maailma jaksaa mietityttää

Tiiätkö,

kun tänne syntyy, sulle ei anneta ohjekirjaa mukaan siitä, kuinka täällä kuuluisi elää.

Eikä sekään ole itsestäänselvyys, että olemme syntyneet. Voisimme myös olla paljon huonommassa tai paremmassa asemassa, mutta juuri nyt olemme siellä, missä kuuluukin.

Eikö olekin jännä juttu, kun oikein alkaa miettimään, miten tää maailma toimii. Asioita vaan tapahtuu, niin paljon ja rutiininomaisesti, että alamme tottumaan ja hyväksymään ne sellaisenaan.

Epäilemättä tai kyseenalaistamatta mitään.

Mitä tapahtuisikaan, jos alkaisit elämään synkroniassa muiden ihmisten ja luonnon kanssa, ja unohtaisit hetkeksi yhteiskunnan luomat tavoitteet ja paineet sua kohtaan.

Antaisit elämän kuljettaa sua sinne, mikä tuntuu hyvältä. Päästäisit kerrankin irti tarpeesta olla kontrollissa kaikesta.

Huomaat, että hyväksymällä pääsee paljon pidemmälle kuin millään muulla tavalla koskaan voisi.

Eikä sellaista zen-asennetta pysty välttämättä jatkuvasti ylläpitämään. Kunhan itseään aina välillä muistuttelee siitä.

Joskus mietin, että mihin kaikkeen sitä ihminen voisi tottua tarpeeksi pitkän ajan kuluessa. Ollaan aika helposti sopeutuvia eliöitä.

Heräisikö siihen koskaan, antaisi vain kaiken tapahtua. Olisiko se jopa mielen automattinen reaktio; mielummin sivuuttaa kuin olla osallinen.

On erikoista, miten jotkut sitä vain tyytyvät. Sellaiseen arkisin yhdeksästä viiteen, viikonloppuisin ja hyvin ansaituilla lomilla rännit. Ei kai siinä muulle tarvetta olekaan, jos muusta ei tiedä.

Se vasta hankalaa on, kun kaipaisi jotain muutakin.

Sanotaan, että sydän voi olla niin hajalla, ettei mikään muu kuin Jumalan valo voi täyttää sen. Tai, että silloin se on helpointa, koska sitä ei täytä mikään muu.

Jos sydäntä ei vielä ole koskettanut Jumala, eikä mikään muu tunnu täyttävän sitä, onko se silloin tyhjä? Ontto. Odottaa jotain suuntaa antavaa.

Ehkä meidän kaikkien pitäisi rikkoa sydän edes kerran elämässä. Ehkä se on joidenkin tarkoitus. Jotkut tuntuvat olevan täysin kykenemättömiä siihen.

Kaikella on tarkoitus, sanotaan.

Kyllähän kaikki johonkin aina vaikuttaa, hyvässä tai huonossa mielessä.

Jos kaikki tapahtuu syystä, tapahtuuko kaikki lopulta meidän hyväksi? Näin haluamme ja saamme uskoa.

Voiko sydämen täyttää jokin muu kuin itse pyhyys? Epäpyhä. Maallinen.