Vastoinkäymisiä
Edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo hetki aikaa. Se johtuu lähinnä sen vuoksi että viikko sitten tää mun pieni hauras elämä romahti hetkellisesti täysin. Pettymys, se oli jälleen se tunne joka oli päällimmäisenä mun mielessä. Meidän hoidot nimittäin piti alkaa viime viikon lauantaina uudelleen, mutta niin vaan ei käynyt, mun hemmetin säännöllisen kierron vuoksi. Asia johon itse ei taas pysty millään tavalla vaikuttamaan, ehkä maailman ärsyttävintä. Tiistaina soitin lääkärille kysyäkseni että miten jatkon suhteen toimitaan ja viiminen mahdollinen päivä hoitojen aloittamiseen olisi tänään. Eli se tarkoittanee sitä että eilen olisi kuukautisten pitänyt alkaa. Ja jollei, menevät hoidot ens vuoden puolelle. Ensimmäinen ajatus oli että täytyykö odottaa taas yli kuukausi, tää hoitohan ei oo muuta kun odottamista ja pettymistä. Siltä se on tähän asti tuntunut, ehkä elän toivossa että joskus tämäkin odottaminen ja pettymys palkitaan, toivottavasti ainakin.
Monet voi miettiä et miten mä jaksan tän kaiken. Enhän mä aina jaksakaan, välillä on niin paha olla ettei mitään rajaa, välillä saatan itkeä monta tuntia sen pahan olon takia. Mutta onneksi se ei oo kuitenkaan ihan jokapäiväistä. Täytyy jaksaa etsiä niitä positiivisia asioita. Vaikka taisinhan mä viikolla työkaverille nauraen sanoa että kohti uusia pettymyksiä. Koska tosiaan viime aikoina on tuntunut että pelkkiä pettymyksiä tämän asian suhteen on tullut. Mutta on mulla silti hyviäkin päiviä, ei kaikki aina oo niin huonosti, Ja onhan mulla R, sen voimalla jaksan puuskuttaa tätä elämääni eteenpäin.
Mutta kaiken näiden pettymyksien ja itkujen jälkeen eilen oli hyvä päivä. Nimittäin mun kuukautisethan alkoi, viimisenä mahdollisena päivänä, joka tarkoittaa sitä että meidän hoidothan alkaa tänään uudelleen! Miten voi ihminen olla näin innoissaan tälläisestä asiasta, Tai siitä että pääsee taas piikittämään itseään vatsamakkaraan päivittäin vähintään 7 päivän ajan. Pakko silti myöntää että jännitys sitä neulaa kohtaa on sama kun ihan ensimmäiselläkin pistoskerralla siellä syyskuussa. Tälläset pienet asiat on niitä mitkä tuo valoa näiden hoitojen ja odotuksen keskelle, me ollaan lähempänä meidän mahdollisuutta saada meidän oma lapsi. Ja ei mennä asioiden edelle mutta jos vaikka vahingossa tämä hoito onnistuisi, olisi meillä vauva ens vuoden syksyllä. Aina saa toivoa, ja ehkä vähän iloitakin siitä ajatuksesta.
Toivotaan että tämä hoito menisi paremmin kuin ensimmäinen, ja saataisiin tulokseksi jotain muuta kuin se kemiallinen raskaus. Tosin tiedä siitä sitten kun näin viime yönä unta että oltiin menossa lääkäriin toimenpiteeseen ja meille lyötiin kauheen kokonen kansio käteeen joka sisälsi kaikki mun potilastiedot koko mun elämän ajalta ja käskettiin lähteä kotiin että ei mulle voi mitään tehdä, että nähdään ens vuoden puolella. Mutta onneks se oli vaan unta, pieni ahdistus silti iski mutta ehkä sekin on jo voitettu, Seuraavaksi kirjoitankin tukevassa hormonipöllyssä postausta, joten pitäkää meille peukkuja että tää hoito menisi sata kertaa paremmin kuin ensimmäinen!
Hyvää viikonloppua teille kaikille ! 🙂