Avosalaatti

Muuttopuuhien keskellä tää on tällanen mitä jääkaapista löytyy -tyyppinen ratkaisu. Salaatin pohjaksi päätyi erilaisia salaatteja, avokadoa ja tomaattia (se on meidän keittiössä pohja miltei salaatille kuin salaatille), päälle oluthiivahiutaleita ja kylkeen kalkkunajauhelihasta edellisenä päivänä hampurilaisia varten valmistettu pihvi. Toimii paremmin ja olo on kevyempi kuin esimerkiksi jos pihvin lisukkeena olisi perunaa, riisiä tai pastaa. Pihvin päälle ennen mikrottamista laitoin hieman goudaa.

DSC_0360.JPG

Jauhelihapihvit syntyivät seuraavasti:

Kalkkunajauhelihapihvit

400 g kalkkunanjauhelihaa

1/2 tl juustokuminaa ja saman verran korianteria (siis ihan maustepussista)

Lehtipersiljaa tai muita yrttejä

Suolaa, pippuria ja chilihiutaleita maun mukaan

Paistettu, hienonnettu sipuli

1 muna ja hieman korppujauhoja (täytyy sanoa, että en ole varma käytänkö korppujauhoja vai mannasuurimoita, sillä ne ovat minulla purkissa ilman mitään merkintää. Olivat kumpia tahansa niin ajavat asiansa ja kumpaakaan ei itseasiassa välttämättä edes tarvita, pysyvät koossa muutenkin).

Sotke aineet yhteen ja paista pihveiksi joko pannulla tai uunissa.

Koti Ruoka ja juoma