Ystävyydestä vähäsen
En ole itse aina ollut ehkä maailman parhain ystävä. Mutta mä pyrin siihen, ja mulle itselle ystävät on kaikki kaikessa, aina ollut. Mulla on muutama sellainen ystävä jotka on ollut mun vierellä jo reilut 10 vuotta, ja edelleen voin sanoa että nämä on mun ystäviä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen. Sitten on näitä jotka on ollut kuvioissa vain muutaman vuoden. Mulle on silti aivan sama kuinka kauan nämä ihmiset on mun vierellä kulkenut, jokainen on mulle hiton tärkeä, ja jokainen on suuri osa mun elämää. Joillekin ystävä voi olla oma äiti, isä, sisko, veli tai esimerkiksi avio- tai avopuoliso. Tottakai mun parhaista parhain ystävä on oma mies, ja mun sisko on mun ystävä, molemmat on mulle perhettä ja sitäkin kautta jo pelkästään äärimmäisen tärkeitä. Tästäkin huolimatta luokittelen ystävät ihan omaksi asiaksi mun elämässä, niillä on mulle mun elämässä todella iso merkitys. Ilman näitä kaikkia ihmisiä mun ympärillä en olis jaksanut tähän asti käydä tätä kaikkea läpi, vaikka onhan R ollut mun tukena, samoin kuin mun muukin perhe, mutta ystävien tuki on kuitenkin se oma juttunsa.
Kavereitahan voi olla vaikka kuinka paljon mutta kyllä sieltä joukosta erottuu ne oikeesti selvät ystävät. Mun elämäni aikana tässä on ollut ihmisiä joita oon oikeesti pitänyt ystävinä ja välittänyt näistä ihmisistä suunnattomasti, mutta valitettavasti välillä voi senkin suhteen pettyä, ja pahasti. Miten voi silti ihmisestä jota on vihannut pienestä asti, tulla sun ystävä? Itse mulle on käynyt näin, mutta sitä ystävyyttä ei tosin kestänyt kuin muutaman vuoden. Jälkeen päin asiaa ajteltuani, oon tullut siihen lopputulokseen, että oliko se kuitenkaan missään vaiheessa ystävyyttä, oliko se sellaista kuin sen olisi kuulunut olla. Ei, ei se ollut. Ei toisesta pahaa puhuminen oo mitään ystävyyttä, tai se että tahallaan satutetaan toista, tai keksitään asioita. Ja ei, en sano etteikö mussakin olisi vikaa ollut, varmasti oli, mutta tästä mulle tuli sellanen olo että mua on satutettu ja pahasti. Mulla on yks ihminen kenen kanssa ollaan tunnettu jo lähemmäs 20 vuotta, ja tämä ihminen on yksi mun parhaista ystävistä, ollut siitä vuodesta -95 asti. Kyllähän meilläkin on riitoja tähän aikaan mahtunut, mutta yksikään niistä ei ole ollut sellanen mitä ei olisi pystynyt selvittämään.
Ehkä tässä on sekin ongelma, kun on pieni kaupunki ja niin pienet on piiritkin. Jutut leviää ihan erilain kuin jossain isommassa kaupungissa, ja niin ikävä tosiasia kuin se onkin, aina on joku, jolla on tarve käyttää sitä värikynää vähän ehkä liiankin kanssa. Oon aina luullut että kun siitä teini-iästä päästään niin nää jututkin loppuu, mutta ei, kyllä ne senkun jatkuu aikuisenakin. Ehkä se on sitten se tarve niille ihmisille joilla ei tarpeeksi omassa elämässä ole mielenkiintoa. Mulle on tänäpäivänä aivan se ja sama puhutaanko musta jotakin, itse tiedän parhaiten miten ne asiat ovat, ennen asia ei ollut näin, mutta suosittelen tätä kaikille muillekin, pääsee huomattavasti helpommalla kun jättää ne värittäjät omaan arvoonsa.
Mutta oikeesti on maailman hienointa omistaa hyviä ystäviä, mulla itsellä on maailman parhaat ystävät. Ja se on asia josta oikeesti oon äärettömän kiitollinen, oon kiitollinen siitä että ne on jaksanut kuunnella mun itkut ja raivarit vuodesta toiseen, ja etenkin tällä hetkellä kun käyn läpi vaikeita asioita, on ne siltikin kaikesta huolimatta jaksaneet olla mun tukena. Ystävyys on kultaa, se on lahja, se on aarre, se on jotain mitä elämässä jokainen tarvitsee.
Mun blogin löytää nyt myös facebookista, joten kaikki nyt tykkäilemään sivusta. https://www.facebook.com/Ristiaallokossa
Hyvää alkanutta viikonloppua jokaiselle! =)
