No niin, nyt sitten tästä meidän alkavasta karavaanariudesta.
Tosiaan ei taideta olla ihan ns. stereotyyppisiä karavaanareita, siis sellaisia joka ensimmäisenä tulee mieleen sanasta karavaanari.

Mulla ei aiemmin erityisesti ole ollut kokemusta asuntoautoilusta tai -vaunuilusta. Mies sen sijaan on lapsena paljonkin reissannut perheensä kanssa asuntovaunulla ja häneltä tämä ajatus asuntoauton hankkimisesta lähti. Tai oikeastaan ensin mietittiin vaunua mutta jonkin aikaa mietittyämme totesimme, että asuntoauto on sopivampi meidän tarpeisiin.

Jos vähän kuitenkin kertoisin vielä tarkemmin mistä tämä ihan alkujaan lähti. Oltiin siis 2 vuotta sitten hieman vajaa 3 viikkoa kesälomareissussa auto+teltta yhdistelmällä. Suunnattiin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin ja siellä sitten liikuttiin Manner-Ruotsin, Gotlannin ja Öölannin suunnilla. Tuolloin olimme vielä kolmihenkinen perhe, lapsella ikää 2,5 vuotta.
Matkattiin siis autolla ja nukuttiin teltassa. Ja teltta ei siis ollut mikään suuri vaan 3 hengen soputeltta joka ei edes ollut vedenpitävä. Sateen sattuessa piti teltta siis peittää pressulla. Kertaalleen tuli herättyä jalat märkänä kun pressu oli osittain lentänyt pois tuulen voimasta ja jalkopääosa teltasta oli kastunut.

Reissusta jäi hyvät muistot, mutta leirintäalueilla (sateella pimeässä) kävellessämme katselimme kaihoisasti lämpimässä asuntoautossa/-vaunussa aikaa viettäviä karavaanareita ja ajatus oman asuntoauton hankkimisesta alkoi kyteä mielessä.

Nyt on siis päästy siihen pisteeseen, että auto on tai oli tilattu. Tää onkin sitten jo taas oma tarinansa. Mutta lyhyesti, tämän kesän kesälomareissu tehtiin laina-autolla. Oman auton piti tulla näihin aikoihin ja tulihan se mutta ei ilman ongelmia. Niistä kirjoitankin sitten ihan oman postauksen.