Hei, sehän on meikä!
Nyt se on varmaa. Ainutlaatuisuutta ei kannata tavoitella, ainakaan ulkoisesti, sillä aina jossain on joku, joka muistuttaa sinua.
Yhdennäköisyys voi olla geeniperinnön sanelemaa. Luultavasti moni on törmännyt satunnaisiin tuttuihin, jotka aina yhtä ilahduttavasti jaksavat muistuttaa, kuinka olet aivan kuin siskosi tai enosi.
Mutta kuinka moni on nähnyt itsensä kaitafilmillä, astelemassa kahden pienen pojan kanssa junaan? On hyvin pysäyttävää tietää, että tuolta MINÄ siis näytin silloin, kuin maailma oli vielä mustavalkoinen. Itse olen tämän kokenut (onnekkaasti kylläkin) katsellessani vanhalta filmiltä kuvaa omasta mummustani itseni ikäisenä.
Kaksoisolennon olemassaolon ei tarvitse kuitenkaan perustua sukulaisuussuhteeseen. Olen esimerkiksi vakuuttunut, että hyvän ystäväni messevä poikaystävä oli entisessä elämässään japanilainen pankkiiri, ja siinä sivussa Yoko Onon isä.
Tiedämme myös viikot, jolloin Facebookin aikajana täyttyy julkkisprofiilikuvista: lähipiirimme paljastaa jälleen ah-niin-ihanilla FB-teemaviikoilla salaisen julkkisminänsä. Tosin luulen, että omalla kohdallani Beyonce ei menisi läpi kovasta tahdosta huolimatta, vaan saisin tyytyä Cate Blanchettiin.
Mutta en ole olemassa ainoastaan menneessä ja Hollywoodin tähtikartaston paremmalla puolella, vaan joku toinen pirre pöriläinen asustelee luultavasti tälläkin hetkellä jossain päin linnunrataa. Kanadalaisen valokuvaaja Francois Brunellen mahtava valokuva projekti ”I AM NOT A LOOK-LIKE” paljastaa ainutlaatuisuutemme vajaavaisuuden. Brunelle on kuvannut projektinsa yhteydessä parikuvia toisilleen tuntemattomista ihmisistä, jotka muistuttavat, pelottavankin paljon, toisiaan.
Rohkeimmat yksilöt kokeilkoot onneaan tällä: http://www.ilooklikeyou.com/
and in English…
God dam! That’s me!
It is evident. You should not try to reach the unique appearance, since it seems to be impossible goal. There will always be someone, who resembles you.
Your genes can create the look-alike-effect. Probably many of us have some lovely acquaintances, who repeatedly tell you that you look exactly like your sister or your uncle.
But have you seen yourself on video from 1950’s – walking alongside of train, together with two small boys? It is quite stunning and shocking to know, how did I LOOKED like back in the days, when the whole world was black-and-white. Luckily, I have had a great opportunity to watch the substandard film of my grandma on her mid-twenies (as I am now).
However, to have an identical twin does not require any family relations. I am sure for example that my friend’s funky boyfriend used to be a Japanese broker in his previous life and well…also a father of Yoko Ono.
You might also recognize the weeks, when your Facebook feed is full of celebrity profile photos: our dear Facebook friends are revealing their inner “celebrity dreams”. Although, I think that nobody would buy me as Beyonce, no matter how hard I would try or prefer to see myself as her. I might need to content to be Cate Blanchett.
However, frankly speaking, I do not exist only in the past and beyond the better side of Hollywood star atlas – there are also currently some other Pirre Poes living somewhere in our universe. Canadian photographer, Francois Brunelle has carried out a dashing photographing project, where two look-a-like strangers are photographed together. ”I AM NOT A LOOK-LIKE” -project exposes that our vibe of uniqueness is actually quite fragile feeling.
If you are brave enough, try this: http://www.ilooklikeyou.com/