TOTUUKSiA

Ajatus tähän juttuun lähti sunnuntaiaamuna kun totesin, että enpä ollut viikonlopun aikana lasten hereillä ollessa paljon ehtinyt ahterillani istuskella. En oikeastaan edes kauheasti silloinkaan kun lapset nukkuivat.

Sitä tulee herkästi täällä näytettyä vain ne ihanat arkiset perhehetket, vaikka eihän se aina sellaista ole. Nykyään jo jonkin verran puhutaankin siitä julkisuudessa, että ei äidin aina tarvitse jaksaa eikä aina tarvitse olla vain positiivisia tunteita lasten kanssa. Että joskus saa ottaa päähän ja hermo olla kireällä ja haluta sitä kuuluisaa omaa aikaa. Silti siitä voisi mielestäni puhua enemmän.

Päivät lasten kanssa kun ei ole mitään leppoisaa rentoilua ja jatkuvia onnen fiiliksiä ihanista pienistä rakkauden palleroista. Varsinkaan jos/kun on päivät yksin kun mies on töissä. Jos haluaa, että koti pysyy edes suhteellisen siistinä saa oikeastaan olla jatkuvasti siivoilemassa ja puuhailemassa. Korjaamassa leluja ja erinäisiä tavaroita, pesemässä pyykkiä (jota muuten tulee aivan hirveästi!) ja täyttämässä tiskikonetta. Arvioin, että päivän aikana ehtii ehkä yhteensä 1-1,5 h istuskella ”rennosti” paikallaan. Tähän sisältyy siis aamukahvin juominen ”rauhassa” sohvalla, ruokailuhetket ja ehkä pieni hetki illalla telkkarin ääressä. Hyvällä tuurilla sitä jaksaa lasten illalla nukahdettua vielä aivot narikassa tuijotella joko tv- tai tietokoneruutua ennen nukkumatin vierailua. Joskus nukkumatti tulee äidinkin luokse jo heti lasten nukahdettua.

Ajattelinkin sekalaisen kuvakavalkadin kera kertoa vähän millainen viikonloppu meillä on ollut. Tällä kertaa myös niistä ei niin mukavista hetkistä. Tämä ei tarkoita, että viikonloppu olisi ollut pelkästään ikävä ja fiilikset huonot. Ei sentään. Myös tähän viikonloppuun on mahtunut niitä ihania ja ikimuistoisia hetkiä.

Ihaniin hetkiin lukeutuu mm. lasten keinuhetki pihalla kun pienempi omin sanoinsa ”tiittaa” (=kiikkaa), yhteinen perheen kesken saunominen lauantai-iltana ja pienemmän ilo kun hän löysi isoveljen syömättömän tikkarin ja imeskeli sitä mielissään ennen kuin äiskä ja isi huomasi. Sekä sunnuntaiaamun hetket sängyssä heräämisen jälkeen, kun kuunneltiin lastenlauluja Spotifysta ja pienempi innostuu Ihahaa-laulusta, koska viimeisin opittu ”sana” on i-ha-haa, jota poika hokee jatkuvasti. Ja kun isompi harjoittelee kirjoittamaan äidin kirjoittaessa malliksi erinäisiä sanoja ja kun syödään tulevan joulun ja pienemmän elämän ensimmäisiä joulutorttuja.

Paljon siis ihania juttuja mutta myös rasittavia, ärsyttäviä ja hermoja kiristäviä. Kiukuttelua äidille erinäisistä syistä. Esim. siitä, että äiti ei anna katsoa tv:stä Chuggingtonia vaikka lapsi on juuri saanut katsoa melkein pari tuntia Nalle Puhia (äidin epätoivoinen yritys saada hetken hengähdystauko). Tai että ei saa ottaa lisää piparkakkua, vaikka suussa on vielä puolikas syömätön piparkakku. Saatikka kun nuorempi tyytyy vain 40 min päikkäreihin ja sitten äiti kuluttaa siitä puolet pesukoneen tyhjentämiseen ja toisen puolen siihen, että tekee itselleen jotain hyvää syötävää ja kun vihdoin ehtii istahtaa alas ja saada lehden käteen niin yläkerrasta kuuluu parkaisu. Ja sitten sitä vielä yrittää epätoivoisesti saada pikkutyypin jatkamaan päikkäreitä maitopullon ja silittelyn voimin (turha toivo!). Ja kun typeryyksissään luulee, että voi katsoa keskiviikkona tallennettua Greyn anatomiaa, kun lapset leikkii tyytyväisenä junaradalla. Vaikka oikeasti ensimmäinen puoli tuntia sarjasta menee lasten välisten riitojen rauhoitteluun ja toinen puoli tuntia siihen, että isompi yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada äidin huomiota, koska äidillä ei ole oikeutta tehdä omia juttuja rauhassa. Ja eipä unohdeta sitä huonon omantunnon fiilistä kun on vihdoin saanut nuoremman nukahtamaan niille 40 min päikkäreille ja ajattelee vain istahtavansa alas, että saa hetken hengähtää mutta vastassa onkin kohta 5-vuotias joka pyytää leikkimään eikä vaan yhtään huvittaisi.
Niin ja vielä joka paikkaan kiipeilevä 1-vuotias joka meinaa kävellä suoraan pöydältä alas, koska ei vielä ihan hahmota omia rajojaan. Joten äidillä saa olla myös silmät selässä jos haluaa selviytyä päivästä kunnialla.

Kukaan ei mielestäni tässä yhtälössä toimi väärin. Ei lapset jotka harjoittelevat uusia taitoja, keksivät vauhdikkaita leikkejä tai kokeilevat rajojaan ja etsivät näin itseään. Eikä toisaalta vanhempi joka kaipaa rauhaa ja omaa aikaa. Mutta ongelma on siinä, että nämä eivät oikein kohtaa. Kun lapsi haluaa leikkiä tai kiivetä pöydälle tai pestä leikkiautojaan niin että kylpyhuone lähes lainehtii ei vanhemmalla ole oikein varaa vain istuskella omiin ajatuksiinsa tai lehteen syventyneenä vaan on pakko auttaa, vahtia ja siivota. Ja kun taas vanhempi haluaa vain istua ja lukea lehteä tai syventyä lempi tv-sarjansa maailmaan on lapsen vaikea hyväksyä, ettei häntä joka hetki huomioidakaan ja vanhempi ole keksimässä tekemistä.

Lapsi tosin ei kauheasti murehdi tekeekö hän väärin kiukutellessaan mitättömistä asioista kuten siitä, että äiti on herännyt ja noussut sängystä aikaisemmin kuin hän. Tai kun hän yöllä klo. 01.05 mönkii viereen kiukutellen potkujen ja huutojen kera seuraavat puolituntia isälleen, että tämän täytyy siirtyä pois omalta paikaltaan, koska lapsi haluaa juuri siihen. Mutta vanhempana sitä jatkuvasti kamppailee sen kanssa kuinka paljon saa hermostua vai saako ollenkaan. Pitääkö aina jaksaa ottaa kiukkua vastaan vai saako joskus kiukustua takaisin? Onko oikein, että kun on 8 h viettänyt jatkuvasti lapsiaan palvellen niin kaipaa jo aika kovasti omaa rauhaa ja sitä, että kukaan ei pyydä tai odota mitään?

Näissä fiiliksissä mulla siis meni viikonloppu.
Loppujen lopuksi sunnuntaina kun savu nousi korvista ja vanne kiristi jo aika pahasti päätä pakkasin lapset pyöräkärryyn ja lähdettiin viikottaiseen lasten liikuntatapahtumaan vähän purkamaan energiaa.

Tästä tuli nyt ehkä vähän negatiivis-sävytteinen postaus. Fiilikset ei kyllä sitten enää sunnuntai-illalla olleet yhtään huonot kun mieskin oli kotiutunut. Teki ihan hyvää lähteä vähän liikenteeseen neljän seinän sisältä.

Laitan siis vähän positiivisemmissa fiiliksissä tähän loppuun meidän vanhemman pojan tän hetken ehdottoman lempibiisin. Tätä voisi kuunnella 24/7 non-stop eikä poika varmasti kyllästyisi.

https://www.youtube.com/watch?v=Wo0ZZViC0eo

Lupaan palata seuraavalla kerralla taas positiivisemmissa merkeissä.