irvessä. Kaikki nämä muutokset ovat soljuneet elämääni kuin itsestään ja niin annan jatkossakin mennä. Luotan siihen, että oikealla polulla ollaan.

En myöskään halua ainakaan tässä vaiheessa rajoittaa itseltäni niitä perinteisiäkään herkkuja. En koe tarvetta illanistujaisiin mennessä tuomaan omia eväitäni, sillä voin vallan hyvin herkutella niillä perinteisilläkin jutuilla, kuten pizzalla, sipseillä, karkeilla ja muilla vastaavilla. Kokonaiskuvassa ne eivät paljoa tee. Ja toki välillä ne ovat hyviäkin. Sisällytän jokaiseen päivääni jonkin herkun. Tärkeintä on kokonaisuus. Mihinkään ei pidä suhtautua liian mustavalkoisesti ja dramaattisesti.

 

Terveellistä ruokavaliota en ole valinnut siksi, että se olisi jotenkin pakko-juttu. Kuten sanoin, kaikki on tapahtunut kuin itsessään. Missään vaiheessa en ole joutunut kieltäytymään tai pidättäytymään. Syön edelleen täsmälleen sitä, mitä kroppani halajaa, mutta se nyt vain sattuu halajamaan erilaisia asioita kuin ennen. Teen täysin niin kuin kehoni minua pyytää, ja ihastelen jatkuvasti sen viisautta. Ihana, rakas, viisas kehoni.