Ei mikään eilisen Hesari

Mummini vuosikymmenien saatossa mökille hamstraama tavaramäärä on aivan omaa luokkaansa. Mutta vaikka tavaranpaljous sotii jokaista esteettistä periaatettani vastaan, on tietyllä tavalla kiehtovaa vierailla tässä elävässä museossa, jossa 50-luvun lelut kohtaavat vanhan tietokoneen, jonka muisti on samaa luokkaa kuin ensimmäisen MP3 soittimeni. Parasta kaikesta ovat kuitenkin vanhat lehdet, jotka mummi on onnistunut pelastamaan sukulaisten siivousyrityksiltä.

Olen aina kokenut kummallista vetoa vanhoja lehtiä kohtaan.

Lontoossa lehtialaa opiskellessani kurssia veti professori, jolla oli mahtava arkisto vanhoja lehtiä. Vertaillessani kymmenen ja kaksikymmentä vuotta vanhoja Marie Claire lehtiä uusimpaan versioon päätin, että haluan jonain päivänä samanlaisen kokoelman. Sillä on äärimmäisen kiehtovaa katsoa, miten lehti kunakin aikakautena jäsentää lukijansa maailmaa; mitkä asiat ja ilmiöt ovat nousussa, mitä paheksutaan. Ja miltä lehdet näyttävät. Marie Claire lehtiä selatessani hämmästyin lähinnä sitä, miten vähän lehti on ulkoisesti muuttunut vaikka välissä on tapahtunut valtava digitaalinen vallankumous.

Suomalaisissa vastineissa jotkut asiat ovat muuttuneet yllättävän vähän. Vuoden 97 Kotivinkki kertoi marjajuomista smoothien sijaan, Meidän Mökki-lehdessä vuodelta 2000 jokainen mahdollinen pinta oli päällystetty puupaneelilla ja Kodin Kuvalehti vuodelta 2004 esitteli niitä ikimuistoisia paksuja raitoja joita kukaan ei jäänyt kaipaamaan Frendien Rachelin vaihdettua kampausta.

Kuitenkin 2000-luvun kasvatista tuntuu lähes radikaalilta, että lehdet, jotka ovat ilmestyneet ennen Facebookia, iPadia tai Lady Gagaa ovat näinkin samanlaisia. Niitä voi lukea (ja innostua lukemastaan). Niistä voi oppia uutta (ei pelkästään vanhaa). Niistä löytyy samaistumispintaa (hieman pelottavaa).