Romanttista?

Ruotsissa iltapäivälehdillä on alueelliset lööpit, ja niinpä jossain osissa Tukholmaa eilinen Expressenin lööppi oli tällainen:

Fadde Darwich on jonkun sortin julkkis, eli ei ehkä sentään ihan kuka vaan voi soittaa toimitukseen ja kysyä, että saanks mä hei teiän huomisen lööpin kosintaa varten.

Mutta asiaan. Onko tuo romanttista? Miksi aina ajatellaan, että suureelliset eleet ja tarkoituksellinen liioittelu on romanttista? Kuten kosinta jenkkiläisittäin jossain urheiluhallin valotaululla erätauon aikana, 100+ punaista ruusua, kynttilämeri pimeässä huoneessa, Titanic, plääh. ”Romanttinen” on eniten väärinkäytetty suomen kielen sana.

Tuollaisten eleiden tarkoitus on näyttää, että katso, minä suoritan tämän rituaalin tai jonkun sen variaation ja sen pitäisi todistaa, että tykkään/välitän/rakastan. Mutta eivät rituaalit ravistele ja liikuta ainakaan minua. Paljon enemmän todistaa ja ravistelee, kun näen sen välittämisen ihan konkreettisissa, ei patsastelevissa, teoissa.

Romanttisinta mitä muistan: erittäin krapulaiselle ja edellisiltana huonosti käyttäytyneelle minulle sänkyyn oma-aloitteisesti kaupasta haetut aamiaiskarjalanpiirakat, joiden päälle oli aseteltu kurkkuviipaleet juuri niin kuin itse ne asettelen.

Nyt kun olen tässä näinkin suvaitsevaisesti määritellyt, että mikä on ja mikä ei ole romanttista, niin silti mielelläni kuulisin muitakin mielipiteitä. Mikä on romanttisinta mitä olette kohdanneet? Saa myös puolustaa lööppikosintaa ja punaisia ruusuja.