DIY: WC-rullakruunu ja pitsikaulusmekko

IMG_4904.JPG

Ah kun ihan hävettää… Nöyrin kumarrukseni ja anteeksipyyntöni niille, jotka ovat pistäytyneet lukemaan blogiani, ja eivät ole löytäneet sieltä mitään uutta sitten Joulun. Aloitin tammikuussa normi viisipäiväisen työarjen ja sen myötä blogin kirjoittamiselle ja askarteluille ei ole liiennyt aikaa. Askartelut ja kuvaamiset ovat saaneet väistyä perus arjen alle. Voi kun olen kaivannut näitä luovuuden hetkiä, mutta joskus on hyvä antaa tekemättömyydelle aikaa ja tilaa. Pyrin päivittelemään blogia aina kun ennätän ja saan jonkun inspiraatioistani valmiiksi. Olette silti olleet mielessä aina, ja kyllä, olen tuntenut piston sydämessäni. Auts!

No mutta asiaan…. Muistatteko vielä lapsena irtokaulukset, jotka puettiin mekkojen tai paitojen päälle, ok kaikki eivät ole kokeneet tätä muotivillitystä, mutta minä ikävä kyllä olen. Voi mahdotonta, muistan joskus miettineeni, etten koskaan enää pue päälleeni sellaisia, mutta nyt olen laittanut lapsuudessa koetun trauman kiertoon ja tehnyt Lakulle kesäksi mekon paidan, jossa koreilevat kauniit pitsikaulukset. (Kaulukset sain nopin ihanalta Naapurilta, joka muuttopuuhissa oli antanut kauluksen Nopille)

Pitsi on nyt in niin lasten kuin aikuistenkin vaatteissa, että se varmaan tulee jo osalla korvista ulos, mutta minusta hihattoman paidan tuunaus pitsikauluksilla oli oikein sopiva lisä mustaan paitaan.

Kaulus oli irtonainen ja ompelin sen vain käsin paidan kaulukseen kiinni. Tein myös pienet ompeleet kainaloiden alle etu ja takapuolelle pitämään pitsiä paikoillaan. Tämä kävi yllättävän helposti, jos vain neulaa ja lankaa sattuu kaapista löytymään ja osaat jonkin sortin harsimispistoja. 😀

Pinterestistä löysin idean WC-rullakruunusta. Laku päällysti sen kahdella ikeasta ostetulla teipillä ja leikkeli itse sakarat. Ja on hieno, vai mitä! Kyllä tällä kelpaa prinsessan kuin prinsessan kulkea pitkin satuja ja leikkejä. Vappunakin se oli käytössä! 🙂  Mannekiiniksi uhriksi valikoitui kuitenkin tikkari, kun itse kultakutri oli leikkimässä pihamaalla. 

IMG_4914.JPG

IMG_4908.JPG

IMG_4900.JPG

 

IMG_4901.JPG

IMG_4906.JPG

Ihanaa kesää kaikille ja ps. pikku kuvat on otettu instanx mini kameralla ja kiinnitysketju kuville on tehty klemmareista.

Palaamisiin ja voikaa hyvin!

Muoti DIY Lasten tyyli Päivän tyyli