Sen raskaamman sarjan mestari

Uusin Ydin-lehti ehti ilmestyä ennen kuin ehdin saada edellisen kokonaan luettua. Toivon tosin, ettei tämä kantele omasta lukulaiskuudesta vaan harvinaisen painavasta sisällöstä.

Lukulaiskuutta tai ei, tämä on sellainen lehti, jota ei voi vain lukaista ennen nukkumaanmenoa, ellei taustalla sitten satu polttelemaan aivan erityinen aatteen palo. Pitkiä, asiantuntevia ja ajankohtaisia juttuja riittää lähes sadan sivun verran, eikä yhdenkään yli tee mieli hyppiä.

Aivan erityisen mausteen Ytimelle antaa sen kirjoittajakaarti, joka koostuu asiantuntijoista ja asiantuntevista toimittajista. Näin jutuissa päästään reippaasti sitä pintaa syvemmälle, jota yleistoimittaja jäisi vain raaputtamaan, olipa miten taitava tahansa. Ja tiedonhaluinen lukija saa nauttia siitä harvinaisesta herkusta, että jutut ovat loogisia ja niissä on taustat kohdillaan.  Silti Ydin ei sorru siihen pahimpaan, eli paatokseen.

Tämä pieni yhteiskunnallinen lehti on onnistunut tekemään sen, mikä tuntuu lähes uskomattomalta nykyisessä mediamaailmassa. Se on pysynyt sitoutumattomana, uskollisena taustalla vaikuttavalle rauhanaatteelle ja ennen kaikkea selvinnyt hengissä 47 vuoden ajan. Tänä vuonna se myös koki merkittävän uudistuksen, jonka myötä lehti muuttui tabletti-kokoiseksi ja aikaisempi räikeä ulkoasu korvattiin selkeällä ja rauhallisella taitolla. Molemmista pisteet Ytimelle!